Tänään on 15.08.2018 23:29 ja nimipäiviään viettävät: Marjatta, Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjut, Marjanne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marjanna ja Marlene. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
OSTOLAKOSSA by VirveVee:

Jännittynein ja innokkain terveisin

Julkaistu: · Päivitetty:

Lähipäivät ja viikot ovat minulle henkilökohtaisesti varsin jännittävää ja mielenkiintoista aikaa, sillä ympärilläni tapahtuu minulle isoja juttuja. Töiden puolella on menossa varsin stressaava sekä työllistävä ajanjakso elevenin julkaisun ollessa aivan nurkan takana ja samaan aikaan olen paininut kouluhommien kanssa sekä tehnyt tietysti myös blogiin liittyviä mielenkiintoisia juttuja. Yksi suuri muutos tulee tapahtumaan parin seuraavan päivän aikana, kun blogini muuttaa Kauneus & Terveys -lehden verkkosivustolle. Muuton pitäisi luultavasti tapahtua huomenna, joten olen varmuuden vuoksi ainakin huomisen päivän ajan leikkisästi sanottuna postauskiellossa, jotten sotke mitään tai ettei mitään katoa bittiavaruuteen. Tiistaina yritän sitten oppia käyttämään uutta blogialustaani ja saada teille jälleen tekstiä ulos. Katsotaan, kuinka homma lähtee sujumaan! Minulla on teille kuitenkin jälleen joukko valmiita postauksia näpyteltynä ja odottamssa julkaisuaan, joten kunhan alkukankeudet voitetaan ja tulen tutuiksi uuden alustani kanssa, niin homma lähtee varmasti taas rullaamaan normaaliin tapaan.  Tiedän, että jotakuta voi hymyilyttää ajatus siitä, että virtuaalinen blogimuuttoni jopa hieman jännittää minua, mutta minulle se on iso juttu. Vähän kuin päästäisi sen seitsemänvuotiaan ylisuojellun koululaisen pois äidin helmoista ja yrittäisi jatkossa malttaa luottaa, että koulussa kyllä katsotaan tarpeeksi sen perään äidin voidessa keskittyä tekemään kunnolla töitäkin!  Kuten jo aiemmin kerroin, ohjataan liikenne vanhasta osoitteestani suoraan uuteen osoitteeseeni, joten lukijoiden on helppo säilyä muutossa mukana. Uuden osoitteen voi päivittää bloggerin seurattavien blogien listalle takaamaan, ettei jatkossakaan missaa postauksia. Iiiik! Jännittynein ja innokkain terveisin, Virve PS. Takaan muuten, ettei minusta koskaan tule muotibloggaajaa. Sen verran jäykkä ja ympäristöön kuulumaton olo minulla oli uusia blogipohjan kuvia minusta studiolla räpsittäessä!

Avainsanat: lukija lista liikenne keskittyä kauneus jännittää jännittävä blogi blogger ajatus juttu säilyä julkaisu joukko suuri saada päivä päivittää oppia olo nurkka normaali muuttaa muutos muutto iso homma henkilökohtainen helppo lifestyle äiti yrittää ympäristö voi virtuaali viikko työ terveys teksti tapahtuma tapahtua


blogivirta.fi