Tänään on 21.08.2018 01:26 ja nimipäiviään viettävät: Soini, Veini ja Sven. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
teetai:

Studioalbumit osa 88: Watain

Julkaistu: · Päivitetty:

Kun Barcelonan Primavera Sound julkisti vuoden 2018 esiintyjänsä, aloin tutkailla tarkemmin itselleni tuntemattomia esiintyjiä. Niiden joukossa oli Pekka Töpöhännän kotikulmilta Uppsalasta tuleva Watain, joka paljastui Ruotsin black metal -suuruudeksi. Pikainen tutustuminen yhtyeen uusimpaan levyyn herätti kiinnostuksen. Onko tässä Primaveran tämän vuoden kiintiömetalli? Siellä on nimittäin indiekaman joukossa yleensä ainakin yksi rankempi metalliakti. Aikaisempina vuosina esimerkiksi Venom ja Kvelertak ovat olleet näitä kiintiöesiintyjiä. Pian huomasin marssivani levykauppaan ja ostavani elämäni ensimmäisen bläkkisvinyylin. Se oli Watainin tuorein levy. Pitää siis kuunnella muutkin. Rabid Death’s Curse (2000) on jostain käppämetallin ja loppuun saakka rahalla hiotun ilmaisun välimaastosta. Sen äänimaailma ei ole täysin suttuinen, mutta se on kaukana esimerkiksi uusimman albumin puhdassoundisesta rytinästä. Jos monilla bläkkisbändeillä suttuisuus on se juttu, Watain on toista maata, kuten myöhemmin tultiin todistamaan. Jo tässä vaiheessa yhtyettä verrattiin Bathoryyn ja Mayhemiin, muttei pelkästään myönteisessä mielessä. Watainia pidettiin keskinkertaisena imitoijana, joka ei nouse esikuviensa yli. Tässä vaiheessa myös kävi selväksi, että aatemaailmaa hallitsee paholaisen palvonta. Bändiä pidetään teistisen satanismin edustajana. Debyytti on tehokas ja aika viihdyttävä paketti alle 40 minuutissa, mutta ei tärkein genrensä levy. Casus Luciferi (2003) on asiansa tuntevien kriitikoiden mukaan levy, jolla Watain vaihtoi norjalaiset esikuvansa kotimaansa klassikoihin. Ihan niin sisällä en ole skenessä, että pystyisin arvioimaan tulkintaa, mutta erilainen painotus tässä on. Ehkä olen ummikko myös toisessa mielessä: en osaa suhteuttaa Watainia vertaisiinsa, mutta paljon parempaa alan kamaa en muista kuulleeni. Joka tapauksessa soundimaailma on debyyttiä puhtaampi. Avausraita ”Devil’s blood” iskee heti täysillä eikä meno radikaalisti muutu. Dimmuborgirmaista sinfoniaa yhtye ei onneksi tarjoile, vaikka biisit ovat moniosaisia. Musa potkii kunnolla ja soitto kulkee. Kova levy. Esimerkiksi voisi ottaa melkein minkä tahansa, muta mainitaan nyt vaikka ”From the pulpits of abomination”. Tekstejä katsoin sen verran, että Leo Mellerillä olisi paljon kauhisteltavaa, jos Watainiin tutustuisi. Maa on pelkkää saastaa ja Saatanan mahti on suurin kirkkaus. Ei mitään immanentin elämän ylistystä, vaan teististä menoa. Bonusraitana on amerikkalaisen Von-yhtyeen biisi ”Watain”. Ei tule yllätyksenä, mistä hurrit ottivat nimensä. Sworn to the Dark (2007) ja sitten mennään. Avausraita ”Legions of black light” on omistettu ruotsalaisen esikuvan Dissectionin kuolleelle laulajalle Jon Nödtveidtille. Se antaa suunnan: rankkaa ja melodistakin, mutta ei mitään sukkahousumetallia. Sitä jatkaa vahvasti ”Satan’s hunger”. Levyn päättää ”Stellarvore”, joka on varsinainen palvontameno. AllMusicin jantterit nimesivät teoksen yhdeksi vuoden metallilevyistä, joskin samalla listalla on myös Turisas. Vaikea väittää vastaan, varsinkin kun en pahemmin tuon vuoden metallilevyjä ole kuunnellut. Joka tapauksessa tämä on oman genrensä valio. Erinomainen. Lawless Darkness (2010) palkittiin Ruotsin grammyissä parhaana hard rock -levynä. En tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua, mutta ainakin bändi on osoittanut olevansa kykeneväinen hiomaan ilmaisunsa niin täydelliseksi, että sitä voi kuunnella myös bläkkikseen varauksella suhtautuvat. Levyn sisältö ei ole yhtään vähemmän ehdotonta kuin aikaisemminkaan. Alkuun iskee ”Death’s cold dark”, sitä seuraavat tunnetummat raidat: ”Malfeitor” ja kultaa kotimaassaan myynyt singleraita ”Reaping death” ovat eittämättä tehokasta rytinää. Yhtään huonompi ei ole ”Four thrones”, joten ekat puoli tuntia ovat todella kovaa kamaa. Putken katkaisee levyn instrumentaali nimiraita, jonka aikana ehtii hengähtää. Biisit ovat keskimäärin pitkiä. Paketissa ei ole yhtään alle viiden minuutin raitaa ja viimeisin kestää yli 14 minuuttia. The Wild Hunt (2013) oli irtiotto vanhasta. Laulaja Eric Danielsson hoitaa osan vokaaleistaan puhtaasti ilman korinaa (esim. ”They rode on”) ja musiikki sekoittaa erilaisia metallin muotoja toisiinsa. Ihan jokapojan kamaa tämä ei kuitenkaan ole. Svedut pitivät, koska levy nousi listaykköseksi. Toki myyntiä vauhditti jo edeltäjän menestys. Albumin kuuntelu paljastaa aikaisempaa monipuolisemman yhtyeen, joka ei ole täysin hylännyt vanhaa vaan lähinnä laajentanut palettiaan. Tällaiset irtiotot jakavat mielipiteitä, mutta on päivänselvää, että Watain tekee asiansa taidokkaasti tälläkin levyllä. Sikäli kaikki on kunnossa, mutta itse pidän enemmän kapearajaisesta metallista, kunhan rajaus on tehty itseäni miellyttävään sarkaan eli bläkkikseen. Trident Wolf Eclipse (2018) on siis ainoa hyllystäni löytyvä puhdasoppinen black metal -vinyyli. Ja hyvä vinyyli onkin. Sisällöllisesti se on paluu black metalliin ja etäämmäksi edeltäjänsä valtavirtaistumisesta. Teoksen avaa halolla päähän iskevä videoraita ”Nuclear alchemy”. Arnostisatanismimetallia. Avauspuolella on myös hitusen rauhallisempia raitoja, joten aivan samalla intensiteetillä ei mennä koko ajan. Avausraita on levyn paras ja aivan huippua koko yhtyeen tuotannossa. Tätä tulee kuunneltua usein. Musiikin kuuntelussa yksi hienouksista on se, kun huomaa kiinnostuvansa jostain itselle vieraasta genrestä ja alkaa haravoida jyviä akanoista. Vaikka en edelleenkään ole suuri progen ystävä, ensimmäisten progelevyjen ostaminen ja genren (hyvin vajavainen) ”haltuunotto” on painunut mieleen nautinnollisena muistona. Jotain samansuuntaista on nyt mahdollisesti käymässä black metallin kanssa. Siinä Watainilla on tärkeä rooli, vaikka uteliaisuus genreen (ja genresekoituksiin á la Oranssi Pazuzu ja Deafheaven) alkoi jo paljon aikaisemmin kuin Watainiin tutustuminen. Oli Watainin PC-kerroin mikä hyvänsä, se tekee tehokasta metallia, josta pidän kovasti. Toivottavasti teillä on lippu Hyvinkään Steelfestille, jossa bändi esiintyy. Itse pyrin löytämään indiebändien välistä sen raon, jossa ehdin katsomaan Watainin muutaman viikon päästä alkavalla Barcelonan Primavera-festivaalilla.

Avainsanat: suhtautua sound soitto sisältö sekoittaa saatana ruotsi ruotsalainen rooli rode rock rankka raita raha radikaali päättää päästä päähän putki puoli puhdas puhdasoppinen pitää pekka pc paras palvonta palkita paketti ottaa ostaa oranssi eric elämä ehdoton edustaja darkness cold bändi black biisi barcelona avaa antaa amerikkalainen albumi ainoa aika 2013 onni onko norja muutama muta musiikki muoto minuutti metalli metal meno menestys maata maa löytää lista lippu levy leo laulaja kuunnella kulta kova koko kama juttu julkistaa jon jolla jatkaa iskeä irtiotto hyvinkää hoitaa herätti hallita festivaali esimerkki erinomainen erilainen primavera ystävä yllätys yhtye wolf wild voi varsinainen valio vaikea vaihtaa vaihe uusin tässä tälläiset tuotanto tunti tuleva todistus teksti tehokas suuri


blogivirta.fi