Tänään on 16.10.2018 08:25 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Filosofian puutarhassa:

Kevään Ankeuttaja-palkinto jaettu, eli muutama ajatus rakkaudesta kuumien kevätpäivien varalle

Julkaistu: · Päivitetty:

Filosofian Puutarhan Kevään Ankeuttaja-palkinto menee Paula Tiessalolle, joka  tietää ettei romanttista rakkautta ole olemassa . Siihen uskominenkin tekee kuulemma ihmiset onnettomiksi  (toisaalta uskomatta jättäminen näköjään tekee kyyniseksi ankeuttajaksi) . “Kun kumppani on kiukkuinen, sairas tai masentunut, siitä on romantiikka kaukana.”  Puhu vaan omasta puolestasi ja lämmin osanottoni, sanon minä tähän.  Onneksi eksistenssiväitteen kumoamiseen riittää yksikin vastakkainen esimerkki.  Meillä ollaan yhteisten vuosien aikana oltu sairaita, masentuneita ja kiukuteltu, ja siinä välissä on usein stressattu milloin mistäkin hyvästä syystä. Rakkaudesta ja romantiikasta ei ole ollut pulaa ikinä.  Voinemme olla yhtä mieltä siitä että Tiessalon alkuhuuman kohahdus ja romahdus- teorian mukainen lässähdys olisi jo tullut vajaassa parissakymmenessä vuodessa jos olisi tullakseen?  Eksistenssiväite on näin kumottu, ja lisää vastaavaa menoa todennäköisesti ja toivottavasti löytyy monesta muustakin suomalaisesta perheestä.  Oikeastaan, kun nyt oikein tarkkaan asiaa mietin, minusta ritariromantiikka voi olla hyvinkin lähellä juuri haastavissa tilanteissa. Jos tahtoo tehdä toiseen vaikutuksen pelastamalla hänet lohikäärmeen lounaslistalta, tarvitaan valitettavasti ensin se lohikäärme. Jos haluaa tehdä toiselle selväksi että on ainakin hetkittäin sankarillisen rohkea, kärsivällinen kuin pyhimys, ja ylipäätään tyyppi johon todellakin kannattaisi rakastua, se on paljon tehokkaampaa demonstroida tekemällä tarpeen niin vaatiessa sankaritekoja kuin puhumalla pehmeitä kynttiläillallisen ääressä. Entä mitä on tämä “romantiikan palauttaminen suhteeseen”? Meillä päin on normiarkea koittaa ilahduttaa puolisoa ja tehdä hänen elämästään jollain tavalla erityistä. Romantiikka ja arki eivät ole toistensa vastakohtia, vaan harmaa arki on erinomainen tausta pienille ja suurille romanttisille eleille. Miksi romantiikka pitäisi lopettaa, tai tipauttaa elämän tärkeysjärjestyksessä arjen rasittavien puolten alle? Miksi sitä olisi normaalia alkaa jossakin vaiheessa väheksymään vain huomatakseen vähän ajan päästä että elämästä on kadonnut jotakin tärkeää? Mikä järki siinä nyt olisi? Tiessalon ajatus siitä että pitkässä suhteissa romantiikka tarkoittaa mahdollisimman kauaksi arjesta lavastettuja tilanteita jotka ovat tuhoon tuomittuja ylisuurten odotusten takia.  Minä taas ihmettelen, miten pielessä voi ihmisen rakkauselämä olla jos romantiikka on arjen vastakohta ja normimarraskuisesta maanantaista käsin tarkasteltuna tukevaa utopiaa. Jos siihen ajautuu parissa vaivaisessa vuodessa, kannattaisi minusta kyllä harkita vakavasti lätkimään lähtemistä sillä perusteella että rakkauden löytymisen sijasta on tullut hormoniensa huiputtamaksi. Alkuvaiheessa kokemattoman voi olla vaikea erottaa suurta rakkautta hormoniryöpystä, vaan annapas ajan kulua niin totuus tästäkin selviää. Jos se lässähtää, se ei ole Rakkautta.  Meidän lattioilta löytyy aika usein likaisia sukkia ja keittiön kaappien ovet taitavat olla useammin auki kuin kiinni. Olemme vähän huithapeleita tuollaisissa asioissa. Siksi en käsitäkään, mitä tekemistä arjen pikkuasioilla on romanttisten tunteiden kanssa. Onko kumppanin inhimillisyys ja ihmisyys Tiessalolle jotenkin ylitsepääsemätön kriisi? Eikö se että toinen vaikuttaa jo ensisilmäykseltä lähtien olevan ihmislajin edustaja jotenkin sisällä lupauksen siitä että jos läheisiin tekemisiin ryhdytään, hän pian paljastuu inhimilliseksi, ruumiilliseksi ja epätäydelliseksi olennoksi? Minusta liian täydellisen oloiset ihmiset ovat epäilyttäviä. Ties mitä sellaiset salaavat, elleivät sitten ole kireäpipoisia suorittajia jotka laativat huonekasveilleenkin kasvutavoitteita. Instagram-täydellisyys tuottaa nättiä kuvamassaa, mutta ainutlaatuisuus vaatii annosta aitoutta, mielellään myös inhimillisyyttä.  Läheisyys puolestaan edellyttää avoimuutta ja sen vastinparina luottamusta siihen että on riittävä vaikka olisi kiiltokuvan sijaan ihminen.  Jos tunteet ovat todella suuria, miten ihmeessä pienet, arkiset ja merkityksettömät asiat oikein saavat ne tapettua? Kyllä on kumma käsitys suurista tunteista. Omien havaintojeni mukaan oikea rakkaus sopeutuu ja muuttaa muotoaan tarpeen mukaan. Se sopeutuu ja etsii aina tilanteeseen sopivan ilmenemismuodon edistää rakastetun hyvää elämää. Se voi tarvittaessa olla hiljaa ja jopa lähteä suhteesta jos esimerkiksi näyttää siltä että suhde olisi toisen edun vastainen (käytännön esimerkki: rakastava ihminen ei mahdollista toisen addiktiota tai rötöstelyä).  Rakkaus ei vaadi vastapalveluksia tai huolehdi tarkasti omista eduistaan ja oikeuksistaan, eikä se vaadi rakastettua koskaan taipumaan yhtään enempää kuin hän haluaa. Rakkaus ei heilu viikon hormonitason tahtiin eikä ala mököttää jos kaikki (tai mikään) ei mene niin kuin haluaisi tai niin kuin on suunniteltu. Se on jopa suurempi kuin oma ego, omat kompleksit ja rajoitteet. Vain kaksi asiaa ovat sille mahdottomia: kuoleminen ja tietoinen toimiminen toisen hyvän vastaisesti. Sellaista on Rakkaus, eri asia sitten on se että maailmassa on paljon parisuhteita jotka perustuvat muihin asioihin.  Tiessalon kuvaileman käsityksen suurin surkeus on, että sen vihollisia ovat arki ja inhimillisyys, ne kaksi asiaa joita kuuluu reilu annos jokaisen elämään. Silloin toiseen tutustuminen tarkoittaa itsestäänselvästi lähinnä ikävien ja banaalien piirteiden vähittäistä paljastumista aluksi aivan upealta vaikuttaneesta ihmisestä, ei sitä että löytää enemmän ja selkeämpiä syitä rakastaa. Sillä logiikalla ensimmäisestä hormonihumauksesta ei päästä kuin alaspäin.  Jossain vaiheessa tunteet vaihtuvat hyötynäkökohtien laskelmoimiseen, puurtamiseen ja pohdintoihin siitä minkä väristä se ruoho aidan toisella puolella olikaan. Silloin monella tuppaa hämärtymään se mitä eroa on kypsällä suhteella ja suhteella johon alkaa olla kypsynyt. Siitäpä ei sitten olekaan enää pitkä matka eroon, syrjähyppyrulettiin tai pystyynkuolemiseen, itse kunkin temperamentista ja käytännön vaihtoehdoista riippuen. Jos näin synkän maailmankuvan omaava ihminen löytäisikin jonkun jota epäilisi rakastavansa aidosti esimerkiksi siksi että hän näyttää paljon enemmältä kuin lupaavalta tyydyttäjältä omille himoille, järkevintä olisi juosta tilanteesta karkuun täyttä vauhtia. Jos tietää, ettei pysty antamaan toiselle parempaa elämää vaan vain pitkän jonon pikku pettymyksiä alas kohti pohjaa jossa odottaa joko erorumba tai tyytymätön, katkera ja kyyninen yhteisasuminen, on selvää että toinen pääsee paljon vähemmällä jos ei edes aleta yrittelemään. Onneksi tiedän nykyään kokemuksesta ettei tämä synkkä kuva kerro mitään todellisuuden perusluonteesta vaan on korkeintaan jonkinlainen merkki siitä että pää alkaa vähitellen selvitä hormonipilvestä jota on erehtynyt luulemaan rakkaudeksi, mahdollisesti siksi ettei paremmasta tiedä. Rakkaudessa on kyse jostakin aivan muusta kuin itsekkäistä geeneistä jotka koittavat ajaa omistajansa lisääntymään. Kun kyse on rakkaudesta yhteisen historian kertyminen ei ole uhka vaan se voi olla myös yhdistävä tekijä. Tylsyys ei tule kylään jos on valinnut kumppanikseen kiinnostavan ja hyvällä tavalla monimutkaisen tyypin. Arkirutiinit eivät tapa jos niiden välissä viljelee monenlaisia ihmeitä. Vastoinkäymiset nähdään tilaisuuksina sankarillisuuteen.  Niin että mitä himputin väliä niillä pyykkikorista eksyneillä sukilla on, jos toisaalta on päivänselvä fakta että niiden unohtaja on loputtoman mielenkiintoinen olento jonka supervoimana on tehdä arjesta ihmeellistä, eksistenssistä elämää -ja jolle on itse se ihminen joka saa sukatkin pyörimään jaloissa? 

Avainsanat: fakta esimerkki erottaa erityinen erinomainen elämä ego edustaja instagram ihmisyys lopettaa lohikäärme avoimuus arki annos ala ajatus ajaa aika ihminen hän historia harmaa harkita filosofia suhde selvitä sairas ruoho romantiikka rohkea riittävä rakkaus rakastua rakastaa päästä pää puutarha puoliso pohja perhe pehmeä paula palkinto onni onko omille käsitys kylä kuva kuolla kevät keittiö katkera kadonnut kaappi jättää järki juosta jonkinlainen jakaa olento odottaa näyttää muuttaa muutama monenlainen mitä minä mielenkiintoinen merkki matka masentunut maailmankuva löytää lämmin lähteä läheisyys lupaus luottamus tilanne tietää tietoinen teoria tekijä tausta tarkoittaa tapa synkkä suomalainen sukka väri vuosi voi vihollinen vastakohta valita vaikuttaa vaikea vaihe vaatia uhka tyyppi tuottaa tunne totuus toukokuu


blogivirta.fi