Tänään on 21.08.2018 01:27 ja nimipäiviään viettävät: Soini, Veini ja Sven. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Täyttä elämää:

Äitienpäivä-viikonloppu

Julkaistu: · Päivitetty:

Nyt ollaankin saatu nauttia ihanan kesäisestä säästä ja niin paljon on tullut  vietettyä aikaa pihalla, että jäi äitienpäivä-toivotuksetkin tänne laittamatta. Lauantaina olimme isolla porukalla siivoamassa lapsuudenkotini pihaa. Meille on vuosien mittaan muodostunut perinteeksi tehdä kevätsiivous isän ja äidin pihalla äitienpäivälahjaksi. Tänä vuonna pihalta kaatui myös muutama vanha koivu ja päivän päätteeksi ne olivat jo klapeina. Kun väkeä on paljon, saadaan päivässä tosi paljon aikaan. Ja suvun pienimmätkin ovat mukana Sunnuntaina herkuteltiin  pavlovalla, jossa oli kaksi marenkipohjaa ja keskimmäisenä sokerikakku-levy.  Näin kakku maistui paremmin kaikille ja oli aavistuksen verran "vähemmän makea"  vaikka makea toki silti ;) Mutta kun välissä ja päällä oli paljon marjoja, oli kokonaisuus herkullinen. Välissä oli seos jossa, kermaa, kuningatarrahkaa ja vähän hilloa. Ihan parasta sunnuntaissa oli, kun koko perhe oli kotona ilman kiirettä minnekään. Kun osa lapsista on jo isoja, tuntuu että aina on joku pois kotoa tai ainakin kohta lähdössä. Nyt grillailtiin ja loikoiltiin pihalla kaikessa rauhassa, taas niitä hetkiä jolloin toivoisi ajan hetkeksi pysähtyvän  ♥  Illalla käytiin vielä porukalla onnittelemassa anoppia :) Päätin ottaa näistä ilmoista myös ilon irti niin, että eilen ajelin polkupyörällä  10 km matkan töihin. Sen verran istumalihakset olivat kovilla, ettei heti tänään tehnyt mieli ajella uudelleen. Mutta jospa huomenna taas. Oma pyörä on rikki ja vaihteeton mummopyörä ei ole ehkä kaikkein paras  kulkuväline mutta ainakin kunto kohenee väkisinkin, etenkin kun vastatuuleen ajelee ;) Nautitaan auringosta  ♥ ~Hannele~

Avainsanat: kerma kakku ilta hillo herkullinen aurinko lifie äitienpäivä äiti viikonloppu vanha töihin tänne suku seos päivä pyörä porukka piha perinne perhe paras ottaa nauttia muutama mieli marja makea maistua levy lapsi kunto kotona kokonaisuus koko koivu kevätsiivous


blogivirta.fi