Tänään on 26.05.2018 22:12 ja nimipäiviään viettävät: Minna, Vilma, Vilhelmiina, Miina, Mimmi ja Vilhelmina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kukkapilli:

Ympäri käydään, sanoi neliö

Julkaistu: · Päivitetty:

Nyt pystyn taas ajattelemaan blogiakin, kun olen saanut yhden hermostuttavan asian pois päiväjärjestyksestä. Palaan siihen asiaan myöhemmin, mutta ensin muita lätinöitä. Lähdin joulukuun puolessavälissä käymään Boliviassa, ja tarkoitukseni oli olla Boliviassa kuusi viikkoa ja palata sitten Suomeen. No, nyt on toukokuun puoliväli, ja olen edelleen täällä. Asuimme joulukuussa aluksi reilun viikon yhdessä Airbnb-asunnossa, ja sen jälkeen lähdimme jouluksi ja uudeksivuodeksi Brasiliaan. Kun palasimme Brasiliasta, muutimme toiseen Airbnb-asuntoon, joka miellytti heti kovasti, vaikka ei ihan täydellinen ollutkaan (syyt: avokeittiö, ei parveketta). Meidän oli tarkoitus olla kyseisessä asunnossa reilut kaksi viikkoa, mutta nyt tämä sama asunto on ollut meidän hallussamme jo viisi kuukautta. Pitkiä ovat nämä meidän viikot. Yksi asunnon parhaista puolista ovat näköalat. Tykkään seurata ikkunoista vuorokaudenaikojen vaihteluja. Santa Cruz hieman ennen auringonnousua. Auringonlaskun hetkellä. Urubon metsää auringon laskiessa. Kuukin kellotti taivaalla muutamana aamuna selällään ja näkyi mukavasti makuuhuoneen ikkunasta. 12. toukokuuta. 13. toukokuuta. Uimaan piti päästä heti ensimmäisenä päivänä, vaikka veteen meneminen hieman kirpaisikin.  Vesi oli nimittäin sateisen ja viileän perjantain jälkeen aika viileää. Onneksi en tiennyt veden lämpötilaa, sillä muuten olisivat uimiset saattaneet jäädä uimatta! En tiedä, pystynkö uimaan altaassa vielä kuinka pitkään, sillä ilma näyttää viilenevän melkoisesti, varsinkin yölämpötilojen osalta. Viikon lopulle on luvassa jopa vain 12 asteen yölämpötiloja, ja se on näillä leveysasteilla suorastaan jäätävän kylmä. Koska tämä sama asunto on ollut meillä koko ajan, on ollut todella suuri helpotus, kun olemme voineet jättää Suomeen lähtiessämme osan vaatteista tänne ja ruokatavaroitakin kaappiin. Ihan tuntui kuin olisi kotiinsa tullut! Laukut on purettu, ja kaupassakin on käyty! Ruokapöydällä näkyy muuten pääsiäismunakori, jonka saimme pääsiäisen alla tämän asunnon omistajalta. Olin tuonut hänelle helmikuussa suklaita Suomesta, ja hän toi nyt sitten tuon pääsiäismunakorin. Sattui vain sillä tavalla hassusti, että kun omistaja laitteli minulle viestiä, että oletko asunnossa; olisin tuomassa näitä suklaita, niin minä olin Itä-Suomessa, saunassa ja vilvoittelemassa löylyjen välillä. Yksi epämiellyttävä yllätyskin täällä odotti: bongasin keittiöstä (ja vähän muualtakin) pieniä mustia ötököitä. Tajusin heti, että nyt on käytävä kuiva-ainekaapit läpi. Sieltähän se ötököiden alkulähde sitten löytyikin, maapähkinäpussista. Kävin kaikki muutkin pussit ja purkit läpi, ja pääsin omasta mielestäni kaikista ötököistä eroon, mutta silti näin vielä tänä aamuna kaksi ötökkää kävelemässä kaapin pohjalla. Yök ja huoh. Pitää varmaan käydä kaapit toistamiseen läpi. Bongasin lattialla yhtenä päivänä myös toisenlaisen ötökän. Ötökkä muistutti hieman leppäkerttua, mutta se hyppeli samalla tavalla kuin heinäsirkka. Valitettava asia ötökän kannalta oli se, että se lensi aina loikan jälkeen selälleen eikä jaloilleen, ja sitten sillä olikin hirveä homma, että sai käännettyä itsensä takaisin jaloilleen. Voisko joku vetää mut ylös? Täkäläiset hedelmät ja vihannekset ovat joskus vähän arvoituksellisia, eikä ukkeli syökään kovin mieluusti täysin tuntemattomia kasviksia. Minusta taas on mukava kokeilla uusia vihanneksia ja hedelmiä, vaikka useasti onkin käynyt niin, että maku ei olekaan miellyttänyt. Tällä kertaa näin kaupan hedelmähyllyssä mielenkiintoisen näköisiä hedelmiä, ja kun nimikin oli niin eksoottinen kuin flor de jamaica (Jamaikan kukka), niitä oli ihan pakko ostaa kokeeksi. Googlettelun seurauksena sain selville, että eihän tuo olekaan mikään hedelmä, vaan hibiskus-puun verhiö (mitä ikinä tuo sitten tarkoittaakin). Ilmeisesti niistä keitellään teetä tai jotain. Eipä taida minun kärsivällisyyteni riittää mihinkään teen keittelyyn. Satuin kuvaamaan hibiskuksen kukankin, enkä tajunnut, että kyseessä oli sama kasvi. Nyt tuli muuten mieleeni se, kun kyselin supermarkettipostauksessani omituisten vihreiden pötkylähedelmien perään. Sain silloin lukijalta vinkin, että kyseessä olisi ice cream bean -niminen hedelmä (täkäläisittain pacay), ja sehän se olikin. Mutta heti kun menin ostamaan kaupasta niitä, niitä ei ollutkaan enää saatavilla, vaan ne katosivat kaupoista ihan kokonaan! Onnistuin myös löytämään hyvää maustamatonta jogurttia, jossa ei ole makeutusta eikä liivatetta, ja meinasin kokeilla passionhedelmän siemeniä jogurtin kanssa (toinen saamani vinkki). Sain passionhedelmäpurkin kassalle asti, mutta sitten kävi pieni tapaturma. Kun nostelin ostoksia kassalle, purkin kansi aukesi, ja siemenet valuivat ostoskärryyni ja lattialle. Kassa kutsui paikalle siivoojan, joka saapui paikalle paheksuvan näköisenä ja suutaan napsuttaen. Ei jäänyt epäselväksi, millainen törppö hänen mielestään olin. Sen jälkeen en olekaan uskaltanut ostaa passionhedelmää, kun pelkään, että sama tapahtuu toistamiseen. Nyt sitten siihen minua hermostuttaneeseen asiaan, joka oli viisumin hakeminen. Olen jo kertonutkin, että suomalainen saa olla Boliviassa ilman viisumia 90 päivää. Sen jälkeen pitää hakea viisumia, mutta hakuprosessi saattaa tässä maassa olla hyvinkin pitkä ja jännittävä, varsinkin jos ei ole mitään erityistä syytä (työ, opiskelu tms.) olla täällä. Jokin syy piti siis keksiä. Ukkeli päätti pyytää apua eräältä lakimieheltä työpaikkansa kautta. Homma rupesikin rullaamaan välittömästi niin, etten meinannut pysyä perässä. Laadittiin suunnitelma, että minä olisin espanjan kielen kääntäjä, ja hakemus tehtäisiin sillä perusteella. Minä tein vain työtä käskettyä - kävin ottamassa valokuvia, toimitin pankin tiliotteita jne. Valmisteluprosessi keskeytyi, kun läksin käymään Suomessa, mutta jatkui välittömästi tänne palattuani. Se olikin hyvä, sillä päiväni alkoivat olla luetut: minulla oli maahan saapuessani jäljellä enää 23 viisumivapaata päivää Boliviassa. Viisumihakemus oli laitettava välittömästi vetämään, koska käsittelyssä menisi kuitenkin oma aikansa. Tänä aamuna minulla oli sitten maahanmuuttoviraston edessä treffit lakimiehen ja hänen sihteerinsä kanssa. Minun piti olla paikalla puoli kahdeksalta, mutta olin tapani mukaan paikalla aivan liian aikaisin, jo seitsemän jälkeen. Koska en kestänyt odotella ja laskea minuutteja viraston edessä muutaman sadan muun ihmisen kanssa, päätin lähteä kiertämään pari korttelia. Ensi töikseni törmäsin koiraan, joka oli pieni mutta pippurinen! Seinämaalauksiakin näin. Ihmettelin, kun en ollut ennen huomannut Santa Cruzissa seinämaalauksia. Yhden baarin edustalle oli liimailtu hauskoja tekstilappusia. "Kylmempää olutta kuin anopin halaus". (Anoppivitsit kukoistavat näköjään myös täälläpäin maailmaa!) "Jos juotte unohtaaksenne, olkaa hyvä, ja maksakaa etukäteen." United Colors of Benetton. Hieman ennen puolta kahdeksaa olin taas viraston edessä, ja lakimies ja sihteerikin saapuivat paikalle. Kävimme ottamassa vielä yhden valokuvan, ja minä vain katselin sivusta, kun lakimies ja sihteeri laittoivat papereitani kasaan. Muutama allekirjoituskin piti papereihin heittää (ilman että edes luin papereita!). Sitten minä ja sihteeri lähdimme maahanmuuttovirastoon. En osannut hermoilla ihan hirveästi, kun minulla oli sentään mukanani paikallinen, kielitaitoinen, ihminen, joka tunsi käytännöt kuin omat taskunsa. Hän hoitaisi hakemukseni jättämisen, eikä minun tarvitsisi kuin seistä töröttää hänen vieressään. Kun vuoroni sitten tuli, sihteeri tökkäsi paperikansion käteeni ja sanoi: "teidän vuoronne". Silloin tajusin, että hän ei tulisikaan tiskille kanssani, vaan minun piti mennä sinne yksin. Ei auttanut muu kuin kävellä tiskille, vaikka olin niin hermostunut, että luulin pyörtyväni. Mitä jos virkailija kysyisi minulta jotain? Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä kaikkia papereita kansiossa oli, joten mitä jos virkailija kysyisi papereista jotain? Olin saanut sihteerin käytöksestä sellaisen kuvan, että sihteerin pitäisi pysytellä hakemuksen jättämistapahtumasta kokonaan syrjässä, enkä siis voinut mennä pyytämään apua häneltäkään. En ollut välittänyt edes varmistaa, olinko nyt sitten kääntäjä, vai millä perusteella minulle sitä viisumia haettiin. Jos olin kääntäjä, niin eikö minun olisi hyvä osata kieltäkin?! Jos virkailija kysyisi minulta jotain, enkä ymmärtäisi mitään, niin eikö koko homma kosahtaisi siihen? (Minun espanjantaitonihan on siitä jännä juttu, että pystyn lukemaan vaivatta espanjankielisiä kirjoja ja lehtiä, mutta puheen tuottaminen ja ymmärtäminen on edelleen vaikeaa. On kulunut niin pitkä aika siitä, kun olen puhunut espanjaksi, että puhevalmiutta ei yksinkertaisesti ole.) Kuin ihmeen kaupalla kaikki sujui kuitenkin hyvin. Ymmärsin, kun virkailija käski katsoa kameraan, ja ymmärsin, kun hän käski laittaa sormeni sormenjälkitunnistimelle. Ymmärsin senkin, kun virkailija iski hakemukseeni leiman ja sanoi, että viisumin saisi hakea viiden, seitsemän päivän päästä luukulta numero yhdeksän. Sihteeri tosin sanoi myöhemmin, että viisumissa menisi kymmenestä viiteentoista päivään, mutta ihan sama, kunhan vain se 90 päivää ei ehtisi tulla täyteen. Maahanmuuttovirasto on tuo ruma tötterön mallinen rakennus taustalla. Sekin on tietysti mahdollista, etten saakaan viisumia, ja minun pitää lähteä takaisin Suomeen - tai jos lain sallimat 90 päivää ylittyvät, tulen karkotetuksi maasta. Mutta ihan turha tässä on pullikoida tai spekuloida: se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen. Maastakarkotuskaan ei olisi mikään maailmanloppu, sillä silloin pääsisin nauttimaan Suomen kesästä. Ukkeli jäisi tosin silloin yksin tänne, mutta niin olisi sitten tarkoitettu. Tajusin vasta tänään illalla, mitä passittomuus tarkoittaa. Minullahan ei nyt ole passia, kun se piti jättää viisumikäsittelyn ajaksi maahanmuuttovirastoon. En voi matkustaa mihinkään, ja olen jumissa Boliviassa, tapahtui missä tahansa mitä tahansa. Ahdistaa, kun vain ajattelenkin asiaa, joten on varmaankin parempi olla ajattelematta. Koska kello oli vasta kahdeksan, eikä minua huvittanut palata vielä kotiin, jäin istuskelemaan Plazalle. Olisin halunnut kiivetä kirkontorniin, mutta koska se aukesi vasta yhdeksältä, päätin mennä käymään sisällä kirkossa. Siellä olikin messu paraikaa menossa. Bolivialaiset ovat varsin uskonnollista kansaa, ja kirkko on todella tärkeä osa ihmisten elämää. 78 prosenttia bolivialaisista on katolilaisia. Katselin ympärilläni olevia ihmisiä ja mietiskelin kaikenlaista. Kirkko on varmasti turvallinen ja rauhoittava paikka sellaiselle, joka uskoo jumalaan. Toisaalta usko on vain yksi tapa saavuttaa sisäinen rauha, sillä uskossa on kyse periaatteessa samasta asiasta kuin esimerkiksi meditoinnissa: mielen voimasta ja halusta käyttää mieltä tietyllä tavalla. Vaikka en itse oikein usko, että jumala tarvitsisi ympärilleen seinät, ymmärrän kirkon merkityksen ihmisen kannalta: kirkko yhdistää samaan asiaan uskovat ihmiset, jolloin uskonnosta tulee muutakin kuin jumalan palvontaa. Siitä tulee ihmisiä yhdistävä voima. Olen ollut aina sitä mieltä, että henkilökohtaisempi suhde ihmisen ja jumalan välillä, kuten esimerkiksi hindulaisuudessa, on jollakin tavalla "parempi" kuin esimerkiksi luterilainen, kollektiivisempi tapa uskoa. En ole kuitenkaan tullut koskaan ajatelleeksi asiaa tältä kantilta. Tarvitsemme voimaa, jota saamme toisista ihmisistä, ja on hienoa, jos voimme samalla läsnäololla saada voimaa sekä jumalasta että ihmisistä. Kun messu päättyi, ihmiset rupesivat kättelemään toisiaan. Ensimmäinen ajatus, joka mieleeni tuli oli se, että ei kai minunkin nyt tarvitse kätellä jotakuta! Olin hädin tuskin kerennyt saamaan ajatukseni loppuun, kun edessäni istunut nainen jo lähestyi minua käsi ojossa. Minäkään en voinut muuta kuin ojentaa käteni hänelle. Loppujen lopuksi kättelimme muidenkin lähelläni istuneiden kanssa ja toivottelimme toisillemme rauhaa. Tuosta jäi oikeastaan todella hyvä mieli, vaikka tapa tuntuikin aluksi vähän omituiselta. Uskon, että tälläkin, sinänsä mitättömältä kuulostavalla tapahtumalla, oli jokin merkitys minun elämässäni. Uskon, että kaikella on.   Pyhää vettä. Julio Terrazas Sandovalin hauta. Hauta oli minusta todella hieno ja pysäyttävä. Pääsin lopulta sinne kirkontorniinkin. Olen käynyt tornissa kerran aikaisemminkin, päivälleen viisi kuukautta sitten. Ympyrä tavallaan sulkeutui. 

Avainsanat: 90 maailmanloppu maahanmuuttovirasto löytää lämpötila lähteä luterilainen laukku laskea lakimies laittaa kääntäjä käytävä käyttää käydä kävellä kävely käsi käsittely kylmä kuva kuvata kuusi kulunut kuiva koti koko kokeilla kirkko kesä kello keksiä keittiö kauppa katsoa kasviksia kasvi kassa kansi kansa kamera kahdeksan kaappi kappi jättää jännittävä juttu jumala joulukuussa jouluku joulu jogurtti itä ilma ilta ikkuna ihminen ice hän hädin homma hieno helmikuu heittää hedelmä hedelmiä hauta hakemus hakea espanja esimerkki erityinen elämä eksoottinen cruz cream colors bongata baari auringonlasku asunto asua apua anoppi allas ajatus airbnb aika ahdistaa nainen muutama muu musta mukava muut mitä minä millainen mieli metsä messu merkitys maustamaton matkustaa makuuhuone pankki palata paikka paikallinen ostaa opiskelu onnistua onni omistaja olut olin odottaa näyttää näköinen sivu sisäinen sihteeri siemen seurata seinä saunassa santa saavutus saapua saada ruma rauhoittava rauha maku maa numero neliö rakennus päästä pääsiäinen päivä pyytää pysyä pyhä puu purkki puoliväli puoli pohjalla pitää pieni perjantai passi pari paras paperi suunnitelma suomi suomessa suomalainen suhde tarvita tarkoitus tarkoittaa tapaturma tapani tapahtua tapa syy united ukkeli uimaan täydellinen tässä tänne turvallinen suuri turha tuottaa tuntua tuli treffi toukokuu tee teen useasti usko uskonto uskonnollinen uskoa * bolivia ympäri ympyrä yksin välittää voima voi virkailija virasto vinkki viikko vihreät vihannes viesti vetää vesi valokuva vaatteet