Tänään on 16.10.2018 10:37 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kemppinen:

Sata vuotta

Julkaistu: · Päivitetty:

Päivälleen sata vuotta sitten oli suuri paraati. Se on ollut sata vuotta epäselvää, minkä kunniaksi paraati pidettiin. Suomen vapautuksen – kyllä, mutta maassa oli vierasta sotaväkeä ja rajan takana vihamielistä väkeä. Helsingin valloituksen – ehkä, mutta sen tekivät kyllä saksalaiset jo kuukautta aikaisemmin. Itsenäisen Suomen? Voi niinkin sanoa, vaikka tosin Suomen eduskunnan erää porvarilliset edustajat, Svinhufvud etunenässä, olivat käyneet Pietarissa uudenvuodenaattona 1917 hankkimassa hyväksymisen omituisten vaiheiden jälkeen juuri julistetulle itsenäisyydelle. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun historiaa alettiin sepittää itse tapahtumien jälkeen. Sana ”historia” tarkoittaa yleensä tuon oppiaineen virallisesti julistettujen harjoittajien kertomusta. Saksalaisen Ranken jo kauan sitten historiantutkimuksen tehtäväksi nimeämä ”mitä tapahtui todella” ei juuri koskaan toteutunut ja oli ajatuksenakin vaarallinen. Tilanne sata vuotta sitten oli lohduton. Venäjän keisarikunta oli romahtanut täydellisesti. Se oli ajautumassa sisällissotaan, josta tuli pitkä ja verinen. Suomen suuriruhtinaanmaa oli romahtanut…Täällä ei ollut ruokaa, ei poliisia eikä itse asiassa armeijaa. Ennen kuin vuosi oli lopussa, romahti Saksan keisarikunta ja samaan kasaan katuivat kerran mahtavat Itävalta ja Turkki sekä käytännössä Italia. Maailman mahtavin maa, Yhdysvallat, oli rahoittanut runsaasti liittolaisiaan, sen presidentti W. Wilson oli matkaillut Euroopassa esittämässä sangen erikoisia ajatuksia, ja ennen kuin rauha maailmansodan jälkeen oli saatu rakennetuksi, Amerikka oli perääntynyt takaisin omalle mantereelleen ja jättänyt eurooppalaiset oman onnensa nojaan – mutta velat oli maksettava. On esitetty arvio, että toukokuun paraati Helsingissä oli niin suuri, 17 000 miestä nälkiintyneessä kaupungissa, koska yksi vaihtoehto oli marssia saman tien Pietariin saksalaisten kanssa ja valloittaa se. Saksan johdossa oli vaarallista väkeä, jota todellisuudentaju ei kaikin ajoin painanut. Ilmeisesti miljoona pietarilaista, jotka olisi pitänyt ruokkia tai tappaa, sai valitsemaan rauhansopimuksen vaarattomana haihattelijana pidetyn Leninin koplan kanssa. Saksanhan piti jossain välissä voittaa maailmansota länsirintamalla eli tunkeutua Atlantille. Eikä se niin hirveän kaukana ollut. Mutta entä suomalaiset marssijat ja hurraajat? Tuskin heillä oli tuolloinkaan oikein käsitystä tapahtumien merkityksestä. Meno ei ole muuttunut. Susanna Koski -niminen kokoomuksetar helskytti televisiossa repliikin, joka oli kuin kahdensadan vuoden takaa. ”Jos kansalla ei ole leipää, miksi he eivät syö nälkäänsä leivoksia?” Suomesta kehittyi suuren vaivan jälkeen yhteiskunta, jossa toisen ihmisen huono-osaisuuden vähättelemiseen suhtauduttiin torjuvasti. Nyt näyttäisi olevan liikkeellä erilaista ilmaa, ja liikkeen kärjessä nuorta väkeä, jonka elämänkokemusta voi epäillä. Kuten tässä tapauksessa. Jos on sosialismin toteuttaminen osoittautunut täysin mahdottomaksi, hankalaa on porvarismikin. Lauseen sijasta voi onneksi esittää vastalauseen. Se on tässä. Kemppinen Blog

Avainsanat: sosialismi sana saksa saksalainen ruokkia ruoka rauhansopimus rauha rajan presidentti poliisi pietari paraati onni nuori miljoona merkitys meno marssia maailmansota maa lenin leipä lause käsitys koski kemppinen keisarikunta kaupunki itävalta itsenäinen italia ilma ihminen huono historiantutkimus historia helsinki eurooppalainen eurooppa viimeinen venäjä uudenvuodenaatto tässä turkki tuli toukokuu tilanne televisio tarkoittaa tappaa valita vaiva vaihtoehto vaarallinen esittää erikoinen epäillä edustaja eduskunta blog arvio armeija amerikka tapahtuma tapahtua syö svinhufvud suuri susanna suomi filosofointi yhteiskunta yhdysvallat wilson w vuosi voittaa voi virallinen


blogivirta.fi