Tänään on 20.11.2018 19:45 ja nimipäiviään viettävät: Jari, Jalmari, Hjalmar ja Pontus. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Matkapuhelinblogi:

Pila kertoo Google Duplexin huvittavan tulevaisuuden?

Julkaistu: · Päivitetty:

Googlen kehittäjätapahtumassa kerrottiin viime viikolla uutisia niin Androidista kuin sen ääniavustaja Google Assistantista. Erityisesti jälkimmäisen tuleva Duplex-ominaisuus herätti kiinnostusta. Kyseessä on toiminto, jonka avulla Google Assistant, tuo Sirin kaltainen (mutta parempi) ääniavustaja tekee puhelun puolestasi. Tavallisesti toiminto tapahtuu taustalla ilman käyttäjän läsnäoloa, mutta tapahtumassa toimitusjohtaja Sundar Pichai esitteli toimintoa itse puheluilla. Puhelut kampaamoon ja ravintolaan olivat niin inhimillisiä, että monilla heräsi eettisiä kysymyksiä näitä robottipuheluja vastaan. Google onkin jo vahvistanut, että Duplex tulee selvittämään puhelussa, että kyseessä on robotti eikä aito ihminen. Tämän lisäksi ihmiset ovat tietysti pohtineet kuinka pitkälle Googlen avustajan puhelut voivat mennä. Ja tähän huvittavan vastauksen antaa YouTubessa julkaistu Adam Fiermanin pilavideo, jossa avustajaa tarvintaan kenties siihen kaikkein henkilökohtaisimpaan keskusteluun. Pidemmittä puheitta tässä video. Pysyvä linkki uutiseen | Käyttäjäkommentit

Avainsanat: käyttäjä käyttäjäkommentti kiinnostaa keskustelu ihminen herätti google assistant antaa aito tuleva toimitusjohtaja tavallinen tapahtuma selvittää robotti ravintola puhelu ominaisuus läsnäolo linkki youtube video vastaus uutinen tässä


blogivirta.fi