Tänään on 11.12.2018 15:06 ja nimipäiviään viettävät: Tatu, Taneli, Daniel, Dan ja Daniela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Keyword: Love:

Tekevälle sattuu – Biotherm Aquasource Milky Lotion

Julkaistu: · Päivitetty:

Aloitan tällä kertaa kysymyksellä. Minkä tuotteen näette kuvassa? En ole nauranut pitkään aikaan niin paljon itselleni kuin perjantaina. Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun tajusin erheeni. Todellinen kosmetiikkabloggaaja ja asiantuntija joopa joo.  Sain jokin aika sitten Biothermiltä tuotepaketin keväällä ilmestyneistä uutuustuotteista. Kaivelin reilu viikko sitten kaappiani, kun olin vailla uutta vartaloemulsiota entisen loputtua. Kesäaikaan tykkään käyttää todella kevyitä voiteita vartalolle, en siedä mitään liian rasvaista ihollani, kun muutenkin saattaa olla nihkeä olo. Tartuin kassissa olevaan Biothermin reilun kokoiseen 200 ml:n pulloon, jossa lukee Milky Lotion* . En tietenkään katsonut purkin taakse vaan aloin levittelemään sitä innoissani vartalolle suihkun jälkeen. Viikon aikana olin innoissani tuotteesta, en meinaten muista, koska sääreni olisivat tuntuneet yhtä siloisilta ja pehmeiltä. Tuote oli ihanan kevyttä, sellaista maitomaisen vesimäistä ja emulsio imeytyi heti, mutta silti kosteutti todella tehokkaasti. Tunne iholle levittäessä oli todella virkistävä. Ajattelin jo, että tätä on käytävä ostamassa lisää, että wau mikä tuote.  *Tuote PR-näyte saatu blogin kautta. Perjantaina koneella istuessani ja Sokoksen verkkokauppaa selatessani, ajattelin tarkistaa tuotteen hinnan tulevaisuutta varten. Koitin etsiä tuotetta, mutta menin hämmennyksiin. Löysin lopulta pullon joka näytti täsmälleen samalta, mutta käyttötarkoitus oli aivan jotain muuta kuin mihin minä olin tuotetta käyttänyt. Sokoksen sivusto kertoi tämän olevan hoitoneste, josta menin totaalisen hämmennyksiin. Oli pakko hakea pullo käteen ja katsoa suomenkielinen teksti takaa. Siellä lukee näin: "Virkistävä nestemäinen kosteusvoide, joka palauttaa ihon kosteustasapainon ja lukitsee kosteuden ihoon. Vesimäinen kevyt koostumus. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttö: Levitä puhdistetuille kasvoille ennen hoitovoidetta välttäen silmänympärysihoa." Tässä vaiheessa repesin totaalisesti nauruun. Koska pullo oli iso 200 ml:ä, kuvittelin sen päässäni automaattisesta olevan vartalolle tarkoitettua, enkä tutkinut asiaa sen enempää vaan rasvailin Milky Lotionilla innokkaasti vartaloani, joka tulikin mielettömän pehmoiseksi. Minua tosin hämmensi hieman myös pakkauksen suomenkielinen teksti pullon takana, joka poikkesi Sokoksen kuvailusta ja niinpä päätin mennä Biothermin omille sivuille katsomaan, mikä tuote oikein on kyseessä.  Siellä sanotaan näin: "Innovation: Our first water-break milk formulated with the fast absorbing moisture of a lotion and the nutritive comfort of an emulsion. Instantly, skin's moisture-nutrition is rebalanced. Infused also with legendary ingredient discovered in the French Pyrenees source: Aura Leaf, a medicinal plant with miraculous illuminating properties. Day after day, it gorges skin with illuminating moisture that fully hydrates skin and illuminates it with a watery healthy glow. Even the most dehydrated skin and dullest complexions are visibly transformed.  Use every morning and / or evening on cleansed and toned skin. Press two dose into the palm. Using both hands, smooth over the face in an outward pattern starting from the center. Finish with the neck." Hmm... Lopulta kyseessä on aika uniikki tuote. Itse miellän, että se on kosteustehoiltaan jopa enemmän kuin hoitovesi, melkein jopa ennemmin essencen tyylinen tuote, vaikka pakkaus on järkälemäinen. Olen vieläkin hämmentynyt kosteustehoista, sillä en vain muista milloin säärten iho olisi ollut yhtä sileä kuin tätä viikon käyttäessäni. :D Pakko myöntää, että olen jatkanut tuotteen käyttöä edelleen vartalolle, koska miksipä ei? Syy miksi raaskin, on se, että tämä ei lopulta ole kuin normaalin selektiivisen vartalovoiteen hintainen eli tämän kokoiseksi kasvotuotteeksi sitten todella edullinen. Hintaa on 39,90 euroa/200ml.  Aion vielä testata tämän ihan kasvoillekin, joten palaan siihen sitten myöhemmin. Vieläkin naurattaa oma urpoiluni. Oletteko koskaan käyttäneet tuotetta vahingossa eri tarkoitukseen kuin se on tarkoitettu? *Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.

Avainsanat: hakea french finish fast face etsiä emulsio edullinen dose center break blogi aura asiantuntija aika 90 kevyt kesäaika katsoa kasvo it iso innokas ingredient ihotyyppi iho healthy hands käytävä vanhemmat käyttää käsi kuvitella kosteusvoide kosmetiikkabloggaaja silmänympärysiho sileä purkki koostumus pullo press plant palm pakkaus omille olo olin näyte nutrition nestemäinen neck naurattaa ml minä milk leaf tarkoitus tarkistaa syy suomenkielinen voiteet tuotearvostelut oma elämä kosmetiikka kauneus ihonhoito biotherm voide suihku starting source sokos smooth skin sivusto viikko vartalovoide vartalo vaihe uniikki tässä tyyli tuote tuotepaketti tunne tulevaisuus totaalinen todellinen testata teksti


blogivirta.fi