Tänään on 23.06.2018 01:47 ja nimipäiviään viettävät: Aatu, Aatto, Aadolf ja Adolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Ibn Matti:

Salman Rushdie ja Vittumaiset Värssyt

Julkaistu: · Päivitetty:

Me kuulumme totisesti Jumalalle ja hänen luokseen me palaamme .  Ilmoitan kaikille maailman urheille muslimeille, että kirja Saatanalliset säkeet on kirjoitettu, toimitettu ja julkaistu islamin, islamin Profeetan ja Koraanin vastustamiseksi, ja sen vuoksi kirjailija, toimittajat ja julkaisijat, jotka tuntevat kirjan sisällön, on tuomittu kuolemaan. Kehoitan kaikkia urhoollisia muslimeja ympäri maailman tappamaan heidät viivyttelemättä, jotta kukaan ei enää vastaisuudessa rohkene loukata muslimien pyhiä uskomuksia. Kuka hyvänsä kuolee tämän asian vuoksi, hänestä tulee marttyyri, jos Jumala suo. Mikäli joku tietää kirjailijan olinpaikan, mutta ei itse ole kykenevä panemaan toimeen kuolemantuomiota, hänen tulee ilmoittaa tietonsa muille, jotta kirjailijaa saadaan rangaistua teoistaan.  - Ruhollah al-Musavi al-Khomeini   Sain lopultakin luettua Salman Rushdien Saatanalliset säkeet . Kirjan alussa Gibreel Farishta, kuuluisa Bollywood-tähti, ja maineikas ääninäyttelijä Saladin Chamcha pelastuvat ihmeellisesti terroristien taivaalla räjäyttämästä lentokoneesta, ja eriskummallisia asioita alkaa tapahtua: Gibreel, Gabriel , saa enkelillisen sädekehän ja Chamcha kasvattaa itselleen sarvet ja pukinsorkat. Suuri osa kirjasta on Gibreelin unennäköä, hän uneksii Jahiliasta, Shirkin heimosta ja Mahundista. Nämä olivat itselleni hyvin mielenkiintoisia jaksoja, sillä Rushdie itse asiassa kertoo niissä islamin alkuaikojen tarinan vääräuskoisten näkökulmasta, tosin kirjailijan vapauksilla höystettyinä. Eräs näistä tarinoista on saatanallisten säkeiden episodi, jonka kirjailija on valjastanut yhden kirjansa pääteeman palvelukseen: miten ihmiset käyttävät ideologioita, uskontoa, omien raadollisten päämääriensä saavuttamiseksi.  Uskon, että yllä oleva ajatolla Khomeinin fatwa ei suinkaan ole seurausta näistä Gibreelin unijaksoista, vaan kirjailijan tarkkanäköisestä havainnosta, että Iranin vallankumous ei ehkä sittenkään liittynyt niinkään uskontoon kuin papiston vallanhimoon, ja uskonto oli vain keino tämän päämäärän saavuttamiseksi. Palaan tähän myöhemmin. Lukiessani kirjaa pohdin samalla mikä voisi olla kirjassa niin uskonnollisia tuntoja loukkaavaa, että kirjailija olisi ansainnut kuolemantuomion. Eräs tällainen yksityiskohta voisi olla Muhammadista käytetty nimitys, Muhammad-nimen muunnos , jota vääräuskoiset Eurooppalaiset ovat käyttäneet islamin profeetan panetteluun. Mutta kuolemantuomio yhdestä pilkkanimestä tuntuu melkoiselta liioittelulta. Hänen nimensä: uninimi, jonka ilmestys muuttaa. Korrektisti äännettynä se tarkoittaa häntä-jota-tulee-kiittää, mutta siihen nimeen hän ei täällä vastaa; eikä myöskään, vaikka hän hyvin tietää miksi häntä sanotaan, lisänimeensä tuolla alhaalla Jahiliassa -  hän-joka-kulkee-ylös-alas-vanhaa-Keilaa.  Täällä hän ei ole Mahomet eikä Mohammed; on sen sijaan omaksunut pirunpannan jonka farangit ripustivat hänen kaulaansa. Kääntääkseen loukkaukset voimakseen whigit, toryt, mustat kaikki ovat ryhtyneet ylpeinä käyttämään nimiä jotka heille on pilkkamielessä annettu; näin myös meidän vuortakiipeävä, profeetallisesti motivoitunut yksinäisemme on oleva keskiaikainen lastensäikyttäjä, Paholaisen synonyymi: Mahund. Siinä hän on. Kauppamies Mahund, nousemassa kuumalle vuorelleen Hijazissa. Kaupungin kangastus hohtaa hänen alapuolellaan auringossa. Kirjan saatanallisten säkeiden unessa Jahilian mahtimies Abu Simbel tekee Mahundille tarjouksen: jos vain hän tunnustaisi Mustan kiven talon kolmensadankuudenkymmenen epäjumalan joukosta kolme jumalatarta, niin silloin kaupungin väki antaisi Mahundin ja hänen opetuslastensa olla rauhassa ja Mahund itse pääsisi kaupungin neuvostoon - pieni myönnytys uskonasioissa ja pääsy vallan ytimiin. Mitäpä väliä sillä olisi. Mahund nousee keilavuorelle luolaan ja siellä hän tapaa jälleen enkelin, mutta tällä kertaa Gibreel ei olekaan se, joka antaa ilmestyksen, vaan hänen suutaan liikuttaa jokin muu tahto. Mahundin tahto. Paholainen. Mahund palaa vuorelta ja opetuslapsiensa järkytykseksi hän lausuu Jahilian väelle Koraanin säkeitä: Teltassa yleisö reagoi pilkallisesti epäsuositun Profeetan ja tämä kurjien kannattajien tuloon. Mutta Mahundin astuessa eteenpäin, silmät tiukasti suljettuina, buaaukset ja vihellykset vaimenevat ja hiljaisuus laskeutuu. Mahund ei avaa hetkeksikään silmiään, mutta hänen askelensa ovat vakaat, ja hän pääsee estradille kompuroimatta ja törmäilemättä. Hän nousee muutaman askelen ylös valoon; silmät ovat yhä kiinni. Kokoontuneet lyyrikot, murhaoodien sepittäjät, kertovat runoilijat ja satiirikot - Baal on paikalla, totta kai - tähyävät huvittuneina, mutta myös hiukkasen levottomina, unissakävelevää Mahundia. Kansan keskellä hänen opetuslapsensa tyrkkivät itselleen tilaa. Kirjurit tunkevat hänen lähelleen kirjatakseen kaiken mitä hän kenties sanoo. Mahtimies Abu Simbel loikoilee pielusten varassa silkkisellä matolla estradin vierellä. Hänellä on seurassaan vaimonsa Hind loisteliaan kultaisine egyptiläisine kaulakoruineen, kuuluine kreikkailaisine profiileineen ja vartalonpituisine mustine hiuksineen. Abu Simbel nousee ja julistaa Mahundille: "Tervetuloa!" Hän on kovasti urbaania. "Tervetuloa, Mahund, näkijä, kahin." Se on julkinen kunnioituksen ilmaus, ja se tekee vaikutuksen kokoontuneeseen väkeen. Profeetan opetuslapsia ei enää survota syrjään, vaan he saavat kulkea. Ymmällään, puolittain tyytyväisinä he tulevat estradin eteen. Mahund puhuu silmät kiinni. "Täällä on paljon runoilijoita koolla", hän sanoo selkeästi, "enkä voi väittää kuuluvani heihin. Mutta minä olen Lähettiläs, ja tuon säkeitä Suuremmalta kuin kukaan täälläolevista." Yleisö alkaa hermostua. Uskonto kuuluu temppeliin; sekä jahilialaiset että pyhiinvaeltajat ovat täällä huvia etsimässä. Vaientakaa se tyyppi! Heittäkää ulos! - Mutta Abu Simbel korottaa jälleen äänensä. "Jos Jumalasi on todella puhunut sinulle", hän sanoo, "silloin se pitää kuulutettaman kaikelle maailmalle." Ja hetkessä telttään on laskeutunut täydellinen hiljaisuus. "Tähti", julistaa Mahund, ja kirjurit ryhtyvät kirjoittamaan. "Allahin, armeliaan Armahtajan nimeen! Kautta tähden, kun se laskee! Teidän maanmiehenne ei erehdy eikä pety, eikä puhu omasta päästään. Ei ole muuta kuin ilmestys, mikä hänelle ilmestyy. Hänet on opettanut suurivoimainen, ymmärtäväinen. Hän seisoi pystyssä, näköpiirin korkeudessa. Sitten hän lähestyi ja laskeutui, ja saapui kahden nuolenkantaman päähän tai lähemmäksi, ja ilmoitti palvelijallensa sen, mitä ilmoitti. Hänen sydämensä ei ole keksinyt sitä, minkä hän näki. Tahdotteko siis väitellä hänen kanssaan siitä, minkä hän näki? Onhan hän nähnyt hänet toisenkin kerran, äärimmäisen lootuspuun vieressä, missä lepopaikan puutarha on, kun lootuspuuta peitti mikä lie peittänyt. Katse ei järkkynyt eikä harhaillut. Herransa merkeistä hän näki suurimman!" Ja nyt, ilman epäilyksen tai epäröinnin häivääkään, hän jatkaa: "Mitäpä arvelette Al-Latista ja Al-Uzzasta, sekä Manatista, kolmannesta ja viimeisestä?" - Nyt Hind nousee seisaalleen; Jahilian mahtimies seisoo jo hyvin ryhdikkäänä. Ja Mahund lausuu vaiennein silmin: "Nämä ovat yleviä joutsenia, joiden esirukousta voi toivoa." Tämän jälkeen Abu Simbel huudahtaa "Allahu Akbar!", ja rukoilee muslimien tavoin osoittaakseen kunnioitusta uusille ystävilleen. Rauha on solmittu pakanoiden ja muslimien välille. Toistaiseksi. Myöhemminhän Mahund sitten peruu sanansa. En jaksa uskoa, että tämänkään tarinan kertominen olisi niin suututtanut ajatollaa, että siitä olisi tarvinnut kuolemantuomio julistaa. Onhan tämä tarina kerrottu käytännössä samalla tavoin muslimien omissa kirjoituksissa. Tosin saatanallisten säkeiden episodi on muslimeille sillä tavalla kiusallinen, että jos Paholainen on onnistunut yhden kerran panemaan sanoja Profeetan suuhun, mikä takaa, ettei niin olisi tapahtunut toistekin? Eräs tällainen paholainen saattaisi olla nimimerkki Ilmari Hiidenlehdon kirjassaan Profeetta Muhammedin haamu  mainitsema al-Hajjaj ibn Yusuf (661-714),  Hijazin alueella kuvernöörinä vaikuttanut sotaherra, jonka kerrotaan olleen yksi niistä neljästä muslimista, jotka olivat uransa aikana tappaneet enemmän kuin 100,000 ihmistä. [Profeetta Muhammedin haamu, sivut 106 - 108] .  Hänen arvellaan lisänneen Koraaniin joitakin omia tekstejään, mahdollisesti sieltä väkivaltaisimmasta päästä. No, Ibn Hishamin sanoin: "Jumala tietää parhaiten." Voisiko kirjassa olla kuitenkin sellaisia pilkkaavia kohtia, että ne olisivat saaneet arvoisan ajatollan ajatukset tolaltaan? Onhan Suomessakin tuomittu eräs kirjailija Salama jumalanpilkasta hänen kirjoitettuaan varsin rääväsuisen saarnan ja pannut sen erään Hiltusen suuhun. Kyseistä saarnaa on hämmästyttävän vaikea löytää googlaamalla, jopa jumalanpilkkajupakkaa käsittelevässä gradussa on jätetty tämä mielestäni varsin oleellinen asia pois. Ehkäpä häveliäisyyssyistä. Blogikolleega Pekka on kuitenkin tehnyt kulttuuriteon ja julkaissut tämän rienaavan tekstin: Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut: – Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta.  – Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossensa vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika.  – Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolla Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna.  – Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsarin soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi. Hiltunen pyöritti päätään, ponkaisi penkistä ja putosi takaisin ja jollotti nuotin kanssa kuin ortodoksinen pappi. – Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen. En löytänyt mitään tämän kaltaistakaan Saatanallisista säkeistä . Toki jostain kohdista voisi syvästi uskonnollinen ihminen loukkaantua, ehkä jostain tällaisesta arvostelusta? Ja Gibreel uneksi näin: Yathribin keitaalla uuden uskonnon, Alistumisen, kannattajat totesivat olevansa maattomia, ja siksi köyhiä. Monet vuodet he rahoittivat elämisensä rosvoilulla, ahdistivat rikkaita kamelikaravaaneja, jotka matkustivat Jahiliaan ja takaisin, Mahundilla ei ollut aikaa omantunnonvaivoihin, Salman kertoi Baalille, ei epäilyksiä keinoista ja päämääristä. Oikeauskoiset elivät laittomuudella, mutta noina vuosina Mahundiin - vai pitäisikö sanoa Arkkienkeli Gibreeliin? - vai pitäisikö sanoa Al-Lahiin? - iski lain riivajainen. Keitaan palmupuiden lomassa Gibreel ilmestyi Profeetalle ja havaitsi syytävänsä sääntöjä, sääntöjä, sääntöjä, kunnes oikeauskoiset tuskin enää kestivät uusien ilmestysten ajatustakaan, Salman sanoi, sääntöjä joka helkkarin asiasta, jos mies pieraisee, kääntäköön kasvonsa tuuleen, sääntö siitä kummalla kädellä takapuoli on siivottava. Tuntui ettei mikään inhimillen elämän alue saisi jäädä säännöittä, vapaaksi. Ilmestys - luenta - kertoi oikeauskoisille paljonko he saivat syödä, miten syvään heidän piti nukkua, ja mitkä yhdyntäasennot olivat saaneet jumalallisen hyväksynnän, joten he oppivat, että arkkienkeli suvaitsi sodomian ja lähetyssaarnaaja-asennon, kun taas kiellettyihin asentoihin kuuluivat kaikki joissa nainen oli päällä. Gibreel luetteloi edelleen sallitut ja kielletyt keskustelunaiheet ja listasi sellaiset ruumiinosat, joita ei saanut raapia, kutisivat ne miten sietämättömästi hyvänsä. Hän poisti ruokalistalta katkaravut, nuo oudot muuan maailman otukset, joita yksikään oikeauskoinen ei ollut koskaan nähnyt, ja hän käski tappaa eläimet hitaasti, verta valuttamalla, jotta ne kuolemisen täydellisen kokemisen kautta voisivat ymmärtää elämänsä tarkoituksen, sillä ainoastaa kuoleman hetkellä elävät olennot ymmärtävät että elämä on ollut todellista, eikä jonkinlaista unta. Ja arkkienkeli Gibreel määräsi miten ihminen pitää haudata, ja miten hänen omaisuutensa pitää jakaa, niin että Salman Persialainen alkoi ihmetellä mikä Jumala se tällainen oli, joka kuulosti niin kovasti kauppamieheltä. Tässä vaiheessa hän sai idean joka tuhosi hänen uskonsa, sillä hän muisti että Mahund tietenkin oli itse entinen kauppamies, ja vallan hemmetin etevä vielä kaiken lisäksi, henkilö joka luonnostaan osasi organisoinnin ja säännöt, joten miten mahdottoman tarkoituksenmukaista olikaan löytää tällainen hyvin bisnesmielinen arkkienkeli, joka välitti erittäin aineellisesti asennoituvan vaikkakin aineettoman Jumalan hallinnolliset päätökset. Toisaalta tämän lukija voi ottaa hyllystä vaikkapa kirjan The Reliance of Traveller  ja lukea siitä juuri tuollaisia sääntöjä, joille kenen tahansa järjissään olevan on vain pakko nauraa. Ehkä se on pilkkaa, mutta että kuolemantuomio? Kirjassa on yksi erillinen kertomus, edelleen Gibreelin unia, joka kertoo Imaamista, hyvin arvovaltaisesta herrasta, joka elää henkivartioidensa suojaamana maanpaossa, aivan kuten ajatollakin oli joutunut tekemään. Jos jokin kohta kirjassa on suututtanut Persian uskonnollisen diktaattorin, niin tämä, sillä viittaus ajatollaan vaikuttaisi olevan ilmeinen, vaikka se tekstissä epäsuorasti kielletäänkin. Se on kertomus miehestä, joka valjastaa uskonnon oman vallanhimonsa ja kostonsa palvelukseen, uskonnolla on vain välinearvo. Diktaattorit, kuten itse Profeettakin, ovat kuuluisia siitä, että he hankkiutuvat eroon arvostelijoistaan. Hän näkee itsensä unessa: ei mikään katsomisen arvoinen enkeli, pelkkä mies tavanomaisissa katuvarusteissaan, Henry Diamondin kuolemanjälkeisissä lainavehkeissä: gabardiinitakki ja huopahattu, liian isot housut henkseleineen, kalastajan villapaita, pullottava valkoinen paita. Tämä uni-Gibreel, joka niin kovasti muistuttaa valveminäänsä, seisoo tutisten kaikken pyhimmässä, ja hänen edessään istuu Imaami, jonka silmät ovat valkoiset kuin pilvet. Gibreel puhuu tyytymättömään sävyyn kätkeäkseen pelkonsa. "Miksi vaatia arkkienkeleitä? Kuten tiedätte, ne ajat ovat menneet." Imaami sulkee silmänsä, huokaisee. Matosta kohoaa pitkiä karvaisia kärsiä, jotka kietoutuvat Gibreelin ympärille, pitävät hänet aloillaan. "Ette tarvitse minua", Gibreel korostaa. "Ilmestys on täydellinen. Päästäkää minut." Toinen pudistaa päätään ja puhuu, paitsi että hänen huulensa eivät liiku, ja Gibreelin korvat täyttää Bilalin ääni, vaikka lähettäjää ei näy missään, tämä on se yö , ääni sanoo, ja sinun pitää lennättää minut Jerusalemiin. Sitten tuo huoneisto haihtuu ja he seisovat katolla vesisäiliön vierellä, sillä jos Imaami haluaa liikkua, hän voi pysyä paikoillaan ja liikuttaa ympäröivää maailmaa. Tuuli liehuttaa hänen partaansa. Se on pitempi nyt; ellei tuuli tarttuisi siihen kuin lepattavaan sifonkihuiviin, se viistäisi lattiaa hänen jalkojensa alla; hänellä on punaiset silmät, ja hänen äänensä riippuu taivaalla hänen ympärillään. Vie minut.  Gibreel väittää: Minusta tuntuu että osaatte sen vaivatta itsekin, mutta yhdellä ainoalla hämmästyttävän nopealla liikkeellä Imaami heilauttaa partansa olkansa yli, kiskaisee ylös viittansa ja ihokkaansa paljastean kaksi luisevaa, miltei hirmuisen karvaista jalkaa, ja loikkaa sitten korkealle öiseen ilmaan, pyörähtää kierroksen ja asettuu Gibreelin olkapäille, tarraa häneen sormin jotka ovat kasvaneet pitkiksi käyriksi koukkukynsiksi. Gibreel tuntee kohoavansa ilmaan harteillaan meren äijä, Imaami jonka karvoitus kasvaa hetki hetkeltä, liekkuu joka suuntaan, kulmakarvat viireinä tuulessa. Jerusalem, hän ihmettelee, missä suunnassa se on? - Ja sehän on liukas sana, tuo Jerusalem, se voi olla idea siinä kuin paikka: päämäärä, mielenylennys. Missä on Imaamin Jerusalem? "Porton tuomio", kaikuu aineeton ääni hänen korvissaan. "Babylonin, porttojen ja kauhistuksien äidin tuho." He kiitävät yössä. Kuu alkaa kuumottaa, kuplia kuin juusto grillissä; Gibreel näkee miten siitä vähän väliä putoaa kappaleita, kuunpisaroita, jotka sihisevät ja poksahtelevat taivaan kihisevällä parilalla. Heidän alleen ilmestyy maata. Kuumuus kasvaa kiivaaksi. Maisema on suunnaton, punertava, tasalatvaisine puineen. He lentävät yli tasahuippuisten vuorten; kalliotkin ovat täällä helteen litistämät. Sitten he saapuivat korkealle, miltei täydellisen keilan muotoiselle vuorelle, samalle joka on postikortistoituna eräällä kaukaisella takanreunuksella; ja vuoren katveessa on kaupunki, joka on rukoilijan lailla heittäytynyt sen jalkoihin, ja vuoren alarinteillä palatsi, se palatsi, hänen palatsinsa, Keisarinnan, jonka radiosanomat ovat kukistaneet. Tämä on radioamatöörien vallankumous. Gibreel, jolla Imaami ratsastaa kuin matolla, kaartaa matalammalle, ja kadut näyttävät elävän kiehuvassa yössä, ne ikään kuin kiemurtelevat käärmeiden lailla, ja Keisarinnan tappion palatsin edessä puolestaan näyttää kasvavan uusi kukkula, meidän katsellessamme, baba, mitä siellä on tekeillä?  Imaamin ääni riippuu ilmassa: "Mene alas. Minä näytän sinulle Rakkauden." He ovat kattojen tasalla, kun Gibreel atjuaa että kadut kuhisevat väkeä. Ihmiset ovat pakkautuneet niin tiheään noille mutkaisille kujille, että he ovat sekoittuneet suuremmaksi, yhtenäisemmäksi, armottomaksi, mateliamaiseksi olion. Ihmiset etenevät hitaasti, tasaista tahtia, kujilta sivukaduille, sivukaduilta pääkaduille, ja kaikki kerääntyvät lopulta valtakadulle, joka kaksitoistakaistaisena ja eukalyptusten varjostamana johtaa palatsin porteille. Valtakatu on pullollaan kansaa; se on tämän uuden, monipäisen olion keskuselin. Seitsemänkymmentä henkeä rinnan kansa vaeltaa kohti Keisarinnan portteja. Joiden edessä hänen henkikaartilaisensa odottavat kolmessa rivissä, maaten polvillaan ja seisten, konekiväärit valmiina. Ihmiset kulkevat ylämäkeä kohti aseita; seitsemänkymmentä kerrallaan he tulevat ampumaetäisyyden päähän; aseet pajattavat, ja he kuolevat, ja seitsemänkymmentä seuraavaa kiipeää kuolleiden yli, aseet hihittävät taas kertaalleen, ja kuolleiden kukkula kasvaa korkeammaksi. Seuraavat lähtevät puolestaa kiipeämään. Kaupungin pimeissä porttikäytävissä on äitejä, jotka peitetyin päin työntävät rakkaita poikiaan paraatiin: mene, ryhdy marttyyriksi ,  tee niin kuin on tarpeen, kuole.  "Näet miten he minua rakastavat", sanoo aineeton ääni. "Yksikään tyrannia maan päällä ei kykene vastustamaan tätä verkalleen astuvaa rakkautta." "Tämä ei ole rakkautta", vastaa itkevä Gibreel. "Tämä on vihaa. Hän on ajanut heidät teidän syliinne." Selitys kuulostaa hataralta, keinotekoiselta. "He rakastavat minua", sanoo Imaamin ääni, "koska minä olen vesi. Minä olen hedelmällisyys ja hän on rappio. He rakastavat minua koska lupaan särkeä kellot. Ihmiset, jotka kääntyvät pois Jumalasta, menettävät rakkauden, ja varmuuden, ja myös hänen rajattoman aikansa tajun, ajan joka käsittää menneen, nykyisen ja tulevan; ajattoman ajan, jolla ei ole etenemisen tarvetta. Me halajamme ikuisuutta, ja minä olen ikuisuus. Keisarinna ei ole mitään: pelkkä tik taikka tak. Joka päivä hän katsoo peiliin ja kauhistuu iän ajatusta, ajan kulumista. Niinpä hän on oman luontonsa vanki; hänkin on Ajan kahleissa. Vallankumouksen jälkeen ei kelloja ole; kaikki syntyvät uudelleen, kaikki me olemme samassa muuttumattomassa iässä Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä. Iranilaiset marssivat ajatollan puolesta, kun tämä oli pidätetty vuonna 1963 ( wikipedia ). Monet saivat surmansa konekivääreiden luodeista. [...] Al-Lat putoaa. Alas hän syöksyy, yön kuningatar Al-Lat, rysähtää pää edellä maahan, murskaa kallonsa sirpaleiksi, ja lojuu päättömänä mustana enkelinä, siivet irtiraastettuina, yhtenä surkeana myttynä pienen punotun portin luona palatsin puutarhassa. - Ja Gibreel, joka kauhuissaan kääntää katseensa hänestä pois, näkee Imaamin kasvavan hirviöksi, makaavan palatsin etupihalla suu ammollaan kohti portteja; kun ihmiset marssivat niiden läpi, hän nielee heidät kokonaisina. Al-Latin ruumis on lakastunut ruohikolla, jättänyt jälkeensä pelkän tumman läiskän; ja nyt Deshin pääkaupungin jokainen kello alkaa soida, ja se jatkuu loputtomiin, yli kahdentoista, yli kahdenkymmenenneljän, yli tuhannen ja yhden; ne ilmoittava Ajan loppua, hetkeä joka on mittaamisen tuolla puolen, maanpakolaisen paluun hetkeä, veden voittoa viinistä, Imaamin Epäajan alkua. Kuvamateriaalia Iranin vallankumouksesta. ( wikipedia )

Avainsanat: elämä eläin bollywood baba avaa aurinko asettua antaa alku alue ajatus ajaa abu aamu jumala loputon loma liukas häntä hän hylly huuli huopahattu housut hiltunen hiljaisuus hetki liikkua laulaa julkinen julkaista julistaa jonkinlainen herra henry henkilö henki lattia lasku lapsi laittaa köyhä kääntää käyttää käytetty käsi käsittää kärsiä kuvamateriaali kuuma kuuluisa kuu kuolema kuningatar kulmakarva kulkea helle haudata haamu gabriel eväs eurooppalainen etsiä episodi entinen enkeli elävä jolla jokainen johtaa jerusalem jeesus jatkaa jalka jakaa iässä ikä islam iran imaami ilmoittaa ilma ilmari ikkuna ihminen ihmetellä kukko korostaa pilvi pietari pieni persialainen perse pekka peili pappi papisto pannu palatsi palaa paita paikka paholainen ottaa korkea ortodoksi oppia korkealla koraani kirjoittaa kirjoitettu kirja kirjailija keskiaika kertomus kerrottu kello keisarinna keino kaupunki katso katse katto kasvo kasvattaa kasvaa idea kappale kansa ibn hätä kannattaja omaisuus odottava näyttää näkökulma nukkua nimittää nimimerkki nauraa nainen muuttaa muutama muu musta sääntöjä sääntö säännöt sävy syödä syvä synonyymi muslimi muisti muhammed muhammad mitä minä mies merkki sydän suuri katu juusto juna meri me matto marssia maksaa maisema maata maailma löytää lähettiläs luonto lukija lukea loukkaantua suu suomessa suo sormi soittaa soida sivu sittenkään sisältö silmä siivet seuraus selitys sana salma salama saapua ruumis rukoilla risti ristiin rinta rikas regoida rauha ratsastaa rakkaus rakas rakastaa päätös pääsy päästä päähän pää päivä pysyä puutarha punaiset profeetta portti poika pitää äijä äiti ympäri ymmärtää yleisö yksityiskohta wikipedia väki vuori vuosi uni täydellinen tässä tähti tyrannia tuuli tuomita tuntua tumma tuho tuhat toivoa toimittaja tietää terroristi teltta teksti tarvita tarkoittaa tarjous tarina tappio tappaa voitto voi villapaita viha vesi valtakunta vallankumous valkoinen vaimo vaikea vaihe vaeltaa vaatia uusi tapahtua tapa taksi uskonto uskonnollinen uskoa takapuoli tahrto tahti ura saatanalliset säkeet ääni


blogivirta.fi