Tänään on 10.12.2018 06:15 ja nimipäiviään viettävät: Jutta ja Judit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Juha Molari:

Allah sanoo: Kaikki maailma on minun. Yöbussissa 12.6.2016.

Julkaistu: · Päivitetty:

Päihtynyt somali julisti tiistaina 12.6.2018 aamuyön bussissa 54N, joka lähtee Kontulasta 4:36, että Suomea ei ole, Somaliaa ei ole, Venäjää ei ole, Amerikkaa ei ole, Afrikkaa ei ole, vaan Allah sanoo f#ck you, v**tu, että kaikki maailma on minun. ” Niin minulla on oikeus olla ja elää, missä haluan ”. Mahdollisesti khat on myös vauhdittanut itsevarmaa elämöintiä. Päihtynyt somali ei ollut helsinkiläisessä yöbussissa tiistaina yksittäistapaus, vaan hänellä oli iso seurue tovereitaan, kuten huhti-, touko- ja kesäkuussa on ollut jokainen arkipäivä aamuyöllä. Nämä istuvat bussin takaovesta alkaen eri penkeillä. Viikonloppujen aamuyön tilanteista ei ole tarkistettu. Somalit puhuvat sujuvasti suomea (vi**tu) ja englantia (f*ck you) omien metelöintiensä ja itsepuhelujensa jokaisen lauseen rakentavana osana. Erityisesti kaksi somalia oli enemmän äänessä, muut olivat mukana hengessä. Yksi heistä vaihteli paikkaa sen mukaan, kuin paikkoja vapautui. Jokainen arkiaamu pienempi tai isompi somaliseurue saapuu Kontulasta yöbussiin. Muutama heistä pitää melkoista meteliä. Yhdellä kertaa soitetaan huuliharppua, toisella kertaa taputellaan ja kätellään lähellä istuvien naisten olkapäille, tällä kertaa nauhurista kailotettiin rap-musiikkia kovalla äänellä. Paikkoja vaihtava somali katseli tarkkaavaisesti istuimen jättänyttä suomalaista aamuyön työläistä ja arvioi, että kyseisen naisen ahteri on kauhean leveä ja vaatteet rumat, kun nainen astui bussista ulos Sörnäisissä. Päihtymys ei näyttäisi tulevan alkoholista. Alkoholi ei ainakaan tuoksahtanut, vaikka somali kertoi käyneen ottamansa ”kuppia”. Mahdottomana ei ole pidettävä, että psykoaktiivisella khatilla olisi osansa näiden miesten aamuyön kiihtymykseen, sosiaalisuuteen, puheliaisuuteen ja itsevarmuuteen. Vainoharhaisten ja psykoottisten oireiden riskiä saattavat ennakoida myös elämöintien tietyt piirteet. Töihin matkalla olevien bussikuskien, jotka usein istuvat siinä lähituntumassani, pyörittelemme päätä mainittujen matkalaisten säännöllisen elämöinnin tähden. Niin pyöritimme tänäänkin päätämme, kuten monet kerrat aiemmin. Nämä somalit kyselivät tänä aamuyönä matkustavalta bussikuskilta, mihin tämä on menossa. Bussikuski kertoi menevänsä töihin ja kysyi vastavuoroisesti, että oletko myös matkalla töihin. Somali ei vastannut, että olisi matkalla töihin. Aamuyön bussissa tavattu ”Suomeen kotoutuneiden” somaleiden halveksunta valtioita ja instituutioita kohtaan ei ole tietenkään ainutlaatuista, mutta oli hyvin leimallista käytöksessä. Pelkkä islamistinen selitys, että ”Allahille kuuluu koko maailma”, ei selitä kokonaan kiihtymystä ja itsevarmuutta. Islamistinen selitys voi kuitenkin tarjota tuollaisessa tilassa olevalle ihmiselle vaarallisesti ”luvan” jopa äärimmäisiin tekoihin silloin, kun yksilöt ja maalliset lait hylätään korkeimman hyvän puolesta. Khat vahvistaa samoja itsevarmoja tunnelmia. Nihilismin ongelma on kohdattu myös kristillisessä traditiossa, mutta kieltäymykset idealisoiden jopa siinä määrin, että marxilaisuudessa on osittain aiheellisesti moitittu kirkkojen tarjoavan ”oppiumia” köyhälle kansalle, jotta tämä tyytyisi hiljaisuudessa epäreiluun tilaansa. 1930-luvulla Laura Harmaja teki Kotiliesi -lehdessä köyhästä välttämättömyydestä hyveen. Niin monet muutkin ovat tehneet. Yhteiskunnallista järjestystä ja esivaltaa ei mitätöity. Monet köyhät tyytyivät ”kristillisessä nöyryydessä” vähäiseen osaansa. Somalipoikien islamistinen hallusinaatio mahdollisesti khat-huumeen ja uskonnollisen traditionsa yhteisvaikutuksessa on erkaantunut todellisuusperusteista, jonka kurjaan ja epäoikeudenmukaiseen alaisuuteen Laura Harmaja ja monet kasvattajat ovat suomalaisia köyhiä perinteisesti ohjeistanut. Tässä on vissi ero. Mahdottomuus saavuttaa "toivottu objekti" ulkoisten tai sisäisten estojen vuoksi voi vaarallisesti laukaista regression mielen sadistiselle tasolle, kuten monet psykohistorioitsijat ovat analysoineet islamistista radikalismia: tietyissä muslimeissa tapahtuu radikalisoitumista, koska nämä altistuvat länsivaltojen avoimelle yhteiskunnalle. Silloin hallusinaatio Allahin sanasta ”koko maailma on minun” saa vaarallisia radikaaleja seurauksia. Syynä on ideologian ja murskatun mielen outo yhdistelmä. Aamuyön bussissa tavattujen somalimiesten ylimielisyys yhteiskuntajärjestystä ja valtioita kohtaan ei ole ilmiönä ainutlaatuinen. Ivan Turgenevin kuuluisassa romaanissa Isät ja Pojat käsitellään Venäjällä kannatusta saanutta nihilististä poliittista ajatusta, jonka mukaan vallitseva yhteiskuntajärjestys on täydellisen huono ja korruptoitunut. Nihilismi tarkoittaa vallitsevien arvojen ja käsitysten kieltämistä. Vieläkin kauemmaksi voidaan mennä historiaan ja löytää sukulaissieluja. Julkisesti protestoineet Rooman keisariajan kyynikot tulivat tunnetuiksi ylimielisyydestään ja röyhkeydestään lakia ja vallanpitäjiä vastaan. Kyynikoista kertovissa dokumenteissa ohjeena näyttäisi olevan omaisuudesta luopumisen ihanteellisuus. Joskus jää kuitenkin epäselväksi, oliko vapautta demonstroiva pilkanteko ja ylimielisyys seurausta todellakaan enemmän selitysten mukaisesta onnellisesta köyhyydestä, kuin köyhyyden välttämättömyydestä ja vääryydestä. Tuskin on riittävästi pohdittu, missä määrin köyhyyden, orjuuden ja väkivallan traumaattinen yhtälö loi kyynisen tunnereaktion, jossa yhteiskunnan ”symbolisella järjestelmällä” ei ollut enää mitään uskottavuutta. Esimerkkejä löytyy vuosituhantisesta historia sta köyhyydessä elävistä ihmisistä, jotka ovat säilyttäneet röyhkeytensä. Erojakin löytyy eikä niitäkään pidä mitätöidä.  Muinaiset köyhät kyynikot pilkkasivat valtiaita eivätkä rakentaneet luottamusta myöskään mihinkään ”Jumalaan”, kyynikko nukkui paljaan maan päällä, joi pelkästään vettä ja pukeutua köyhästi. Kontulan yöbussissa matkustaneet somalit olivat saaneet rahansa Kelasta ja kenties muualtakin, pistäneet mieltymystensä mukaiset lippikset päähänsä ja merkkifarkut yllensä, että jälleen kerran yöllä heillä oli mahdollista pitää juhliaan, joihin heillä oli ”oikeus” vakaumuksensa mukaan: Allahin on koko maailma. Niin heillä on ”oikeus” olla myös kaikkialla, kuten yksi heistä julisti ilman että kukaan kysyi mitään häneltä.  Juha Molari, D.Th, BBA. GSM +358 40 684 1172 Blogi http://juhamolari.blogspot.com/ ja Vkontakte http://vk.com/id157941374 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @) Twitter: https://twitter.com/molarijuha LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4 Facebook https://www.facebook.com/profile.php?id=1247262654 Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Avainsanat: alkoholi ajatus ainutlaatuinen aamuyö 2016 juhamolari historia gmail facebook esimerkki ero englanti email bussi blogspot blogi arvo arkipäivä allah kesäkuu kauhea kansa jää järjestys julkinen julisti jokainen ivan isä iso ilmiö ihminen ideologia huono https http html lause laura laki köyhä köyhyys kotiliesi korruptoitunut koko pienempi outo orjuus ongelma oire oikeus ohje nainen muutama muut molari mies melkoinen media maailma löytää luottamus linkedin leveä lehti russia rooma romaani riski pukeutua puhua profiili poliittinen poika pitää ääni you yksilö yhteiskunta yhteiskunnallinen väkivalta voi venäjä vapaus valtio vaatteet vaarallinen uskonnollinen töihin tässä twitter tunnelma touko tila tarkoittaa tarjota suomi suomalainen somalia seuraus selitys saavutus


blogivirta.fi