Tänään on 24.06.2018 21:54 ja nimipäiviään viettävät: Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi, Juhana, Johan, Jan, Jon, John, Johny ja Jens. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sudennahan sovitus:

Laskeutuminen

Julkaistu: · Päivitetty:

Yön pimeydessä loputtomalta tuntunut ylämäki olikin auringonvalossa ja alamäeksi muuttuneena paljon inhimillisempi, joskin edelleen pitkä, ja jarrutellen alaspäin laskeutuminen tuntui polvissa. Taivas oli kirkas ja näkyvyys vuorten ylle esteetön. Käytimme jäätiköllä vielä kerran köysiä, kun tulimme alas vähän jyrkempää rinnettä, mutta aika pian olimme tutun louhikon edessä ja saimme riisua jääraudat. Pääsimme myös vaihtamaan ylävuoristokengät pois, mikä oli helpotus. Selvisimme kivikosta ilman uhreja ja jatkoimme yhtä kyytiä perusleirin paikan ohi ja kohti Kharea. Matka sinne tuntui venyneen pituutta, vaikka nopeutemme oli aikamoinen, ja kivien välisissä varjoissa oli petollista jäätä, joka teki menosta paikoin hermostuttavaa. Kun pääsimme kolmen ja neljän välillä perille, olimme olleet liikkeellä yhtäjaksoisesti yli kaksitoista tuntia. Ngima kietoi valkoiset liinat kauloihimme huiputuksen merkiksi, ja meille tuotiin teetä. Myös koira tuli tervehtimään. Illalla ruoka teki kauppansa. Jossain kohtaa mahassa alkoi kuitenkin tuntua kummalta, ja äkkiä tuli kiire vessaan. Ehdin juuri ajoissa, tai ainakin suurimmaksi osaksi ajoissa, ennen kuin sotkin eeppisesti paikat. Tämä taisi olla yläleirin kosto. Onneksi huusissa oli iso pöntöllinen pesuvettä, joskin vähän jäistä. Diosmektiittia eli luonnollista savea sisältävä mahalääke onneksi teki nopeasti tehtävänsä. Kun seuraavana aamuna lähdimme Kharesta, koira lähti mukaamme. Ajattelimme, että se varmaan jää Thangnagiin. Olimme kuluttaneet molemmat varapäivämme Kharessa ja yhden ylimääräisen päivän perusleirissä, joten meidän oli palattava Luklaan suunnitellun kolmen päivän sijasta kahdessa. Muussa tapauksessa Katmanduun kaavailtu ohjelma olisi jäänyt väliin. Katmandussa odottava hotelli kuumine suihkuineen ja muine mukavuuksineen veti tässä vaiheessa jo niin ankarasti puoleensa, että kintereisiin olisi tullut liikettä muutenkin. Ohitimme Thangnagin ja kiirehdimme Khoteen, jossa söimme lounasta. Koira seurasi: kun joukkomme vähitellen venyi ja erkaantui useammaksi ryhmäksi, se kulki aina jonkin aikaa yhden ryhmän mukana ja siirtyi sitten seuraavan seuraksi. Ehkä se katsoi aiheelliseksi vahtia, että kaikki pysyvät mukana. Pian Khotesta lähdön jälkeen edessämme oli jyrkkä mäntyrinne, jonka laskeutuminen oli tullessa kestänyt niin kauan. Jää oli onneksi sulanut vuorella ollessamme, joten nouseminen ei ollut yhtä stressaavaa kuin laskeutuminen oli ollut, mutta osa voimista oli jäänyt matkan varrelle. Pysähdyimme yöksi Thaktoriin rinteen puoliväliin. Seuraavana aamuna nousimme alppiruusupensaiden keskeltä harjanteen huipulle. Sää oli edelleen erinomainen, ja pidimme hyvää vauhtia. Ohitimme Tulikharkan, jossa olimme yöpyneet tulomatkalla, ja jatkoimme ylös kohti Zatrwa Lan solaa. Lumi oli sulanut miltei kokonaan. Tässä vaiheessa jokainen ryhmä eteni ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä etäisyydet ryhmien välillä olivat kasvaneet hyvin pitkiksi. Itse liikuin toisessa ryhmässä kaksistaan Jarkon kanssa. Tullessa solan jälkeinen osuus oli ollut kokonaan usvan peitossa ja sen pituutta ja kestoa oli ollut vaikea hahmottaa. Nyt se tuntui joka tapauksessa pitemmältä, ja välillä kävi mielessä, josko olimme kulkeneet harhaan, sillä polku ei kaikilta osin ollut erityisen selvä. Kun lopulta ehdimme solaan, löysimme Tommin ja pari sherpaa. He olivat viritelleet köyden edessä olevan lumirinteen alkuosaan ja jakoivat nyt tulijoille jäärautoja ja hakkuja, jotka oli pakattu perusleirilaukkuihin jäätiköltä lähdön jälkeen. Osa huiputuksessa käytetyistä kiipeilyvarusteista oli vuokrattu Kharesta, eikä kaikille siksi riittänyt enää täyttä settiä. Otimme Jarkon kanssa kumpikin jääraudan vain toiseen kenkään ja lähdimme alaspäin Tommin kanssa. Laskeutuminen oli kiikkerää, sillä tästä rinteestä lumi ja jää eivät olleet sulaneet. Näimme kuinka yksi edellä menevistä kantajistamme liukastui ja pudotti kantamuksensa, joka jatkoi matkaansa alas Khari Tengiin asti. Hetken näytti, että kantajalle saattoi itselleenkin käydä heikosti, mutta sitten hän tuli taas hyväkuntoisena näkyviin. Sattumoisin kantamukseen sisältyi minun perusleirilaukkuni, mutta senkään ei käynyt kuinkaan, koska Ortlieb oli lujaa tekoa. Söimme Khari Tengissä vähän evästä ja jatkoimme taas alaspäin. Seuraava rinne oli taas vähän jäinen ja liukas. Laskeutumista alkoi haitata uusi ongelma: kuorihousujeni vyötärö oli syystä tai toisesta löystynyt niin, etteivät ne tahtoneet pysyä enää ylhäällä vaan valuivat yhtenään puolitankoon. Se oli aika kiusallista muutenkin, mutta haittasi kiipeämistä. Kun alempana alkoi olla jo aika lämmin, otin kuorihousut lopulta kokonaan pois ja jatkoin matkaa pelkissä pitkissä kalsareissa. Kun olimme ohittaneet ensimmäisen yöpaikkamme, otin pois kuoritakkinikin, jolloin olin pelkässä kerrastossa. Ei ehkä esteettisesti vahvin valinta, mutta toimiva. Seuraava pysähdyspaikka olisi Lukla, mutta polku sinne tuntui vieraalta. Tullessammehan tämä osuus oli ollut aika lyhyt, nyt se ei loppunut millään. Polvia alkoi toden teolla kolottaa, kun tuntikausien loikkiminen kiveltä toiselle alkoi kantaa veroaan. Emme silti hidastaneet, olihan Lukla kuitenkin aivan lähellä, paitsi että ei ollut. Jokaista osuutta, jonka kuvittelimme olevan viimeinen, seurasi aina uusi. Kunnes sitten lopulta ilmestyimme kaupungin reunalle. Lukla näytti auringonpaisteessa eri kaupungilta kuin se utuinen ja viileä paikka, josta olimme lähteneet. Suorastaan kutsuvalta ja miellyttävältä. Kävely alkoi olla lähellä hoippumista. Kun lopulta saavuimme hotellille, olimme olleet liikkeellä yhdeksän tuntia. Hotellilla meitä odotti myös tuttu koira. RK kertoi, että sama otus oli ollut Baruntsen kakkosleirissä ja kulkenut aiemminkin kiipeilyretkikuntien mukana. Joku sherpa oli kerran auttanut sen ylös jäärailosta, johon se oli pudonnut. Ehkä se siksi piti kiipeilijöistä. Tai ehkä siksi, että se sai ruokaa matkalaisilta, joita sen seura kovasti ilahdutti. Viimeiset retkikuntalaisemme saapuivat vasta pimeän tultua. Illalla söimme yhdessä oppaidemme ja kantajiemme kanssa illallisen ja kiittelimme kaikkia. Lahjoitimme ylimääräiset varusteet heille. Aamulla lensimme takaisin Katmanduun.

Avainsanat: vuoret nepal matkat ylle vyötärö vuori viimeinen viileä vessa varuste valkoinen valinta vaikea vaihe uusi ryhmä ruoka luja lounas liukas liike käydä kävely kyyti kumpikin lähteä lyhyt luonnollinen lumi rinne erinomainen jokainen jatkaa iso illallinen uhri tässä päivä pysyä puolue pudota polku pituus pimeä pimeys pitää peitto pari pakattu tuttu tuntua tunti tuli teko tehtävä tee taivas sää sulaa sisältää paikka otus ottaa onni ongelma olin ohjelma odottava näkyvyys nähdä matka maha seura seuraava saapua löytää lämmin auringonpaiste aika ilta hän hotelli hahmo kulkea kosto koira kirkas kaupunki kantaa jää


blogivirta.fi