Tänään on 18.06.2018 22:26 ja nimipäiviään viettävät: Tapio ja Ingolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
VillaNanna:

Tammiston Kontti

Julkaistu: · Päivitetty:

Joskus on sellainen hetki kun tehdään reissu Vantaan puolelle. Käydään silloin Tammistossa kiertelemässä sekä Jumbossa. Mutta aina pitää olla jokin syy miksi menemme sinne asti. Silloin on hyvä tehdä muitakin hankintoja samalla kertaa, esimerkiksi Tammiston Ek on tarvikekauppani, jos tarvitsen ompelulankaa. Tällä kertaa matkan syy oli hiukan toinen mutta käytiin samalla myös Tammiston Kontissa katsomassa, jos jotakin löytyisi uuteen kotiin. Tarvikkeita uuteen kotiin ei tullut vastaan mutta mieheni löysi minulle aivan ihanat kengät, itse löysin kengät sekä laukun. Nämä oli otettava mukaan. Tällä hetkellä ei ole hyvä käydä kiertelemässä missään kirpputoreilla, sillä tässä kun pakkaa niin tulee valheellinen käsitys siitä, että ei ole vaatteita, eikä myöskään kenkiä. Seuraavan kerran kun menen kirppikselle menen etsimään juuri niitä asioita mitä olemme suunnitelleet, enkä ota mitään muuta mukaani. Vasta ennen koulun alkua on hankittava pojalle koulutarvikkeet mutta ennen sitä ei mitään tällaisia herkkusia...Toivottavasti kykenen siihen, olen aika heikko tässä asiassa, jos jotain super herkullista tulee vastaan. Tarkoituksena kuitenkin on, etten hanki ennen syksyä muuta kuin taloustavaraa, kodin laitto on nyt ensimmäinen asia mitä pitää tehdä. Toivottavasti suunnitelma onnistuu. *    *    *    *    * Mikä näissä asioissa kiehtoi? En varsinaisesti ole laukkuihminen mutta niitä on aika kohtuullisesti lähtenyt mukaani ja olen opetellut käyttämään laukkuja enemmän. Minulla ei ole tuon tyylistä laukkua ollenkaan ja väri on todella herkullinen, sopii hyvin keltaisten kenkieni kanssa käytettäväksi. Tuo keltainen on suosikkini, vaikka ei ihan sinapinvärinen olekkaan. Nuden väriset kengät olivat todella romanttiset ja sopii monen hameeni ja mekon kanssa käytettäväksi. Hattu päähän ja korut kaulaan ja menoksi. Sandaalit taas poikkeavat muista kengistäni todella paljon. Ihana sinisen eri sävyt leikittelee nauhoina ja kantapään mustat osat tekevät näistä kengistä todella tyylikkäät ja kauniit. Voin hyvin käyttää niitä vaikka tuon laukun kanssa arkena, juhlan minulla onkin sopivia mekkoja noiden kenkien kanssa. Asua ei aina tarvitse rakentaa vaatteista, vaan joskus asun rakentaminen lähtee vaikka kengistä, jopa korusta. Voi kokeilla hyvinkin erikoisia yhdistelmiä, jotka lopulta voikin toimia paljon paremmin mitä se "tyylikäs" ja lehtien sivuilla ohjeistettu pukeutuminen. Se on se juttu omassa pukeutumisessa, että kokeillaan kaikenlaista ja yhdistellään reilusti ja kokeilevasti kaikkea. Näin pukeutumisesta tulee mielenkiintoista, hauskaa ja iloista. *    *    *    *    * KYSYMYS! Kummat kengät on mieheni löytämät?

Avainsanat: kirpputorilöydöt kirpputori kengät väri voida voi vantaa vaate vaatteet tässä tyyli tarvita tarvike sävy syy syksy suunnitelma super suosikki sivu sinisen sandaali reissu rakentaminen rakentaa päähän pukeutuminen poika pitää musta mitä mies mekko lehti laukku käyttää käydä käsitys koru kontti kokeilla koti kenkä keltainen kaunis kaula kantapää juttu juhla ihana hetki herkullinen heikko hattu hanki esimerkki erikoinen ek asua arki aika


blogivirta.fi