Tänään on 23.07.2018 18:34 ja nimipäiviään viettävät: Olga ja Oili. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
...noir:

Exiled (Fong juk, 2006)

Julkaistu: · Päivitetty:

Wo (Nick Cheung) haluaa jättää gangsteriuran taakseen, mutta kuten niin usein olemme näissä tarinoissa huomanneet ja teemme sen jälleen kerran, ei menneisyys jätä rauhaan. Jotenka eräänä päivänä uusi rauhaisa elämä saa vieraita ex-kollegoista joista kaksi on aikeissa hiljentää Wo lopullisesti, kun taas kaksi muuta ovat halukkaampia antaa hänen eläköityä rauhassa. Seuraa mexican standoff, mutta tappajat myös ovat valmiita pistämään erimielisyytensä sivuun siksi ajaksi, että saadaan vauva ruokittua ja vasta riekaleiksi ammuttu asunto korjattua uutta hohtavaksi. Istutaan yhdessä nauttimaan wokista ja nuudeleista, seurustellaan yhtenä iloisena perheenä, ja kun Wo osoittaa huolta perheensä hyvinvoinnista lähtevät kaikki yhdessä toimeksiannolle kuolettamaan velallinen jotta siitä saatavalla palkkiolla Wo voisi varmistaa, että kun aika jättää hänestä pärjäisi perhe ainakin rahallisesti hyvinvoivana. Mietitään sitä Won saamaa kuolemantuomiota sitten joskus myöhemmin. Hyvin runsaasti lähikuvia, jännityksen kasvattamista pitkällisillä kuka räpäyttää ensin -tilanteilla ja kasvavaa rautalankamaista ujellusmusiikkia. Kyllä, tämä tuo mieleen spagettiwesternin ilman italiaa tai lännenmaisemia, mutta on silti vahvasti hyvää, pahaa sekä rumaa. Nämä asiat kuitenkin enemmänkin elokuvan audiovisuaaliseen ilmeeseen liittyen, sillä samalla kun ollaan hyvinkin synkkiä on kyseessä myös rennon hyväntuulista small talk-ajantappoa kavereiden kesken, kuin jonkinlainen luokkakokousdraamakomedia taikka jotain muuta vastaavaa vanhojen tuttujen hengailua, uudelleentutustumista vuosien eron jälkeen ja siten välillä nauretaan, välillä vakavoidutaan ja joskus riidellään koska olemme jatkaneet elämässämme eteenpäin, eikä vaikka niin hauskaa kuin se onkaan voi enää ajassa palata kuin muistoihin. Spagettiwesternfiilis tulee eniten esille väkivaltaa huokuvissa kohtauksissa eli niissä joissa valmistaudutaan jonkinlaiseen yhteenottoon, mutta muutoin ehkä eniten ajatuksiin nouseva vertauskohta lienee Takeshi Kitanon Sonatine , jossa siinäkin väkivallan ammattilaiset kuluttavat suuren osan tarinasta vain chillailemalla ja keksimällä jotain ajankulua. Yhteistä kaikille on se tarkoituksellinen ilmeettömyys sekä vähäsanaisuus, kuten myös tieto vääjäämättömästä yhteenotosta josta kaikki eivät ehjin nahoin selviä ja nimenomaan se tyyneys ennen myrskyä on osa Exiledin vahvuuksista näkyvien spagettilänkkäritemppujen ollessa pikemminkin vain hauskoja koristeita eivätkä jotain mitkä olisivat välttämättömyyksiä. Oli silti mukava nähdä moderni, tähän hetkeen (no, ilmeisesti vuosi oli olevinaan 1998) sijoittuva rikoselokuva jossa ne italowesternien temput eivät olleet mukana ainostaan humoristisina viitteinä tekemässä elokuvasta jonkinlaiseen parodiaan kallistuvaa, vaan ainoastaan jos ne samalla sopivat myös meneillä olevaan elokuvaan ja kunnianosoitus tuli sitten sitä kautta. Huomautettakoon tässä välissä, että vaikka olenkin maininnut spagettilänkkärit useaankin otteeseen niin kyllä tämä silti ihan HK-actionleffa on ettei ihan liikoja kannata innostua. Joskin nyt kun sanoin HK-action niin on se silti japanilaisempi kuin John Woo, että muistakaa edelleen se Sonatine. Exiledin tunnelma on kohdillaan, se on vakuuttavasti näytelty ja varsinkin tappajien ja uhrin yhteistyö toimii erinomaisesti luoden sekä veljesrakkautta kuin uhkaa koska ollaan kavereita, mutta velvollisuuskin pitäisi ottaa huomioon. Samalla miinusta tulee nimenomaan henkilöihin liittyen, mutta ei koska roolit olisi näytelty huonosti vaan koska kaikki eivät mielestäni puolusta paikkaansa elokuvassa. Tarvittava huumori tulee jo tuon edellä mainitun porukan keskinäisistä hetkistä, niissä joissa näkyy kaverihenki, mutta silti mukaan on pitänyt laittaa kaksi kompuroivaa tomppelikyttää joiden ainoa merkitys elokuvassa on toimia koomisia sivuhahmoina (toinen enemmän kuin toinen) ja he eivät vain riko tunnelmaa, mutta eivät missään vaiheessa edistä tarinankulkua ollen vain päälleliimattuja jälkiratkaisuja. Mitä saadusta ruutuajasta päätellen saattavat ollakin. Mutta mikä ei taatusti ollut jälkiratkaisu ja vetää aika hyvin maton alta (vaikka ei vaikutakaan olevan mikään ns. twisti kautta mindfuck) on Won kohtalo tunnin kohdalla kun elokuvaa on vielä noin 40 minuuttia jäljellä. Se mitä tapahtuu ei niinkään iske päin näköä koska rakenne pysyy edelleenkin tunnelmaan sopivana, mutta siinä vaiheessa ei todellakaan uskoisi elokuvalla olevan enää 40 minuutin edestä kerrottavaa. Tarina kuitenkin muuttuu eräänlaiseksi road tripiksi featuring henkilökohtainen kosto ja se toimii sen verran hyvin, että sillä ansaitaan neljäskin tähti. Olin siis hyvin positiivisesti yllättynyt. Tähdet: **** Exiled

Avainsanat: laittaa positiivinen porukka perhe palata paikka ottaa osoittaa kosto koriste kohtalo jättää jonkinlainen john vetää vauva vanha vaihe uusi uhri tässä tähti jännitys yllättyä yhteistyö väkivalta vuosi voi vieras tunnelma tuli tieto tarina talk ainoa aika action italia hyvinvointi huumori hk henkilökohtainen ex elämä elokuva small rooli rauhaisa olin nähdä myrsky mukava rauha rakenne asunto antaa moderni mitä ammattilainen minuutti miettiä merkitys menneisyys mainita


blogivirta.fi