Tänään on 17.07.2018 06:45 ja nimipäiviään viettävät: Ossi ja Ossian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kylväjä-blogi:

Jukka Norvanto: Luominen

Julkaistu: · Päivitetty:

Jukka Norvanto  Lähetyksen kesäpäivät Raamattuopistolla la 16.6.2018 klo 9 Luominen Kun opetustuokion aiheena on luominen, tuntuu siltä kuin pitäisi astua sellaisen todellisuuden taakse, josta kenelläkään ihmisellä ei ole mitään kokemusta. Kaikki se, mitä näemme, tunnemme, koemme, ajattelemme tai päättelemme, on osa tätä luomakuntaa, jossa elämme. Tokihan fyysikot ja filosofit ovat koettaneet vuosien ja vuosisatojen varrella päästä ikään kuin luomisen takaisen todellisuuteen, kun ovat kehittäneet teorioita maailman synnystä ja vaikkapa alkuräjähdyksestä. Mutta kun kysytään, mitä oli ennen kuin mitään oli, viisaimpienkin täytyy vaieta tai korkeintaan sanoa, että sellainen kysymys on turha. Tieteenkin tekijöiden rajat loppuvat jossakin kohtaa. Filosofit ovat taas pohtineet sitä, että jos ja kun tässä maailmassa näyttää olevan sellainen laki voimassa, että aina, kun jotakin tehdään tai tapahtuu, se alkaa vaikuttaa ympärillä olevaan todellisuuteen. Jos poika potkaisee palloa, se saa aikaan ilmavirtauksia, pallon kulumista ehkä ikkunan rikkoontumista, ja nämä seuraukset saavat taas aikaan omia vaikutuksiaan ympäristöön. Niinpä on pohdittu, kuka tai mikä on ensimmäinen liikuttaja, josta kaikki muu liike sai alkunsa. Ja tietenkin sen jälkeen joutuu miettimään, mistä tuo ensimmäinen liikuttaja on tullut. Kysymys luomisesta vie näin ihmisen nopeasti hämmennyksiin. Jossain kohtaa tulee vastaan ikään kuin seinä, jonka toiselle puolelle ei näytä pääsevän. Mikä on siis vastaus, jonka tällaisen seinän kohdannut ihminen antaa kaiken alusta? Minun väitteeni on, että jos ihminen tahtoo jonkin vastauksen antaa, hänen on pakko myöntää, että se vastaus perustuu jollain lailla uskoon. Joku uskoo, että tiede varmaankin joskus tulevaisuudessa voi antaa parempia vastauksia. Toinen uskoo, että tämä kaikki syntyi sattumalta. Jossain tapahtui jostain syystä jotain, joka sai vähitellen aikaan koko maailmankaikkeuden syntymisen. Kristitty taas perustaa uskonsa Raamatun ilmoitukseen. Kaikkien ongelmaksi jää lopulta se, ettei tässä luomakunnassa ole ketään, joka voisi ikään kuin asettua kaikkien näiden selittäjien yläpuolelle ja lausua sieltä viimeisen sanan, joka ratkaisisi asian lopullisesti. Niinpä meidän ihmisten osaksi jää lopultakin usko, jota ei voi lopullisesti tässä maailmassa todistaa oikeaksi. Tämän saman asian ilmaiseen Heprealaiskirjeen kirjoittaja näin jakeissa Hepr. 11:1–3: ” Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. " Näin Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo tiivistetysti sen, mitä kristinuskossa ja myös juutalaisuudessa uskotaan luomisesta. Luomakunta on saanut alkunsa, kun Jumala antoi sanansa. Hänen luova sanansa sai aikaan kaiken sen, mitä maailmassa tälläkin hetkellä on. Jumalan sana on siis filosofisessa mielessä ensimmäinen liikuttaja. Kristitty uskoo myös, että sanallaan maailman luonut Jumala on, jollain tavoin nähtävillä luomakunnassaan. Tällä näkemisellä tarkoitan jotain samaa kuin mitä vaikkapa taideteosta katseleva ihminen näkee. Hän näkee jonkinlaisen lopputuloksen edessään. Se voi olla maalaus, veistos tai vaikkapa valokuva. Sitä tarkastellessaan hän voi päätellä jotain taideteoksen tekijästä, vaikkei edes tietäisi tekijän nimeä. Käytetty materiaali, värien valinta, teoksen todennäköinen ikä ja itse sen aihepiiri paljastavat jotain tekijästään. Ja vaikka kaikki muut päättelyt menisivätkin pieleen, niin yhdessä asiassa taideteosta katseleva osuu oikeaan: joku on sen tehnyt. Eli sen jonkun täytyy olla joko vielä olemassa tai hän on ainakin joskus ollut olemassa. Tästä syystä Paavali saattaa kirjoittaa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa, jakeissa 18–21: ” Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.  Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.  Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. ” Apostoli siis jopa sanoo, että näkymätön Jumala on niin selvästi nähtävillä hänen luomisteoissaan, ettei kukaan ihminen voi sitä kieltää. Jumalaa vastaa nouseminen on sitten kyllä saanut aikaan sen, että ihmisten ajatukset ovat ”käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” Jumalan olemassaolo voidaan siis Raamatun mukaan päätellä luomakuntaa tarkastelemalla. Mutta kristinuskon lähtökohta ei ole tietenkään vain tässä ns. yleisessä ilmoituksessa, vaan siinä, mitä Jumala on ilmoittanut itsestään ns. erityisessä ilmoituksessa, joka on tietenkin Raamattu itsessään mutta ennen muuta Jeesus Kristus, ihmiseksi syntynyt Jumala. Jumala ilmoittaa siis itsensä erityisellä tavalla Raamatussa. Ja Raamattu kertoo meille myös siitä, miten kaikki sai alkunsa. Tuttu luomiskertomus kertoo sen kuudella sanalla: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Siinä on kuudella sanalla sanottu niin paljon, ettei kukaan tutkija milloinkaan voi luodata niihin syvyyksiin, jotka noihin sanoihin kätkeytyvät: " Alussa Jumala loi taivaan ja maan. " Siinä olikin oikeastaan koko luomiskertomus jo ilmaistuna. Uskon, että moni meistä olisi tahtonut tarkemman selonteon tuosta kaikesta. Olisimme epäilemättä tahtoneet paljon enemmän yksityiskohtia siitä, kuinka koko maailmankaikkeus tehtiin. Mutta nyt meillä on vain kuusi sanaa kertomassa kokonaisen maailmankaikkeuden ja sen ohella maan ilmestymisestä näyttämölle. Kuitenkin Jumala jostakin syystä tahtoi antaa meille näin typistetyn kertomuksen asiasta, jonka tutkimiseen astronomit käyttävät miljardeja ja taas miljardeja euroja tai dollareita ja tuhansia työvuosia. Niinpä joudummekin kysymään: Mitä ihmettä Jumalalla oli mielessään, kun hän antoi tämän meille tiedoksi näin lyhyessä muodossa? Mihin hän pyrkii? Tahtoiko hän kenties opettaa meille geologiaa, biologiaa, astronomiaa – vai kenties jotain aivan muuta? Voisiko asia olla niinkin yksinkertainen, että Jumala vain tahtoi meidän tietävän, kuka on tehnyt tämän kaiken, ketä meidän on tästä kaikesta kiittäminen ja kenelle olemme tilivelvollisia elämästämme? Puhuttelevaa on sekin, ettei Raamatussa ole yhtään kohtaa, jossa yritetään ikään kuin todistella Jumalan olevan olemassa. Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että Jumala on ja että hän on tehnyt kaiken sen, mitä maailmassa on. Seuraavaksi tahtoisin pohtia, mitä luominen sitten näyttäisi Raamatun ilmoituksen mukaan olevan? Katsotaanpa siis tarkemmin Raamatun alkua ja myös luomiskertomuksen ulkoista muotoa. Luomiskertomus antaa näet jo muodollaan tärkeän viestin siitä, mihin meidän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Minkä voisi sanoa olevan luomisen ydintä? Juutalaiset ja toki monet kristitytkin ovat jo vuosisatoja sitten huomanneet, että luomiskertomuksessa on 10 kohtaa, jotka ohjaavat lukijan huomiota aivan tiettyyn suuntaan. Siihen suuntaan toki vievät kristittyjenkin ajatukset, niin kuin myös edellä lainaamani Heprealaiskirjeen jae: ” Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. ” Kun tällä ymmärryksellä tutkii luomiskertomusta, huomaa, että siellä todellakin esiintyy 10 kertaa ilmaisu: Jumala sanoi: Jumala sanoi: Tulkoon valo! (1. Moos. 1:3) Jumala sanoi: Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin erottamaan vedet toisistaan. (1. Moos. 1:6) Jumala sanoi: Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan. (1. Moos. 1:9) Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihreyttä. (1. Moos. 1:11) Jumala sanoi: Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä. (1. Moos. 1:14) Jumala sanoi: Viliskööt vedet eläviä olentoja. (1. Moos. 1:20) Jumala sanoi: Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja. (1. Moos. 1:24) Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme kaltaiseksemme. (1. Moos. 1:26) Jumala sanoi: Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. (1. Moos. 1:29) Jumala sanoi: Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. (1. Moos. 2:18) On helppoa nähdä näiden ikään kuin luomisen käskysanojen yhteys kymmeneen käskyyn. Jumala toisin sanoen loi maailman 10 sanalla, ja hän myös antoi 10 sanaa pitääkseen luomaansa maailmaa yllä. Samalla tavalla voi tarkastella 10 luomissanan yhteyttä Egyptin 10 vitsaukseen ja nähdä, että näissä Egyptiä kohdanneissa vitsauksissa oli kysymys Jumalan luomistyön vastaisesta toiminnasta. Katsotaanpa siitä muutama esimerkki. Ensinnäkin ensimmäinen vitsaus liittyi veden muuttumiseksi vereksi. Jakeessa 2. Moos. 7:17 annetaan siitä ohje: Herra sanoi vielä Moosekselle: "Käske Aaronin ottaa sauvansa ja ojentaa se kohti Egyptin vesiä, sen kanavia ja lammikoita, jokaista paikkaa kohti, missä vettä on. Silloin vesi muuttuu vereksi, ja verta on kaikkialla Egyptissä, vieläpä puissa ja kivissäkin. " Heprealaisessa alkutekstissä puhutaan tässä jakeessa vesien kokoontumispaikoista eli suomeksi lammikoista. Luomiskertomuksessa, ensimmäisessä luomisen käskysanassa samaa heprean sanaa käyttäen sanotaan: ” Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan. ” Vastaavasti seitsemäs ja kahdeksas vitsaus, eli rakeet ja heinäsirkat kohdistuivat kasvikuntaan, jonka antimia ihminen oli saanut nauttivakseen. Kun luomisen yhteydessä sanotaan: ” Kasvakoon maa vihreyttä. (1. Moos. 1:11) , niin nyt vitsauksen jälkeen todetaan jakeessa 2. Moos. 10:15: ” Ne peittivät maan pinnan ja maa oli niitä mustanaan. Ne söivät kaiken maassa kasvavan ja kaikki puiden hedelmät, kaiken, mitä rakeilta oli säästynyt. Missään koko Egyptissä ei jäänyt vihreyttä puihin eikä maahan. ” Israelin kansa sai näin opetusta siitä, että Jumala, joka on luonut tämän maailman, voi myös niin tahtoessaan tehdä luomistekonsa tyhjäksi. Egyptin 10 vitsausta eivät siis olleet lopultakaan ehkä niinkään opetusta egyptiläisille kuin Israelin kansalle Jumalan suuruudesta. Onkin huomionarvoista, että pian näiden 10 vitsauksen jälkeen kansa saa Jumalalta 10 sanaa, joiden tarkoituksena on pitää yllä elämää tässä maailmassa. Kansa sai siis ikään kuin nähdä, miksi Herraan luottaminen suojelee elämää, ja miksi Egyptin jumalien seuraaminen tuhoaa lopulta luomakuntaa ja ihmistä sen myötä. Näin luomiskertomuksen 10 Jumalan puhetta tai käskysanaa kertovat olennaisen ihmisestä, luomakunnasta sekä ihmisen ja luomakunnan suhteesta toisiinsa. Toisena tärkeänä asiana on pohtia yksittäisen sanan merkitystä. Raamattuhan alkaa sanoilla: "Alussa Jumala loi taivaan ja maan." On hyvä tietää, että heprealaisessa alkutekstissä luomisesta käytetty verbi on baaraa . Tuo sana esiintyy Vanhassa testamentissa laskujeni mukaan 33 kertaa. Aina, kun tuota verbiä käytetään, se liitetään Jumalaan. Kertaakaan ei siis sanota tuon verbin avulla ihmisen luoneen jotakin. Ihmisen kyllä kerrotaan Raamatun sivulla tehneen monenlaisiakin asioita, mutta silloin käytetään joitakin toisia heprean monista tekemistä kuvaavista verbeistä. Luominen on siis selvästikin Jumalan työtä. Mutta mitä luomisella tarkoitetaan? Aika usein asiaa selitetään siten, että Jumala loi jotain tyhjästä eli sellaisesta, mitä ei ennestään ollut olemassa. Aivan tarkkaan ottaen se ajatus ei taida pitää paikkansa. Sillä tuntuisi loogiselta ajatella, että Jumalalla oli ennen luomista suunnitelma luomisesta, jos nyt ylipäätään voidaan käyttää termejä ennen ja jälkeen, kun puhutaan ajasta ennen aikaa, joka on myös osa Jumalan luomistekoa. Mutta loogiselta tuntuu, että Jumalalla oli mielessään kuva siitä, mitä hän tahtoi luoda, ja teki sitten sen, mitä teki. Mutta siihen tekemiseen hän ei ainakaan aina käyttänyt mitään jo olemassa olevaa ainetta. Niinpä joskus luominen näyttäisi tarkoittavan myös sitä, että jostain ikään kuin hahmottomasta massasta Jumala tekee jotain järjestäytynyttä. Raamatun alussahan puhutaan mm. pimeydestä, ja autiosta maasta, jota Jumala alkoi sanallaan tehdä sellaiseksi, että ihmisen olisi siinä hyvä asua. Raamattua laajemmin katsottaessa voi nähdä myös sen, että pimeydellä ja tyhjyydellä viitataan myös Jumalaa vastaan nousseisiin kaaosvoimiin, jotka joutuivat alistumaan Jumalan sanan alle. Ei ole vaikea nähdä tätä yhtymäkohtaa myös siihen, kun Jeesus, ihmiseksi syntyneenä Jumalana, pelkän sanansa voimalla hiljentää hirmumyrskyn, karkottaa pahoja henkiä ja parantaa sairaita. Jumalan sanalla on siis valta sekä käyttää jo olemassa olevaa uuden luomiseen että luoda näkyvää näkymättömästä. Niistä 33 kohdasta, joissa VT:ssa käytetään baaraa -verbiä, suurin osa liittyy maailman luomisen kuvaukseen tai sen muistelemiseen. Niinpä esim. jakeista Jes. 45:7–8 voimme lukea: ” minä, joka luon valon ja luon pimeyden ja tuotan yhtä lailla onnen ja onnettomuuden. Minä olen Herra. Kaiken tämän minä teen. Vihmokoon taivas, virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä, avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää ja versokoon vanhurskaus! Minä, Herra, olen tämän luonut. ” Tai Psalmi 89:12, jossa alkutekstissä käytetään baaraa -sana, vaikkakaan se ei näy suomennoksessa: ” Sinun on taivas ja sinun on maa, sinä olet perustanut maanpiirin ja kaiken mitä siinä on. ” Näiden maailman luomiseen liittyvien raamatunkohtien lisäksi, baaraa -verbiä käytetään parissa yhteydessä myös tavalla, joka saa ainakin minun sydämen sykähtämään aivan erityisesti. Ensimmäinen näistä sykähdyttävistä kohdista on Daavidin Ps. 51:12: ” Jumala, luo minuun puhdas sydän   ja uudista minut, anna vahva henki. ” Tämän synnintunnustuspsalmin Daavid laati sen jälkeen, kun hän oli profeetta Natanin välityksellä ymmärtänyt kunnolla, kuinka väärin hän oli tehnyt hankittuaan itselleen Urian vaimon, Batseban. Daavid näytti ymmärtäneen, ettei hänen oma sydämensä tule koskaan niin puhtaaksi kuin hän toivoisi. Siksi hän rukoilee, että Jumala loisi häneen aivan toisenlaisen sydämen, hän itse ei sellaista voisi saada aikaan. Daavid puhuu siis uudesti luomisesta, me kristityt uudestisyntymisestä uskoon tuloa tarkoittaen. Toinen sydäntä sykähdyttävä kohta, jossa baaraa -verbiä käytetään on jakeessa Jes. 57:19: Vuoden 1992 käännöksessä se ja edellinen jae on muotoiltu näin: ” Ne tiet minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra – ja minä parannan heidät. ” Tästä käännöksestä on vaikea päätellä, missä kohtaa luomisesta puhutaan, joten katsotaan vielä vuoden 1933 käännöksestä samat jakeet: ” Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle ja hänen surevillensa. Minä luon huulten hedelmän, rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille, sanoo Herra, ja minä parannan hänet. ” Näissä jakeissa Jumala lupaa siis luoda lohdutusta kaipaavan huulille hedelmän, joka viittaa kaksinkertaiseen rauhaan eli täydelliseen rauhaan niin lähellä kuin kaukana. Sellaista sanomaa ei ihminen voi saada aikaan, vaan sekin on Jumalan luomistyön tulosta. Mistä Jesaja siis puhuu? Muutamaa lukua aikaisemmin hän on puhunut kärsivästä Herran palvelijasta, joka kantoi meidän syntimme ja jota rangaistiin meidän vuoksemme. Nyt Jesaja puhuu Jumalan luomistyöstä, joka tulee esiin lohdutusta kaivanneen huulilta. Tuskinpa sen paremmin voidaan kuvata sitä, mitä evankeliumi Jeesuksesta saa aikaan tässä maailmassa. Evankeliumi on Jumalan uutta luovaa sanaa, ja kun sitä julistetaan, se tuo uutta elämää murheellisille. Se luo uutta kuoleman keskelle. Ehkäpä siitä puhuu myös se, mitä Ilmestyskirjassa, jakeissa 15:2–3 kerrotaan pelastuneiden laulavan: ” Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput, ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: – Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas! ” Mooseksen virsi ennakoi tulevaa pelastusta, mutta Mooses saattoi viedä ihmiset vain Jordanin rannalle katselemaan sen toiselle puolelle, kohti luvattua maata. Vasta Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus, saattoi täyttää ihmisten kaipuun ja luoda uuden elämän, uuden sydämen ihmiselle.

Avainsanat: ajatella aine aika herra aihepiiri aihe henki hedelmä filosofi evankeliumi euro esimerkki erityinen elämä egypt egypti daavid biologia asua astua asettua apostoli antaa anna alku ajatus ihminen ihme häntä hän huuli maa lähtökohta lyhyt luova luoda luku lukija lukea liike lausua laulu laki käyttää käytetty kysyä kysymys kuvata kuva kuusi kuolema kristus kristitty kristinusko koko kello kirjoittaja kirjoittaa kesä kertoa kasvi karitsa kansa kansi kanava jää juutalainen jumala jukka johtaa jeesus israel ilmoittaa ilmaisu ikä ikuinen ikkuna materiaali maata maalaus sana saada rauha ranta raamattu päästä päivä puu puiden puhdas puhe profeetta poika pohtia pitää pinna pimeys pilvi perustaa parantaa pallo paha paavali ottaa opetus opettaa onni oikeus ohje näyttää näyttämö nähdä norvanto muutama muut muu muoto mooses mitä minä miljardi merkki meri me testamentti teoria tekijä tekeminen teen tarkoittaa tarkastella tapahtua taivas syntyä sydän suunnitelma suomeksi suhde sinä seuraus seurata seinä sanoma lähetyksen kesäpäivät luominen jukka norvanto ympäristö yksityiskohta yksinkertainen yhteys väri välitys voima voi virsi viha viedä vesi verbi veistos vastaus valta valo valokuva valinta vaimo vaikuttaa vaikea vahva usko tässä tuttu tutkija tutkia turha tuli tuhansia totuus toiminta todistus todistaa todeta todellisuus tietää tiedoksi tiede


blogivirta.fi