Tänään on 10.12.2018 19:20 ja nimipäiviään viettävät: Jutta ja Judit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pois työpöydältä:

Kolmetoista pelastettu Thaimaan luolista

Julkaistu: · Päivitetty:

Nyt kun nuorten jalkapallojoukkue ja heidän valmentajansa on pelastettu, niin uutisessa uskalletaan mainita sateen takia loukkuun jääneiden kokonaislukumäärä, kolmetoista. Aikaisemmin uutisoinnissa puhuttu pääasiassa kahdestatoista pelaajasta ja valmentajasta. Toki uutisten seuraaja osaa laskea tästäkin itse lukumäärän, mutta luvun kolmetoista välttely on ollut ilmiselvää. Luvun 13 taikauskoiselle pelolle on oma sanansa, triskaidekafobia . Maailmalla lentokoneista ja kerrostaloista puuttuu 13. rivi tai kerros kokonaan. Taikauskoa on perusteltu sillä, että viimeisellä ehtoollisella oli kolmetoista osallistujaa (Jeesus ja 12 opetuslasta). Toinen suosittu perustelu pohjaa Ranskan temppeliherrojen pidätykseen perjantaina 13. lokakuuta 1307. Tuskin kumpikaan on pelon taustalla. Itse asiassa 13 on onnellinen luku . Onnellisten lukujen taustaa ei tunneta, mutta itse onni lienee siinä, että lukujen numeroiden neliöitä yhteenlaskiessa päästään lopulta ykköseen.

Avainsanat: julkisuus uutinen uutisointi tausta suosittu seuraaja sade ranska puhua pohja perustelu pelko onni onnellinen neliö mainita maailma lukumäärä luku lokakuu laskea kerros


blogivirta.fi