Tänään on 13.12.2018 05:32 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sukututkijan loppuvuosi:

Sodasta ja kasvisruuasta

Julkaistu: · Päivitetty:

Tällä viikolla käyty keskustelu (tai jankutus) armeijan kasvisruokatarjoilun lisäyksestä toi mieleen vaarini Erkki Ilmavallan muistelmapätkän ... Tohon ruokaan liittyen tekis vielä mieli kertoa sen verran lisää tohon nauhalle, että ensiksikin ’42 kevät ja talvi paitsi, että se oli täällä kotirintamalla hyvin huono elintarviketilanteen suhteen niin siellä se oli jos mahdollista vielä huonompi ja tuollaisia paleltuneita perunan lastuja jaettiin vaan. Niistä tuli sellaista vähän niin kuin mustaa vettä sitten että oli pikkusen niin kuin olevinaan jotain lämmintä kun kenttäkeittiöstä saatiin. Ja toinen oli semmosta hernejauhoa, jota kutsuttiin ihmevelliksi, että se likas veden se hernejauho.  Mutta sitten meiltä huolto meni neljäks päiväks tukkoon Sungunniemellä silloin talvella 41-42. Kun neljä päivääkin on ilman muonaa niin siinä tulee äitiä ikävä sitten.   Meillä oli, en tiedä tässä kenenkään intimiteettiä suinkaan loukata, niin oli yks semmonen Turunen siellä yksikössä. Joka kertoi, että rauhan aikana hän oli vakituisesti tuolla Huittisisten varavankilassa luottovankina. Hän oli Impilahdelta kotoisin ja sano että oli aina suru varavankilassa kun hän pääsi pois mutta sanoi ettei hän kauan ollut pois. Kun ne pikkusen sano kun hän meni sinne kotipitäjäänsä että ”johon on taas vanki tullut” tai jotain, hän sanoi että hän sen verran muotoili puukolla tai muuten että oli varma pääsy taas.  Sitten kun me siellä tuskailimme, että pitääkö täällä kuolla sitten kokonaan ruuan puutteseen niin tää Turunen - kun ei olis ollu ihan kersantti siihen aikaan, hän oli hyvä sotilas  - sano, että jos hän sais vähän niin kuin olla pois näistä kotitöistä, että hän lähtee järjestelemään niinkuin joukkueen puitteissa. Niin se lähti hiihtelemään sitten ja olihan se ainakin päivän pois, tulee takaisin ja sillä oli niin paljon ruisjauhoja kun se jaksoi vaan tuoda. Se oli sitten jo surkuhupaisa homma miten kukin sitä jauhohommaa käytti sitten kun nälkä oli; toiset olis melkein syöneet ne jauhot jo sellaisinaan, joku sirotteli veteen ja joku meinais puuroa tehdä ja noin.  Mutta sitten selvis, että se Turunen oli hiihtänyt kauas, johonkin, missä oli näitä siivilimiehiä ja oli [?]hallinnon kirjoissa semmonen karjalaisukko, vanha mies, joka hoiti myllyä ja oli vastuussa sitten siitä jauhatuksesta mistä ne siviilit sai jauhonsa. Turunen oli sitten vaan tiukkasanaisesti siltä mylläriltä että jauhoja. Hän sanoi, ei hän voi hänet ammutaan jos hän rupee näitä antamaan. Turunen sanoi anna vaan, että muuten sulle käy huonosti. No ukko piti pintansa eikä antanut niin tämä kalautti, tää Turunen sitä, et se kuoli. Eihän me tiedetty minkälaisia lunnasjauhoja me söimme ennen kuin jälkeenpäin. No Turunenhan joutui siitä siviiliin, en tiedä pääskö Huittisiin sillä kertaa, ja otettiin natsat pois. Mutta se teki kaks tai kolme kertaa jatkosodan aikana niin että se sotamiehestä aloitti eikä pitkää aikaa mennyt se oli vähintään kersantti taas sitten. Viimeksi minä oon sen Turusen sitten nähnyt television kuvaruudussa kun se oli jonkun osuuspankin ryöstäny

Avainsanat: päivä puuro puita peruna osuuspankki nälkä neljä minä mies mieli me kuolla kirj kevät keskustelu kertoa joukkue jauhot jatkosota jakaa ikävä hän huono huolto homma erkki armeija anna äiti voi vesi varma vanki vanha ukko tässä turunen tuoda tuli tietää televisio talvi suru suhde sotilas sota ruoka ruisjauho rauha pääsy


blogivirta.fi