Tänään on 23.09.2019 10:35 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Alussa oli sana:

Inc.eption

Julkaistu: · Päivitetty:

-No hyvä, Nolan voi nykyään tehdä aivan mitä haluaa, niin pöyristyttävän kasan rahaa Batman -leffat tuottivat. N on myös tiettyjen raamien sisällä varsin mielikuvituksellinen ja taitava käsikirjoittaja, joten hänen elokuvissaan on aina edes muutamia kiinnostavia konsepteja, vaikka kaikki muu pettäisi. -Toiminnan ohjaajana Nolan on jatkuvasti parempi ja sujuvampi. Inceptionin neljässä eri unitasossa tapahtuvat loppupuolen toimintakohtaukset ovat vaikuttavaa jälkeä. Sinänsä "unitasot" eivät poikkea mitenkään muista samanaikaisen toiminnan kuvauksista, kuten LOTR -elokuvissa tai Star Warseissa . Sujuvammin Inception silti toimii.  -Ongelma onkin vähän siinä, että ainakaan minä en ole erityisen kiinnostunut näkemään toimintakohtauksia Nolanin elokuvissa. Konseptit ajavat aina niiden yli. Dark Knightin (onneksi varsin harvat) toimintakohtaukset olivat aina vain ajanhukkausta ja poissa fokuksesta, eli Jokerin (moraalisen nihilismin/relativismin/kaaoksen/äärimmäisen järjestyksen/arkkivihollishahmon/karismaattisen pahan problematiikka) hahmosta. -Niin myös Inceptionissa . Kiinnostavaa olisi unien, kielen, havainnon, ajan ja alitajunnan luotaaminen ja muovaaminen, ei unissa tapahtuvat toimintakohtaukset. Toki unissa tapahtuvat toimintakohtaukset voisivat olla kiinnostavia, jos ne rikkoisivat sääntöjä tai rajoja. Ainoa tällainen no kuitenkin hotellin käytävillä käyty kamppailu, jossa painovoima heittää häränpyllyä, ollen välillä ylösalaisin, välillä horisontaalinen jne. Muutoin toiminta on kuin mistä hyvänsä modernista, ryppyotsaisesta agenttifilmistä. -Nyt tietysti törmäämme eräänlaiseen reduntanttiuteen ja optiseen harhaan: miksi IHMEESSÄ meidän tarvitsee mennä elokuvassa sisäistasolle, jotta pääsemme uniin ja todellisuuden muokkaukseen käsiksi? Miksi emme tee sitä jo suoraan elokuvan varsinaisella perustasolla? Eikö siitä elokuvissa pitäisi olla kysymys? -Aivan kuin "arkkirealismi" (tai miksi sitä nyt kutsuisikaan) olisi jokin diktatuuri, jota pitää hämätä muistuttamalla, että ei hätää, kerronnan perustaso on "omassa" todellisuudessamme. Olemme jo peiliulottuvuudessa elokuvissammekin, huomaatteko? Mitä ajatuskontrollia! -Kuten Iljakin kirjoittaa, ei elokuvan konsepteissa itse kerronnan ja tapahtumien tasolla hirveän kauaksi aikaa pureskeltavaa riitä. Nolan lähinnä syöttää meille tietyt säännöt, kertoo luomansa leikkikenttäidean speksit ja toivoo, että se riittää katsojalle. -Ei sillä, kyllä se minulle riittää. Pidin elokuvasta itse asiassa aika paljonkin, kaikista sen kaavanmukaisuuksista ja hölmöyksistä huolimatta. Nolan nimittäin onnistuu elokuvassaan eräässä taiteen keskeisistä tehtävistä; muistuttamaan, miten loistava mielikuvitus ja tajunta minulla itselläni on. Samalla elokuva on kuin ruiskaus intertekstuaalista pop-kulttuurihepoa. Ellen Pagen roolihahmon taivuttaessa kaupungin pohjakaavaa kuin peilaavaksi katoksi, saan melkoisia M.C. Escher -viboja . Escher lienee ollut selkeä vaikutin muutenkin, vaikka mahdottomat portaat eivät hänen keksintöään lienekään. Harmi vain, että itse elokuvassa maiseman vääntely jää tuohon yhteen kohtaukseen.   -Elokuvan labyrinttimotiivit jäävät niin ikään varsin banaalille tasolle, itse asiassa lähinnä maininnaksi. Tietenkin useaa "unitasoa" voi pitää jonkinlaisena labyrinttina, mutta Nolanin elokuvan fiilis on selkeästi syvyyssuunnassa, painovoiman mukaisesti ylhäältä alas. Tämä tietenkin yhdistyy unien putoamisilmiöön ja on sinänsä ihan motivoitu, mutta labyrinttiajatusta ei erityisemmin tutkita. Kimmokemahdollisuuksia olisi kuitenkin Ranskan Uudesta Romaanista ( Robbe-Grillet'n Labyrintissa ) Resnais'n elokuvien kautta Mark Z. Danielewskin tuotantoon. Noin aluksi. -2000-luvun Hollywood-elokuvistakin löytyisi viittauspisteitä, jotka tulevatkin Inceptionia katsoessa mieleen:  Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja Synecdoche, New York . Molempien takaa (käsikirjoittajana ja käsikirjoittaja/ohjaajana) löytyy yksi nyky-Hollywoodin harvoista oikeista neroista, Charlie Kaufman. Molemmat elokuvat ovat 2000-luvun ehdotonta priimaa. Inception on tavallaan huonommin kirjoitettu ja liialla toiminnalla tahrattu Synecdoche, New York . -Mutta labyrintit jäävät Nolanin elokuvassa lähinnä yhteen tarustoviittaukseen, joka on samaa syvällisyystasoa kuin The Matrixin Morpheus ; unitodellisuuden "arkkitehti" (Ellen Page), labyrinteista puhuva hahmo on nimeltään Ariadne . Ariadnen myytti taasen liittyy Minokseen ja Theseukseen... -Itse asiassa Ellen Page kantaa aika vahvasti edelleen Junon roolihahmon painolastia mukanaan, mikä tuo lisää hassuja viitesisältöjä. Ihan jo vaikka siten, että Junolla taitaa olla myös jotain tekemistä Kreikan jumalpantheonin kanssa... -Pagen teiniäitivatsasta tuli mieleeni, että elokuva on tosiaan varsin seksitön, kuten Ilja tarkasti huomasikin. Tuplasti omituista se on siksi, koska kysymys on unista ja kulttuurista, joka keskimäärin rakentuu psykoanalyysin perinnön päälle. Mutta ei, DiCaprion esittämä päähenkilö Cobb kaipaa vain kuollutta vaimoaan ja lapsiaan. Tylsän monomaaninen ja puhtoinen tyyppi. -Toisaalta Pagen hahmo ehkä hieman tasapainottaa elokuvan muutoin lähes täydellistä naispuutetta. Marion Cotillardin esittämä Cobbin kuollut vaimo on enää vain miehensä unta (alitajuntaa/fantasioita) piinaava haamu, joka on idealisoitu niin pyhäksi harsoksi ja palkinnoksi, että feministisiltä kulttuurintutkijoilta on turha odottaa minkäänlaista synninpäästöä tämän(kään) elokuvan kohdalla. Elokuvan näkökulma, Katse ja koko asetelma ovat niin fallisia, että ei liene mikään ihme, miksi Cobbin unimaailma on täynnä pelkkiä jäykkiä, pystysuoria pilvenpiirtäjiä. -Nolan jatkaa kliinis-fallisen, sveitsiläisen (fasistikullalla tuotetun) kellon tarkkuudella tikittävää korporaatiokuvastoaan, joka esiteltiin jo Batmaneissa . Muistutettakoon, että myös Batman-elokuvien naiset olivat vain miesten palkintoja ja peilejä, lähinnä vaihtokaupan (nainen tai fallinen supersankarius, nainen tai pahiksen kiinniotto) välineitä. -Ellen Pagen hahmolla ei varsinaisesti olekaan mitään muuta funktiota kuin tukea ja peilata DiCaprion hahmoa, joka taistelee alitajuntansa, halujensa ja motiiviensa kanssa. Tämä tavallaan sanotaan elokuvan dialogissakin. Mitään romanttista värettä näiden kahden välille ei kuitenkaan rakennella, vaan kysymys on pikemminkin isä-tytärsuhteesta. Periaattessa Pagen hahmo ei ole itsenäinen, vaan uloke ja tukipilari, jonka avulla päähenkilö (mies) löytää itsensä ja oikean tien. Kuten on ollut läpi fiktioiden ja tarinoiden historian. -Ja kamoon, mitä muuta Joseph Gordon-Levitt voisi olla, kuin se 3rd Rock from the Sunista tuttu pikkujannu, joka koettaa olla varteenotettava aikuinen (500) Days of Summerissa joka koettaa nyt olla varteenotettava..umm...agenttimies (?) Inceptionissa ? -DiCaprio kantaa niin ikään näyttelijähistoriaansa varsin vahvana mukanaan, sillä aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Shutter Island on todella, todella samanoloinen elokuva, jossa DiCaprio vetää käytännössä identtisen roolin. Myös siinä hän on itseään etsivä, alitajuntansa ja halujensa kanssa kamppaileva mies. Myös siinä hän on aviomies ja isä. Myös siinä hän on väkivaltaisessa työssä. -Tämä sai ainakin minut odottamaan hölmöjä juonenkäänteitä myös Inceptionissa . Puolivälin vaiheilla olin satavarma siitä, että elokuvan oletettu todellisuus onkin vain unta. Näin ei ainakaan ilmiselvästi ole, sillä todellisuuksien taso jätetään, sinänsä ihan fiksusti auki. Shutter Islandin juonenkäännevetoiseen idiotiaan verrattuna Inception on mestariteos, sillä sitä katsoessa voi juonen unohtaa. -Onko kukaan muuten tullut koskaan ajatelleeksi, että jossain mielessä tekstityksien kanssa elokuvia katsovat ihmiset näkevät tulevaisuuteen? Nytkin osa yleisöstä hörähti jo ennen erään vitsin punchlinea, sillä tekstitys ilmestyi ruudulle hivenen ennen sitä. Ainakin minä nauran usein tismalleen samaan aikaan, kun vitsin kärki tulee. Pari riviä tekstitystä omaksuu yhdellä silmäyksellä.      

Avainsanat: metaikinä yhteiskunta elokuva sukupuoli tilat implovisaatio york yleisö yhdistyä voi vitsin vetää vaimo unohtaa uni työ tyyppi tuttu turha tuotanto tuli tukea toiminta todellisuus tekstitys tee taso tasapaino tarina tapahtuma taide taitava taistella sääntöjä säännöt syöttää star rooli rock ranska rakentua raja raha päästä päähenkilö porras pop pitää pari palkinto paha onko ongelma omituinen olin ohjaaja odottaa näkökulma nolan nauraa nainen muu moderni mitä minä mies mielikuvitus mark maisema löytää leffa lapsi käsikirjoittaja kysymys kuollut kulttuuri koko kirjoittaa kirjoitettu kiinnostava kiinnostavaa kello kaupunki katse kantaa jää jättää juoni jatkaa itsenäinen isä island ihme hätä hän hotelli hollywood historia heittää hahmo haamu gordon funktio fiilis esitellä ainoa aikuinen ellen ehdoton diktatuuri days charlie batman aviomies asetelma aika


blogivirta.fi