Tänään on 15.11.2018 14:19 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Matkapuhelinblogi:

Huawei paljasti mikä on Honor Magic 2:n taika

Julkaistu: · Päivitetty:

IFA-messut ovat yleensä pitkälti Sonyn omimia mitä tulee älypuhelimiin, mutta ajoittain muutkin valmistajat kertovat jotain uutta yleisemmin elektroniikkalle tarkoitetuilla messuilla. Tällä kertaa Huawei on noussut lavalle kertomaan hieman tulevan Honor Magic 2 -älypuhelimen ominaisuuksista. Kyseessä on pari vuotta sitten esitellyn Honor Magic -mallin seuraaja, jota ei kuitenkaan esimerkiksi Suomessa juuri nähty. Mikä on Magic-mallin taika? Huawei paljasti, että laitteeseen tulee popup-kamera, joka nousee esiin vain tarvittaessa. Niinpä etupaneelin estetiikkaa häiritsevä lovi saadaan poistettua. Vastaava toteutus on jo nähty kiinalaisvalmistajlta, mutta ei mallissa, joka on saapunut laajemmin myyntiin Euroopassa. Koska julkistus tapahtui juuri Berliinissä järjestettävillä IFA-messuilla, niin oletettavasti tällä kertaa Magicin taikaa nähdään kattavasti myös Suomea myöten. Muuten Magic 2:n ominaisuuksiin kuuluu mm. Huawein omaa tekoa oleva huippupiiri Kirin 980, jonka tärkeintä antia on yhtiön mukaan sen tekoälykyvyt. Ensimmäisestä mallista tuttua pikalatausta on entisestään parannettu ja uusi Magic Charge tukee jopa 40 watin latausta. Vaikka yhtiön omissa pressikuvissa laitteen kaikki reunukset olivat täysin kadonneet, niin George Zhaon käsissä laitteesta paljastui, kiitos GSMArenan kuvan (yllä), leuka, joka tarkoittaa, että laitteessa ei ole todennäköisesti taitettu näytön alaosaa itsensä taakse, kuten iPhone X:ssä. Olisikin toivonut, että jos estetiikka on tärkeintä, niin siinä olisi menty päätyyn asti. Mielenkiintoinen laite on toki joka tapauksessa, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä valitettavasti julkaisuaikataulua tai hintatietoja. Pysyvä linkki uutiseen | Käyttäjäkommentit

Avainsanat: magic linkki leuka lava laite käyttäjäkommentti käsissä kuva kamera kadota iphone ifa suomi sony seuraaja popup pari näyttö mitä mielenkiintoinen messut malli huawein huawei honor george eurooppa esimerkki berliini älypuhelin valmistaja vaihe uutinen uusi tässä toteutus toivoa toukokuu teko tarkoittaa tapahtua taika suomessa


blogivirta.fi