Tänään on 19.09.2018 11:48 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Fab Forty Something:

Keitä te olette? - lukijatutkimuksen tuloksia

Julkaistu: · Päivitetty:

Keväällä Suomen Blogimedia järjesti lukijatutkimuksen, johon teitäkin osallistui hieno määrä - kiitos siitä! Tällaiset tutkimukset ovat aina todella mielenkiintoisia, sillä siitä näkee millainen kohderyhmä blogilla on, ja mistä asioista lukijat ovat kiinnostuneet. Tulokset eivät sinänsä yllätä, sillä olen jotenkin ajatellutkin lukijoideni olevan juuri teidänlaisianne! Ikäjakauma Ikä jakautui aika tasaisesti aikusemmille vuosille. Teistä 26% on 45-49-vuotiaita, 25% 50-54-vuotiaita ja 16% 40-44-vuotiaita. Loput prosentit jakaantuvat sitten aika tasaisesti sekä vanhemmille että nuoremmille. Asuinpaikka Tässä tuli tutkimuksen yllätys, sillä Google Analyticsin mukaan suurin osa lukijoistani on pääkaupunkiseutulaisia. Tutkimukseen vastanneet olivat sen sijaan 46% muualta Suomesta, 23% Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Oulusta tai Lahdesta, 13% Helsingistä ja 13% pk-seudulta. Ulkomailta lukevia oli peräti 5%. Työpaikka ja koulutus Peräti 53% teistä on toimihenkilöitä tai työntekijöitä, 24% johtajia, päättäjiä tai ylempiä toimihenkilöitä. Yliopistotutkinnon suorittaneita oli 40%, ammatillisen koulutuksen 26% ja amk-tutkinnon 24%. Kiinnostuksen kohteet Tähän kohtaan sai laittaa useamman rastin ruutuun. Koska tyylipainotteista lifestyleblogia kirjoitan, ei ollut ihme, että peräti 90% teistä on kiinnostunut vaatteista, kengistä ja asusteista. Sisustus ja huonekalut olivat kiinnostuksen kohteena peräti 78%:lla, seuraavana kirivät hyvinvointi ja terveys 70%, matkustus 68% ja ruoka ja viini 53%, liikunta ja urheilu 50%. Kosmetiikka tuli vasta prosenttiluvulla 41%. Muita kuvaavia asioita Teistä peräti 70% on sekasyöjiä, kuten itsekin olen,  vegaanien osuus on 7%. Luonnonkosmetiikasta on kiinostunut 41%, alaikäisiä lapsia on 36%:lla ja lemmikki 31%:lla. Luomu- ja lähiruokaa suosii 33%, hyväntekeväisyys- ja järjestötoimintaan on kiinnostus 17%:llä teistä. Missä kanavissa ja kuinka usein seuraat vaikuttajaa? Eipä ole yllätys, että peräti 98% seuraa blogin kautta! Instagram Feed kiri kakkoseksi, sillä peräti 26% seuraa sitä seuraavaksi eniten, ja Stories seuraa hyvänä kakkosena, 24%. Facebook on vasta sijalla 26%. Vähintään kerran viikossa seuraa 62%, vähintään kerran päivässä 28%. Tämän näen analytiikastakin, sunnuntai on selvästi blogini suosituin päivä. ***** Tulokset olivat todella kiinnostavia, ja vielä kerran kiitos siitä, että näit pienen vaivan ja vastasit kyselyyn! FFS on nyt 7,5-vuotias ja pitänyt aika tavalla linjansa vuosien varrella. Sinä aikana blogimaailman on muuttunut todella paljon, ja välillä tuntuu siltä, että se mitä on ollut ennen, ei enää riitäkään. Koen, että blogimaailma on tällä hetkellä kahtiajakautunut, vaikuttaja-ammattilaiset voivat käyttää koko päivän kirjoittamiseen, kehittämiseen ja verkottoitumiseen, myös lukijamäärien kasvattamiseen.  Välillä ajattelen, että olisipa mahtavaa, aikaa olisi ruhtinaallisesti! Sitten ovat kirjoittamista ja sometamista harrastavat, on kiva kirjoittaa ihan sen nautinnon takia, eikä tarvitse olla sen kummempia tavotteita. Itse horjun jossain siinä välimaastossa. Blogi on toki jo kakkostyö, mutta myös ennen kaikkea edelleen intohimo ja rentoutumisen väline. Välillä olen vähän apeana ja alamaissa siitä, että ei vain ole aikaa tarpeeksi, en itse ole tarpeeksi. Sitä haluaisi tehdä enemmän ja monipuolisemmin, mutta ei vain voi. Eikä tärkeistä asioista, kuten vaikka levosta tai liikunnasta, halua tinkiä. Suurin osa ajastani menee kuitenkin ihan muuhun kuin blogiin: käyn töissä, hoidan kotia ja aviopuolisoa, harrastan liikuntaa, elän siis elämää somen ulkopuolella. En edes osaisi, enkä jaksaisikaan, olla koko ajan Insta Stories valmiina tallentamaan, enkä halua elää elämääni pelkästään somen kautta tai varsinkaan somea varten. Mutta kaikenkaikkiaan syksy on kuitenkin alkanut mukavasti blogin osalta! Olette selvästi palailemassa hoodeille, sillä veikkaan, että meidän ikäluokkamme arvottaa mökki-illan tai hellepäivän yli blogien lukemisen. Nyt lämpimät ovat kuitenkin ohi, ja vaikka itse parantelenkin edelleen todella sitkeää flunssaa, odotan innolla syksyn uusia tuulia. Ja etenkin Balmuirin lukijailtaa! Se humpsahti täyteen neljässä päivässä, lisäpaikkoineen kaikkineen! Toivottavasti teilläkin on syys alkanut iloisissa merkeissä! Kaunista maanantaita kaikille!

Avainsanat: kirjoittaa kiinnostava kenkä kaunis kasvatus jyväskylä johtaja intohimo instagram ikä ihme hyväntekeväisyys hyvinvointi huonekalut hieno helsinki hellepäivä harrastus google flunssa facebook elämä blogi ammattilainen amk aika vaatteet urheilu ulkopuolella ulkomailta työ tässä tälläiset työpaikka työntekijä tuulia tutkinto tutkimus turku tuli terveys tarvita tampere syys syksy suosittu suomi sunnuntai stories some sisustus sinä ruutu ruoka rentoutua päivä pk pieni oulu osallistui mökki mitä millainen matkustus lämpimät lähiruoka luomu lukija lukemisen liikunta lemmikki laittaa käyttää koulutus kouluts kosmetiikka koko kohde kirjoittamiseen muuta kivaa bloggailu aikuisen naisen elämä yllätys väline vuotias voi viini veikata vaiva


blogivirta.fi