Tänään on 19.09.2018 21:18 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Rusinan pipanat ja päivien kimallus:

254. Sadekuuroja

Julkaistu: · Päivitetty:

Kesäkukat intoutuivat kukkimaan vasta syyskuussa. Kuiva kesä ei antanut mahdollisuutta aikaisemmin. Sama tilanne näkyy puutarhoissakin, vaikka niitä on kasteltu. Yleensä kukkia alkaa tupsahdella jo heinäkuussa. Puut ja pensaat tehtailevat hedelmiä tänä vuonna runsain mitoin. Joka päivä töihin on tuotu omppuja ja luumuja kotipuutarhoista. Iltapäivisin ei tarvitse miettiä, mitä syö välipalaksi. Tänään nappasin kourallisen luumuja metromatkalle. Puolen päivän sadekuuro saapumassa.  Aamulla satoi rankasti, mutta lyhyesti kahdeksan jälkeen. Olo oli kuin kasvihuoneessa kun kipitin kahdeksaksi puhelinlinjoille.  Kolmen aikaan satoi pidempi kuuro, jonka häntärippeillä kipitin metrolle ja jonka etureuna ripotteli Rastilassa. Aurinko paistoi ulkona ollessani, mutta lyhyen porraskävelyn aikana tilanne oli muuttunut ja ulkona oli harmaa pilviverho ja vedenpaisumus. 

Avainsanat: kahdeksan heinäkuu hedelmiä harmaa aurinko olo mitä miettiä luumuja kuuro kukkia kuiva kesäkukka kesä kasvihuone kukat helsinki töihin tilanne tarvita syö syyskuu päivä puu värit sää syksy puutarhat puistot


blogivirta.fi