Tänään on 23.09.2018 08:20 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Jalkaisin:

Vaelluksella Suomen poikki - osa 11: Halinsaari-Muhos - ja kohti Oulua

Julkaistu: · Päivitetty:

Halinsaaren laavun kuvankauniissa maisemissa Oulujoen rannalla kelpasi herätä. Olisinpa aamuvirkkua sorttia, niin pääsisin kokemaan näitä varhaishetkiä enemmänkin! Olin nukkunut pelkällä sisäteltalla. Se takasi erinomaisen tuuletuksen.  Mutta se aamukuuden herätys ei ollut minulle mikään tavallinen tai unelma-aika, etenkin kun olin saapunut Halinsaareen vasta puolenyön jälkeen. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, mikäli aioin edetä yhtään järkevästi ennen iltaa. Varhaisen aamun tunteina olisi vielä siedettävä lämpötila kävellä, mutta uskoin että keskipäivällä läkähtyisin päivän helteessä ja auringon paahteessa. Näissä maisemissa ja aamun hiljaisuudessa olisi kyllä viihtynyt Halinsaaren rantarauhassa pidempäänkin, mutta helteen vuoksi olin päättänyt olla käytännöllinen. Sain itseni liikkeelle Tervareitistön polulle Halinsaaresta likellä puoli kahdeksaa. Hyttysverkkohuppu piti laittaa päähän heti alkumatkasta, sen verran inisijöitä oli myös hereillä heti aamusta. Polku kulki aluksi hyvin lähellä Oulujoen rantaa, välillä kapeana, toisinaan leveämpänä urana. Olipa jalkojen alla hetken myös pitkoksia. Välillä reitti leveni vaikka rinnan kuljettavaksi. Tai sitten kapeni kapeaksi metsäpoluksi. Mikä ihana kuusikko! Lähellä Leppiniemeä jalkojeni alla oli jo kovapohjainen kärrytie. Oulujoen yli kulkeva massiivinen voimalinja tarvitsee leveän aukon. Pysähdyin juomatauolle aukon laitaan - siitä näki taas jokimaisemaakin. Kello ei ollut vielä edes yhdeksää, mutta hiekkakangas oli jo humahtamassa helteiseksi. Joen toisella puolella sijaitsevalle Montan leirintäalueelle oli Tervareitistön opasteen mukaan matkaa 3,5 km, Lemmenpolun kautta. Olin kävellyt kyseisen Lemmenpolun reitin edellisenä syksynä ja vaikka kiva, tuttu polku houkutti, tuntui houkuttelevammalta valita itselleni uusi kävelyreitti. Pääsisin halutessani Oulujoen yli vielä Montan voimalaitoksen kohdalta, mistä Tervareitistön haaraa pääsisi reitistön loppupätkälle, tallaamaan kohti Oulun Sankivaaraa. Valitsin Muhokselle johtavan reitin, sillä minulla oli epäurheilijamainen suunnitelma mielessä... Tervareitistön Muhoksen-polku jatkui superhelppona ja leveänä, neulasten pehmentämänä ja satumaisen kevyenä askeltaa. Miinus tietenkin rinkan aiheuttama efekti. Tuntui joka tapauksessa hyvältä kulkea tasaista, helppoa väylää, joka kuljetti minua kauniin, aamuaurinkoisen kangasmetsän lävitse. Vaikka maasto oli Tervareitistöllä edelleen mitä mukavinta, oli eräs ongelma: päivittäinen hellelämpötila, jonka vuoksi olin jo rukannut päivärytmiäni. Minua ei erityisesti huvittanut kävellä inisevien hyönteisten riemuna vain öisin tai hämärissä, kun kävelylämpötila olisi ollut passeli. Silloin olisi uniaika pitänyt kääntää päivän puolelle ja etsiytyä sitä varten vain varjoon, suojaan. Kohta kuului autojen ääntä ja ylitin pikkutien, liittyäkseni hetkeksi tien viertä seuraavalle polulle. Aamukasteinen, heinikkoinen polku kasteli lahkeeni läpimäriksi. Äkkiä ne siitä kuivaisivat. Kun kohta astuin polulta kävelemään pitkin kapean autotien laitaa, oli aika lyhentää retkihousut shortsipituuteen, koko loppumatkaksi. Enää ei olisi huolta heinikkoötököistä. Aamun varhaisina tunteina vahvistui nimittäin päätökseni siitä, että kävelisin loppumatkan kesäretkeni päätepisteeseen Ouluun mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti ja vähimmillä mahdollisilla hellevaurioilla ja -rasituksilla. Suorin reitti kulkisi Muhokselta Ouluun johtavan valtatie 22:n vartta. Tervareitin loppupätkä saisi jäädä toiseen kertaan. Eikä siinä vielä kaikki: suuntasin retkeilyreitiltä suorinta tietä Muhoksen linja-autoasemalle.  Se epäurheilijamainen suunnitelmani oli yksinkertainen: bussi Muhokselta Ouluun nyt aamulla, päivälepo, bussi takaisin Muhokselle illaksi ja sitten kävellen kohti Oulua, mutta ilman rinkkaa. Oulun keskustan ja Muhoksen väli oli ainakin 35 kilometriä. Saisin luultavasti käveltyä siitä suurimman osan illan viileämpinä tunteina.  Otin siis bussiavusteisen päivälevon Oulussa lähisukulaiseni (alias Kenkäkuriirin ) huushollissa, mikä teki todella terää, mutta aprikoin vielä jalkineitani. Vaelluskengät tuntuivat älyttömältä vaihtoehdolta illan tiekävelylle. Niinpä tein pikaostoksen ja vaihdoin loppumatkaa varten jalkaani Haltin kevyet, mustat tossut (malli taitaa olla Lente , mikä tarkoittaa hidasta...) Ja niin palasin alkuillasta Muhokselle, kevytkenkäisenä. Käytyäni katsomassa iltatorin humua lähdin matkaan, jälleen viivasuoraa tietä. Koivukuja siivitti minut matkaan kohti Oulua ja ohitin pian Koivu ja tähti -kulttuurikeskuksen. Se on saanut nimensä Zacharias Topeliuksen kuuluisan Koivu ja tähti -sadun mukaan. Satu sai innoituksensa Zachariaksen isoisän isän Kristoffer Toppeliuksen tarinasta . Venäläinen kasakka sieppasi nuoren Kristofferin Muhoksen metsistä Venäjälle, mistä poika sittemmin karkasi ja pääsi onneksi takaisin kotiin. Muhoksen keskusta jäi pian taakse, mutta asvaltoitua kevyen liikenteen väylää oli luvassa vielä pitkäksi aikaa, Ouluun johtavan valtatie 22:n vieressä. Ilta tuntui vielä seitsemänkin jälkeen hiostavalta. Jemma-patsaasta en ollut ikinä kuullutkaan. Ja vielä nähtävyysmerkki. Sehän piti käydä katsomassa. Je Muhoksen Jemma-patsas on pystytetty tien varressa kasvavaan koivikkoon valtakunnalliseksi asekätkennän yleismuistomerkiksi vuonna 2009. Aseita oli laitettu jemmaan syksyn 1944 - kevään 1945 aikana eri puolilla Suomea, mutta eniten Oulun seudulla. Tällä varauduttiin Neuvostoliiton mahdollista miehitystä vastaan. Törmäsin näin myös tässä päässä reittiäni sota-ajan muistoihin. Tossua toisen eteen vain. Oikealla puolellani oli hevosten laidun. Ja varoituskyltti: Kattele vaan ja jututa mutta älä ruoki meitä eläkä suututa. Aidassa virtaa sähköä, joten varo laittamasta siihen käsiä! t. Pasianssi & Dylan Ihastelin ilta-auringon kultaamia mesiangervoja, suljin korvani ohiajavalta liikenteeltä, kohtasin hyvin harvakseltaan muita moottoritta liikkuvia. Imin itseeni avaria maisemia, ohitin somia taloja pihoineen, huomasin välillä erityisen hienon puun. Alakedon luomutilan tuotantoeläimet viettivät iltaa leppoisissa merkeissä. Laitasaaressa pysähdyin juomatauolle seurojentalon (1888) pihassa. Rakennus oli alkujaan palvellut aluetta kansakouluna. Oli virkistävää päästä välillä pois valtatien varresta ja asvaltilta. Olin saanut ennakkobriiffauksen siihen, että välillä kevyen liikenteen väylä kurvaisi toisinaan kauemmas valtatiestä, mutta että se oli hyvin opastettu. Oli onni saada kokea näin kaunis ilta ja upea valaistus! Matkan edetessä alkoi tuntua jo haikealta. Nämä saattoivat olla viimeisiä viljapeltoja, joita Suomen poikki -retkelläni jalkapatikassa näkisin. Liikennemerkeissä kerrottiin mahtavasti myös etäisyyksiä Ouluun, Muhokselle tai muihin lähikohteisiin kevyen liikenteen väylää pitkin, mikä kertoi siitä, että kyseessä oli suosittu reitti lihasvoimalla liikkujille. Useita pyöräilijöitä pyyhälsikin sekä ohitseni että vastaan matkan aikana, vaikka oli jo ilta. Huomasin kyllä senkin, että autoilijoille näytettiin lyhyempää matkaa Ouluun. Moottoriajoneuvot ohjattiin perille aavistuksen suorempaa reittiä. Illan valo oli hetkittäin maagisen kaunista. Sivutien varrella ohitin myös melkoisen traktorinäyttelyn. Kesäillan parasta antia olivat maisemat. Kylläpä kävelijöiden ja fillaristien reitti oli mietitty hienosti! Välillä sitä valtatien vierustaa ja suoraa pätkää, sitten rauhallisempia poikkeamia valtatien varresta sivuun. Eivätkä ne poikkeamat mitään mahdotonta mutkaa tehneet. Vaikka ilta olikin valoisa, laskeutui hämärä vääjäämättä. Olin kävellyt Oulun puolella jo hyvän matkaa. Sitten aikarauta näytti lukemia yli puolenyön. Kello 0:21, ilman lämpötila enää 14 astetta! Tien pinta säilytti päivän jäljiltä lämpöä enemmänkin. Saavuin Heikkilänkankaan kohdalle, sinne missä rinkkani uinaili parastaikaa, saatuaan kävelystä iltalomaa. Olin kävellessäni ehtinyt vähän ehtinyt haaveilla siitä, että saisin Suomen poikki -kävelyni jopa ihan päätepisteeseen tämän yön aikana, mutta Oulun keskustaan matkaa oli lyhintäkin reittiä vielä noin 10 kilometriä. Kroppa kaipasi kuitenkin jo unille. Niinpä käännyin sivuun ja astelin rinkkani majapaikkaan ottamaan vielä yhdet yöunet ennen kävelyreissun päättämistä.  Miksi kiirehtisin perille aamuyön tunteina? Olihan hyvä kävelypäivä vielä huomennakin. Vaelluksella Suomen poikki - osa 1: Raatteen tiellä Vaelluksella Suomen poikki - osa 2: Raatteen tieltä Suomussalmelle  Vaelluksella Suomen poikki - osa 3: Suomussalmelta Venäläisaholle  Vaelluksella Suomen poikki - osa 4: Venäläisaholta Kattilavaaralle Vaelluksella Suomen poikki - osa 5: Kattilavaaralta Ukkohallaan Vaelluksella Suomen poikki - osa 6: Ukkohallasta Syvälammelle Vaelluksella Suomen poikki - osa 7: Syvälammelta Puolangalle  Vaelluksella Suomen poikki - osa 8: Puolanka-Valkeinen  Vaelluksella Suomen poikki - osa 9: Valkeinen - Utajärvi Lepopäivän ratoksi: Utajärven kulttuuripolulla  Vaelluksella Suomen poikki - osa 10: Utajärvi - Halinsaari

Avainsanat: ase alue aika 2009 hidas hevonen herätä herätys hereillä helle halti erinomainen efekti dylan bussi auto aukko keskusta kello kaunis jälki johtava jokiu jalka isoisä ilta ihana hämärä hyönteinen kävellä kulttuurikeskus kulkea kroppa koko kokea koivu kilometri kevät ongelma olin nuori nukkunut neuvostoliitto musta mitä metsä matka maisema maasto lämpö lämpötila linja liikenne laittaa kääntää käytännöllinen käydä saapua saada rinkka reitti ranta rakennus päästä päähän päivä päivittäinen puu puoli polku poika pinta piha patsas passeli oulu onni suomi sota seuraava seutu satu valo valita uusi upea uni unelma tässä tähti tuttu tuntua tossut topelius tie terä tavallinen tarkoittaa tarina sähkö syksy suunnitelma suosittu vaellus tervareitistö suomen poikki muhos kävely öisin ääni yöuni yksinkertainen voimalaitos virta venäläinen venäjä varressa varjo valtatie valoisa


blogivirta.fi