Tänään on 19.09.2018 07:52 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sukututkijan loppuvuosi:

Suruton ja keskiluokkainen Helsinki

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänään avautuu Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa näyttely Suruton kaupunki. Hieman häveten törkeyttäni osallistuin eilen sen tiedotustilaisuuteen, jossa näyttelyä esittelivät sen päätekijät Jere Jäppinen ja Mikko-Olavi Seppälä, jonka vuonna 2016 ilmestyneestä kirjasta oli näyttelyyn saatu pohjaa. No niin, maksuttomuus @Kaupunginmuseo vähenee, kuten toisaalla julkaistut säästölistat lupasivat. Mutta jos rahaa riittää toimittajien kestitsemiseen... pic.twitter.com/iN3QTRx6A1 — Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) September 13, 2018 Näyttelyn nimestä aavistin sisällön olevan positiivista puolta korostavaa, enkä erehtynyt. Alkupuheissa vakuutettiin, että populaaria kuvaa 1920-luvusta on rikottu kertomalla rikoksista ja laitakaupungin lautataloista. Näyttelyä kiertäessä ensiksi mainittua edusti välikön valokuva verisistä portaista ja jälkimmäistä oletettavasti joku otos neljän minuutin animoidussa valokuvakollaasissa. Työttömyydestä löysin maininnan vain työväkeä edustaneen opashahmon albumista. Nämä albumit, joita oli yksi kullekin viidelle opashahmolle olivat mainio tapa rikastaa näyttelyä. Yllä kuva venäläissyntyisen pojan albumista. Muut kolme hahmoa ovat keskiluokkaa. Niinpä kun kulutusyhteiskuntaa kuvaavasssa huoneessa painotettiin kasvaneita kulutusmahdollisuuksia, teki mieleni kysyä, millä yhteiskuntaluokilla oli mahdollisuus ostaa pyramidiin aseteltuja tavaroita. Ennen kuin ehdin suuni avata, Jäppinen totesi Fazerin 150 gramman suklaalevyä katsoessaan, ettei hän ollut selvittänyt sen hintaa. Vaikeatahan moinen onkin, sillä Fazerin tuotelistassa ainakaan vuonna 1929 ei ole 150 gramman levyä. (Voi kyllä olla, että muistan luvun väärin.) Mutta löytyy 80 gramman maitosuklaalevy, jonka vähittäismyyntihinta on 7 markkaa. Suomen pankin rahamuseon raha-arvolaskurin mukaan työmiehen tuntipalkka vuonna 1929 oli 9,25 markkaa eli sillä ei olisi saanut ostettua 150 gramman suklaalevyä. Toisaalla näyttelyssä oli Yrjönkadun uimahallista inspiraationsa saanut huone. Helsingin sanomien 5.6.1928 kertoman mukaan "uimakylpy" maksoi 10 markkaa eli ei merkityksetön investointi työväelle sekään. Annos raharealismia osana näyttelyä olisi miellyttänyt minua samoin kuin kaupungin tilastokirjoista otos puuhuussien määrästä tms. Mutta samoin kuin kaupunginmuseon perusnäyttelyssä, ikävä puoli elämästä oli kerätty yhteen näyttelyn kulmaan, jossa tapetin alta paljastui rotuhygieniaa, lisääntyneitä avioeroja ja sukunimien suomalaistamista. Ilmeisesti jälkimmäinenkin oli jotenkin negatiivista. Salatuksi tai unohdetuksi en sitä ainakaan pysty ymmärtämään. Teemahuoneissa oli säästellen esineitä ja järkevä määrä tekstiä, joka ei kuvannut yksityiskohtaisesti esineitä. Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa alahyllyllä oleva ravintola-annosten kotiinkuljetukseen ( taannoisen Ateneumin näyttelyn mukaan ) tarkoitettu kokonaisuus jää kävijälle mysteeriksi ellei hän sitä ennestään tunne. Omaa kuvaani 1920-luvusta näyttely ei heilauttanut mihinkään suuntaan. Mutta toivottavasti se löytää yleisön, jolla on sopivia aukkoja tietämyksessä. Kun nyt kerrankin kaupunginmuseo yrittää menneisyydestä jotain kertoa. P. S. Mielenkiintoisemmat näkökulmat Helsinkiin 1920-luvulla ovat tarjonneet Matti Lahdenmäen Sesonkityöläisen päiväkirja  ja Jarl Louhijan Kaksiteräinen miekka .

Avainsanat: markka maksaa mahdollisuus löytää levy kysyä kuva kuvata kokonaisuus kirja kerätä kertoa kaupunki kaupunginmuseo kaisa jää julkaisu jolla jere investointi ikävä hän huone helsinki gramma fazer esine esimerkki elämä avata annos 2016 positiivinen poika pohja pic pankki ostaa osallistua olavi näyttely muut mikko mieleni miekka menneisyys matti 1900-luku yrjönkatu yrittää yleisö valokuva twitter tunne toimittaja teksti tapa suomi sisältö september seppälä sanomien rikos ravintola raha päiväkirja puoli


blogivirta.fi