Tänään on 16.11.2018 07:36 ja nimipäiviään viettävät: Aarne, Aarno, Aarni, Arne, Arnold ja Arna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Avaruusajan päiväunelmia:

Toissakesän kirpparointia Pirkanmaalla

Julkaistu: · Päivitetty:

Oliskohan korkea aika kirjoittaa viime kesän kirppariostoksista raportti? Siis kesän 2016. Mieltä nimittäin hiukan kutkuttaisi lähteä penkomaan kirppiksiä tässä joku päivä. Oman sääntöni mukaan minun on kirjoittava raportti edellisestä reissusta ennen sitä. Ja johan tuo kirjapino on ollut työhuoneen lipaston päällä neljän vuodenajan läpi. Laitan samaan raporttiin pari ostosta Tampereen Finnconin Scifikirppikseltä heinäkuun alusta 2016. Ranskalaisen Gérard Kleinin Sodan valtiaat (1971, suom. 1977) löytyi vaivaisella 6 eurolla Scifikirppikseltä, joten se oli pakkohankinta. Olen kirjan joskus teininä lukenut, mutta minulla ei ole siitä kerrassaan minkäänlaista muistikuvaa. Vuonna 1937 syntynyt Klein tuntuu vaikuttavan yhä ranskalaisessa scifi-skenessä, mikäli wikistä mitään ymmärsin. Pääosa Kleinin kirjallisesta tuotannosta ilmestyi kuitenkin parinkymmenen vuoden aikana 1950-luvun lopulta 1970-luvun loppuun. Romaanin lisäksi Kleinilta on suomennettu yksi novelli Maailma mielen mukaan -antologiassa (1986). Varsin kiinnostava löydös oli neuvostoliittolaisen Aleksandr Kabakovin Moskova-93 (1988/90, suom. 1990). Lyhyt teos on satiirinen tulevaisuuskuvaus, joka sijoittuu viiden vuoden päähän kirjoittamisajankohdastaan. Siinä Venäjästä on tullut sotilasdiktatuuri. Sen verran sekavia aikoja 1980- ja 1990-lukujen taitteessa elettiin, että tämä visio ei ole mikään ihme. Varmasti eniten hupia koko Finnconin aikana oli resuisesta Carter Brown -sarjan pokkarista nro 110: Selvitä asia, Wheeler (1956, suom. 1969). Tiesin heti nähdessäni että tässä se nyt on, Carter Brown, jota olen himoinnut hyllyyni jo pitkään, ja jonka vuoksi olen tarkistanut varmaan satoja Carter Brown -pinkkoja kirpputoreilla tuloksetta. Etsintä alkoi toistakymmentä vuotta sitten, heti kun olin lukenut tämän . Kyse on siis scificoniin sijoittuvasta dekkaritarinasta. Poikkeuksellisen kirjasta tekee se, että suomentajaparalla ei ole ollut mitään käsitystä scifiharrastuksesta – milläpä olisi ollut, kun koko harrastusta ei vielä tunnettu Suomessa. Niinpä hän puhuu suvereenisti "tieteistaruintoilijoiden vuosikokouksesta" – joka otettiinkin Finnconin iltabileissa Telakan terassilla välittömästi käyttöön. Kirjan kieli on muutenkin hupaisaa. Linkin takaisessa jutussa edesmennyt Leena Peltonen toteaakin suomentajasta, että tämä ei ilmeisestikään osannut englantia eikä suomea. Muutkin viime vuoden kesän kirpparireissuistani tapahtuivat Tampereella ja sen lähialueilla. Tässä saaliini noilta reissuilta, kuvattuna kesämökin terassin pöydällä. Joskus heinäkuun puolivälissä oleskelin suunnilleen viikon mökillä. Menomatkalla oli jokin syy, minkä vuoksi viivähdin Tampereella sen verran että ehdin kolata Kyttälän kirppiksen. Sieltä tarttuivat mukaani kuvassa näkyvät Neuvostoliitto -lehdet (7/68, 12/71, 9/74 ja 10/87) ja Apu 4.8. 1956. Jälkimmäisessä sattui silmään scifiltä vaikuttava sarjis Terra, tekijöinä O. Lebeck ja A. Williams. Kyse on amerikkalaisesta Twin Earths -scifisarjiksesta, josta hieman lisää täällä . Neuvostoliitto-lehdet ostin yleisliittolaisen kiinnostuksen vuoksi. Toinen kirppisreissu oli perinteinen reissu Kurun markkinoille. Siellä on tavallisesti ollut kirpparipöytiä muutamalla kadunpätkällä ja poistokappaleiden myyntiä kirjastossa. Kirppispöydiltä saalistin pari opusta. Jalmari Vaulan Salapolttajien jäljillä (1947). Kirjan nimestä ei voi ja voi päätellä, että kyse on Raittiuskirjoistusten palkintokirjasta. Ostin sen kuitenkin kirjailijan vuoksi. Jalmari Vaula (1890–1963) on vastuussa muun muassa paleofiktioksi Vainikaisen jne bibliossa luokitellusta, mahtavasti nimetystä nuorten romaanista Kuolemanlaakson kurimuksessa (1952). Toinen ostokseni oli sitten selkeämmin spefiä, Asko Martinheimon nuorille suunnattu fantastisten novellien kokoelma Isojalkainen poika (1996, tämä oli 2.p. 1997). Kuvassa kirjan alapuolella on Risto Pajarin teos Talvisota ilmassa (1971) jonka ostin ajatuksella, että tämän voisi vaikka lukea mökillä jonain laiskana kesänä. Kesä 2017 ei sellainen ollut. Huuhaa- ja kummalliset kirjat -osastoa oli ehdottamasti Jukka Rokan romaani Kurppilan suku lopun ajassa (1980). Viimeistään kirjan esipuheen alku vakuutti että tämä pitää hankkia: "Aiheen tähän teokseen sain huhtikuussa 1977 ollessani kokousmatkalla Kainuussa. Oli aamuyö, kun heräsin merkilliseen huutoon: 'Lopun ajasta uuden Jerusalemin koittoon!'" Kirjailija kertoo että teos on saneltu hänelle jumalallisen ilmestyksen yhteydessä, joten siihen ei ole paljon lisättävää. Sellaiset olivat kesän 2016 kirpparoinnit. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt muutamilla pikkukirppiksillä, itsepalvelukirppiksillä ja moniaita kertoja kierrätyskeskuksissa. Varsinaiset kirpparireissut ovat jääneet tekemättä, koska tämä raportti oli kesken ja lisäksi huomattavan kiire Worldcon 75 vuoksi. Mutta se on nyt takanapäin – joten ehkä kirpparireissuja on edessäpäin!

Avainsanat: worldcon williams voi visio venäjä varsinainen vaikuttava tässä työhuone twin tuotanto terassi teos tavallinen tampere talvisota syy syntyä sunnata suomessa suomennettu suomi suku sota silmä sijoittua selvitä scifi sarja romaani risto reissu raportti ranskalainen pöytä pääosa päähän päivä puoliväli poika pitää perinteinen peltonen pari olin nuori novelli neuvostoliitto muutama moskova markkinat maailma lähteä lyhyt lukea lipasto leena käsitys kuva korkea kokoelma koko klein kirjoittaa kirja kirjasto kirjailija kiinnostava kieli kesä jukka jerusalem jalmari ilma ihme hän huhtikuu heinäkuu harrastus hankkia euro englanti carter brown asko apu alusta alku ajatus aika aamuyö 2017 2016


blogivirta.fi