Tänään on 13.12.2018 07:06 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pellavasydän:

Muuttuneet mittasuhteet

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen suurimman osan elämästäni ollut lihava. Ylipainoinen siis. Vaikka nuorena naimisiin mennessäni olinkin hoikka, olen sittemmin tottunut pitämään itseäni (siis itse itseäni) liian lihavana. Olen blogissakin kirjoittanut, että olen ollut kahdessa laihdutusleikkauksessa. Vuonna 2014 tammikuussa tehtiin sleeve-leikkaus, joka on vähän varovaisempi vaihtoehto. Minulle siitä alkoi aivan hirveä vuosi, sain maaliskuussa hengenvaarallisen infektion lonkkaproteesiin ja jouduin olemaan sairaalassakin monta viikkoa. Laihduin kesään mennessä 34 kiloa, mutta olin muutenkin "hauras", kuten eräs ystäväni kuvaili tavattuamme pitkästä aikaa. Liikuin pyörätuolilla, kun lonkkaproteesini oli otettu kokonaan irti. Jostain syystä - vaikkakaan en isojen ruoka-annosten vuoksi - lihoin kiloja takaisin. Tuskin muuten olisin päässyt uusintaleikkaukseen, mutta kun ensimmäisessä leikkauksessa tuli paha närästysvaiva. Joulukuussa 2017 tehtiin rankempi ohitusleikkaus. Olen joulun jälkeen pudotellut n. 17 kiloa. Pudotettavaa on vielä paljon, mutta en enää aina ja kaikkialla tunne itseäni ENSIMMÄISENÄ lihavaksi. Toki monet vaatteet näyttävätkin isoilta. Tänään jouduin hämmennyksiin. Olin Optikkoliikkeessä kokeilemassa silmälasin sankoja. Pääsin oikein Raili Hulkkosen - tyyligurun - asiakkaaksi. Hän neuvoi minulle sopivia kehyksiä. Oma makuni onkin jäänyt johonkin parin vuosikymmenen taakse. Yht'äkkiä kysyin, että "ei kai nämä pyöristä ennestäänkin pullukoita kasvojani?" Heti kun olin tuon sanonut, menin ihan hiljaiseksi. Otin peilin käteeni ja katsoin - miksi minä niin kysyin, eihän kasvoni ole pullukat? Aivan kuten sisareni tokaisi, kun tämän hänelle kerroin, että minun olisi pitänyt kysyä: "Ei kai nämä kavenna entisestäänkin kapeita kasvojani? Niin syvässä on ihmisessä LIHAVA KUVA ITSESTÄÄN. Ei edes muista, miltä oikeasti näyttää. Ei ole vielä tottunut uuteen ulkonäköönsä. Piti oikein kaivaa vanhoja naamakuvia ja tehdä vertailuja.  Semmoinen oli naama ollessani lihavimmillaan. Sitten tuli vuosi 2014 ja moni asia muuttui. Omasta mielestäni minulle sopii kaikkein parhaiten nuo kapeat tai (matalat?) silmälasit, mutta Raili Hulkkonen näytti kyllä ilmeellään oitis, mitä mieltä on niistä ja niitten muodikkuudesta. Mervi

Avainsanat: t oma kuva laihduttaminen ystävä vuosikymmenen vuosi vaihtoehto vaatteet tunne tuli tammikuu sisar silmälasi ruoka raili peili paha olin näyttää nuorena neuvoa naimisiin naama muuttua mitä mittasuhde minä mervi maaliskuu lihava leikkaus käsi kysyä kuva kesä kehys kaivaa joulu joulukuussa hän elämä blogi 2017 2014


blogivirta.fi