Tänään on 17.11.2018 11:09 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Optimismia ja energiaa:

Miten puhut lapselle?

Julkaistu: · Päivitetty:

Tätä asiaa tuli taas jälleen kerran pohdittua kuluneella viikolla. En nyt aio kirjoittaa siitä perinteisestä lapselle puhumisesta moniin vinkkeihin liittyen, vaan keskityn vain yhteen asiaan, jonka olen kokenut olevan oma ongelmani lapsille kommunikoinnissa: epämääräisyys. Kyllä, epämääräisyys. Olen monesti ajatellut, että lapsista on hauskaa, jos saavat aamulla valita, mennäänkö vaikka puistoon tai uimahalliin. Ehkä joskus näin onkin, mutta tiistaiaamuna ehdottaessani kolmea vaihtoehtoa perhekerhosta puistoon, vaihtuivat lasten mielipiteet koko ajan, siskokset olivat tietenkin keskenään eri mieltä, eikä lähdöstä sinne jonnekin meinannut tulla yhtikäs mitään. Lopulta olimme Pikku Kakkosen puistossa ja kaikki tyytyväisiä. Mennessämme Kauppahalliin syömään, lapseni kysyi miksi seinällä on sarvet. Vastasin "no ne ovat varmaan niin kuin koriste". Miksi sanoit varmaan koriste hän jatkoi. Pysähdyin miettimään. Niin, miksi. Sarvethan olivat ravintolan koriste. Sanoin varmaan koriste, koska ne eivät olleet mielestäni kovin hienot, mutta lapsihan saa päättää itse mielipiteensä koristeiden hienoudesta. Vastasin siis uudelleen: ne OVAT koriste. Illalla kun tuskailin miehelle aamulähtöjämme, hän totesi, että ehkä lapsilta ei kannata kysyä mihin mennään, vaan kertoa mihin mennään. Eri asia, jos esittävät jotain toiveita. Tiedänhän minä, että johdonmukaisuus tuo turvallisuutta ja mitä kaikkea. Joskus kun olen sanonut, että tänään mennään Pikku Kakkosen puistoon ja vastassa on ollut kaksi EIIIII-huutoa, olen ajatellut, että no kysyn sitten heiltä mitä haluavat. Mutta vastaus on varsinkin kaksivuotiaalla kaikkeen EI. Eräänä päivänä lähdimme kaverin luo kylään. Lähtö oli kamalan vaikea, kumpikaan ei halunnut kylään. Ihmettelin tätä, sillä kotona ruinataan aina kavereita. Kun olimme lopulta kylässä, aloin monen tunnin jälkeen tehdä lähtöä - ei siitäkään tullut mitään, kaverilla oli ollut niin kivaa. Ehkä lähteminen on vain monesti vaikeaa, oli se kivaa tai ei. Keskiviikkona en uskaltanut viedä lapsia tarhaan, sillä siellä on liikkunut vatsatautia ja meillä oli torstaina lennot edessä. Niinpä pidin lapset kotona, mutta ajattelin hoitaa jumpan aamupäivällä "pois alta". Sanoin lapsille: äiti menee jumppaan ja te pääsette sinne lapsiparkkiin tunniksi, teillähän on ollut siellä aina tosi kivaa. "SELVÄ!" kuului kaksi reipasta vastausta. Olin ihan hämmentynyt, vaihtoehtojen poispudottaminenko toimii näin hyvin? Lapset paukuttavat kellon ympäri kysymyksiä avaruudesta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ihmisten ulkonäöstä, sienien ja kukkien lajeista, auringon ja kuun koosta, äidin lempiponeista lapsena, ihan kaikesta mahdollisesta. Aivoni kiehuvat välillä, kun yritän vastata molemille, en välillä kuule ja välillä en osaa vastata. Siinä tulee varmasti vastattua erinäisiä epämääräisyyksiä välillä. Mutta selkeästi täytesanoja täytyy heidän kanssaan välttää. Ehkä ei kelpaa, sen on oltava viisivuotiaalle kyllä tai ei. paita NOSH ORGANICS/ farkut BY PIA'S/ kengät NIKE/ liivin ja hatun alkuperää en enää muista! Opin siis jotain omasta vanhemmuudestani taas tällä viikolla. Huomaan, että tietyissä asioissa olen paremmin johdonmukainen. En esimerkiksi anna lasten päättää mitä syödään ja monesti annan vaatteet valmiina, mutta päivän ohjelma sitten elää. Onko tällainen johdonmukaisuus teille ihan selvää, kuulostiko ihan hullulta? Vai tuleeko annettua lapsille päätösvaltaa? Asu on puolestaan kokeilu parin viikon takaa, kun syksy muka tuli ja tuona päivänä olikin helle. Oli ihan liikaa päällä! Olin lähdössä Nosh-kutsuille siisteissä nilkkureissa, mutta nuo uusimmat Vomeroni ovat niin ihanat, että eksyvät nyt koko ajan jalkaan. Maisema onneksi oli ihastuttava vai mitä? Iloista viikonloppua kaverit!

Avainsanat: oma tyyli muoti lapset arki tyyli ja muoti tuli perinne lapsi kirjoittaa


blogivirta.fi