Tänään on 19.11.2018 07:36 ja nimipäiviään viettävät: Liisa, Elisa, Eliisa, Eliisi, Elisabet, Elise, Lisa, Lisen, Lisbet ja Bettina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lipstick Love:

Vuoden 2018 Kosmetiikkakalenterit!

Julkaistu: · Päivitetty:

*Affiliate- eli mainoslinkki Moikka! Tänään puhutaan hieman joulukalentereista ja tarkemmin sanottuna kosmetiikan joulukalentereista. Kauneusyhteisöissä kalentereista puhuminen aloitettiin jo kuukausi sitten ja itsekin mietin kuumeisesti koko syyskuun ajan, minkä kalenterin tänä vuonna aion hankkia. Vuosi sitten päätin jättää kalenterit kokonaan hankkimatta, mutta lopulta sain vuosipäivälahjaksi poikaystävältäni Lumenen joulukalenterin eli en sitten kuitenkaan jäänyt ilman. Se oli sisällöltään ihan huippu ja pidin Lumenea vahvana vaihtoehtona myös tämän vuoden kalenteriksi. Mielessä pyöri myös The Body Shopin kolmesta kalenterista kallein sekä toiseksi kallein kuin myös esimerkiksi Lookfantasticin joulukalenteri. Toisaalta haikailin jonkin ihan uuden perään, sillä mullahan oli vuonna 2016 TBS:n kalenteri ja 2017 LF:n joulukalenteri. Jäin siis miettimään asiaa ja punnitsemaan eri kalentereiden hyviä ja huonoja puolia. Viime viikolla rakas mieheni kuitenkin yllätti mut ja toi kotiin tullessaan illalla mukanaan The Body Shopin 25 Days of the Enchanted Deluxe Advent Calendarin* , joka on TBS:n kolmesta kalenterista toiseksi kallein. Mun silmät levisivät varmaan lautasen kokoisiksi, kun näin mitä mies oli mulle ostanut. Tämä kaikki siis ihan siitä, että sain aiemmin viime viikolla toimen eli vakituisen työpaikan! Oon hurjan innoissani ja iloinen sekä vakituisesta työpaikasta että nyt sitten tästä kalenterista. Olin kyllä jo etukäteen kalenterin sisällön silmäillyt netistä, mutta eiköhän suurin osa tuotteista silti joulukuussa tule mulle yllätyksenä. Muihin The Body Shopin kalentereihin pääsette tutustumaan tästä*.  Edullisimmalla on hintaa 79,00 €, tällä mun saamallani 99,00 € ja kallein maksaa 139,00 €. Kalenterien sisällöt on myös kirjoitettu sekä kuvattu TBS:n nettisivuille, mikäli ne haluaa ennen tilausta katsastaa.  Mietin hetken aikaa, että olisin tyytynyt yhteen kalenteriin ja jättänyt itse rahani tänä(kin) vuonna kalenterien osalta käyttämättä. Jäin kuitenkin yhä edelleen haikailemaan jonkin ihan uuden kalenterin perään ja lopulta viime perjantai-iltana tilasin itselleni TwistBe:n Joulukalenterin*! Tällä hetkellä kalenteria myydään tarjoushintaan 159 €, mikä kuulostaa ehkä hurjalta summalta, mutta kalenteri sisältää 24 kappaletta täysikokoisia luonnonkosmetiikan tuotteita. Halutessaan kalenterin voi myös ottaa täysin vegaanisena, mutta mä valitsin sen "normiversion" kalenterista. TwistBe:n valikoimista löytyy hurjan kiinnostavia brändejä ja uskon tämän kalenterin olevan mulle ihan loistava tapa päästä tutustumaan enemmän luonnonkosmetiikkaan. Olen varma, että tulen olemaan kalenteriin tyytyväinen, vaikken sen sisällöstä mitään vielä tiedäkään. Suurin osa tuotteista tulee varmasti olemaan mulle myös täysin uusia, sillä luonnonkosmetiikka on mulle vielä melko vieras kosmetiikan osa-alue. Myynnissä on myös TwistBe Mini Joulukalenteri*, joka on selkeästi edullisempi, mutta sisältää ilmeisesti lähinnä näytteitä. Minikalenterilla on hintaa 39,00 €. Tämä kalenteri toimitetaan mulle vasta marraskuussa, joten siitä ei ole kuvia. TwistBe:n kalentereita on myös hyvin rajoitettu määrä, joten olkaahan nopeita, mikäli haluatte itsellenne oman luonnonkosmetiikan kalenterin :) Tämän vuoden joulukuussa saatte siis seurata blogistani niin TwistBe:n luonnonkosmetiikkakalenterin kuin The Body Shopin kalenterin availua! Joko te olette päättäneet, minkä kalenterin aiotte tänä vuonna hankkia vai jäävätkö joulukalenterit tänä vuonna ostamatta? :)

Avainsanat: twistbe the body shop joulukalenteri yllätys vuosi voi vieras varma valikoima tuote tullessaan tilaus tilata tapa syyskuu sisältää sisältö seurata rakas päästä pyöri perjantai ottaa olin näyte netti myydä mitä mini mies marraskuu maksaa mainoslinkki luonnonkosmetiikka lumene lautanen kuukausi kosmetiikka koko kirjoitettu kiinnostava katsastus kalenteri jättää joulukuussa iloinen ilta huippu hankkia haluta esimerkki edullinen deluxe days body blogi alue advent 2017 2016 euro


blogivirta.fi