Tänään on 18.10.2018 07:37 ja nimipäiviään viettävät: Satu, Säde ja Lukas. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kemppinen:

Essee II

Julkaistu: · Päivitetty:

Eilisen kirjoitukseni kommentit vaativat kirjoituksen pääkohdan toistamista vielä kerran. Eilen esitin sen kolmasti, mutta se ei mennyt kunnolla läpi.  USA:n järjestelmässä korkeinta oikeutta voi verrata erotuomariin. Se ratkaisee kahden ”joukkueen” ottelun. Toinen joukkue on hallinto eli presidentti, ministerit ja heidän virkamiehensä. Toinen joukkue on lainsäätäjät, jotka toimivat sekä osavaltioissa että liittovaltiossa. Liittovaltio on federaatio. Sen muodostavat osavaltiot.  Kaikkien on saatava tietää, kenellä on oikeus julistaa sota ja kuka päättää verojen määrästä. Perusvastaus on: hallitsija. Sotaan mennään, kun kuningas käskee. Veroja maksetaan, kun kuninkaan mies vaatii. Kaikkein tavallisen perustelu on yhteys jumaliin. Hallitsija vastaa vain jumalien edessä ja saa näiltä määräyksiä. Kuningas tietää, miten jumalat lepytetään niin että esimerkiksi kulkutauti rauhoittuu tai vihollinen kärsii tappion. Muutos tapahtui 1700-luvulla. Vallanlähde onkin ihminen, kansa. Hallitsija toimii ansan parhaaksi. Eri yhteyksissä tuli käyttöön hyveellisiä periaatteita, joita oli syytä noudattaa ainakin silmänlumeeksi. Sellainen periaate on edelleen esimerkiksi vapaus. Mitä se sitten tarkoittaa, se on epäselvä asia. Kirkko muuten on ollut valtion kuva. Tavallinen ihminen ei pääse tekemisiin jumalien kanssa, vaan siihen asiaan tarvitaan ammattilaisia, joita sanotaan papeiksi. Tämän takia uskonpuhdistuksesta kerrotaan historiassa jo koulussa. Eräät päättelivät, ettei pappeja oikeastaan tarvita muuhun kuin teknisiksi avustajiksi. Ihminen asioi suoraan jumalien kanssa, ja jos jumalia on yksi, Jumalan kanssa. Joissakin perinteissä uskonto on kuin tieliikennelaki. Käskyt ja kiellot katsotaan kirjasta, ja jos niitä on noudatettu, asia on sillä selvä. USA:n laissa tuomioistuin, ylimpänä korkein oikeus, voi todeta, että kongressin tai senaatin säätämä laki on väärä eli perustuslain vastainen. Silloin tuota lakia ei voi soveltaa, mutta uusi, oikaistu laki voidaan säätää. Jos virkamies tekee rikoksen eli esimerkiksi ulkoministeri ryhtyy vieraan ja vihamielisen valtion vakoojaksi, presidentin täytyy erottaa hänet. Ellei presidentti tee sitä, tuomioistuin erottaa hänet, ja sitten valitaan uusi presidentti. Järjestelmä joutui koetukselle ja maa ajautui sisällissotaan 1860. Kysymys oli ainakin pintapuolisesti orjuudesta. Etelävaltiot erosivat Yhdysvalloista. Sodan päätyttyä orjuus lakkautettiin, ja siitä tuli suuri perustuslaillinen kysymys. Käytännössä etenkin mustaihoisilta vietiin oikeudet, ja tätä jatkui 100 vuotta.  Erotuomari toimii (periaatteessa) sääntökirjan mukaan. Eilen selitin, että julkisessa kuulemisessa erinäisiä lukkoon lyötyjä kantojaa esitellyt Kavanaugh rikkoi näin 200 vuotta kestäneen perinteen. Ainakin poliittiset vastustajat väittävät, että tämän nimityksen jälkeen presidenttiä ja hallintoa jarruttava este on poistettu. Presidentti ja enemmistönä oleva puolue voisivat toimia niin kuin tahtovat, ja tällaisesta nähdään paljon merkkejä. Koska Trumpia, joka on ikämies, voi seurata toinen hänen kaltaisensa, tilanne on vakava. Siinä ei ole minustakin viihteellisenä pidettävää nahistelua, joka on tuttua esimerkiksi Suomesta nyt, eikä sellaisia vakavia ongelmia kuin Englannin Brexit tai EU:n pysyvyys.  Keskikokoinenkin ihminen saisi ymmärtää, että isoilla ja pienillä asioilla on eroa eikä maailma toimi sellaisella periaatteella, että juuri sinun olisi mukava olla. Kemppinen Blog

Avainsanat: yleiset asiat ymmärtää yhteys yhdysvallat väärä voi virkamies vihollinen vero vastustaja vapaus valitaan vakava uusi uskonto usa ulkoministeri tuomioistuin tuli trump todeta tilanne tietää tee tavallisen tavallinen tarvita tarkoittaa tappio tapahtua suuri suomi sota seurata senaatti rikos ratkaista päättää puolue presidentti poliittinen perustuslaki perustelu perinne periaate parhaaksi ottelu orjuus oikeus noudattaa määräys muutos muodostaa mukava mitä ministeri mies maksaa maailma maa liittovaltio laki kärsiä kysymys kuva kuningas kirkko kirjoitus kirja kemppinen kansa järjestelmä jumala julkinen julistaa joukkue ihminen historia hallitsija hallinto federaatio eu esitellä esimerkki erotuomari erottaa englanti brexit blog ammattilainen


blogivirta.fi