Tänään on 19.11.2018 02:41 ja nimipäiviään viettävät: Liisa, Elisa, Eliisa, Eliisi, Elisabet, Elise, Lisa, Lisen, Lisbet ja Bettina. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Keyword: Love:

Suomalaisen SnowAnnan seerumilöydöt

Julkaistu: · Päivitetty:

Luonnonkosmetiikan osalta tilanne on ollut pitkään se, että ihonhoito on ollut jo pitkään mahdollista halutessa toteuttaa täysin kotimaisin luonnonkosmetiikkatuottein. Siinä missä vielä muutamia vuosia sitten markkinoilla oli vain pari suomalaista sarjaa, on niitä nyt useita ja koko ajan tulee lisää, joten vaihtelun varaakin riittää.  SnowAnna on yksi uusimpia tulokkaita, sillä ihonhoitosarja julkaistiin viime vuonna. Suomalaisen sarjan vaikuttavina raaka-aineina on käytetty mm. marjoja, kasveja ja yrttejä. Kotimaisuusaste on pyritty pitämään mahdollisimman korkeana, sillä onkin FI-Natura sertifikaatti ja tuotteet valmistetaan Suomessa. Tuotepakkaukset ovat kierrätettäviä ja ympäristöyställisiä. Tuotepakkauksista on pakko sanoa aluksi sen verran, että ne ovat todella kauniit, mutta valitettavasti molemmissa minulla olevissa seerumipulloissa etiketit olivat jo valmiiksi ryppyiset ja hivenen irtonaisen oloiset heti paketista ottaessa. Tämä ei toki tuotteisiin vaikuta, mutta on esteettinen seikka. *Postauksen tuotteista Multivitamin Kauneusseerumi PR-näyte saatu blogin kautta, Vitamin A oma. Sarjassa on kattava valikoima erilaisia tuotteita mm. neljä seerumia, joista toisen sain blogin kautta ja toisen ostin itse ihan tätä juttua varten. Tämä siksi, että halusin päästä testaamaan kahta hyvin erilaisen koostumuksen omaavaa tuotetta. Kaikki SnowAnnan seerumit sopivat myös vegaaneille. Multivitamin Kauneusseerumi* (49 euroa) on tuote, josta uskon ihan kaikkien pitävän. Sopii kaikille ihotyypeille. Ai miksikö? Läpinäkyvä vesimäisen ohut vesipohjainen seerumi ensinnäkin tuoksuu hyvältä, siinä on raikas hivenen ruusuinen tuoksu. Koska kyseessä on vesipohjainen tuote, se imeytyy ihoon välittömästi. Ihon pinta tuntuu pehmeältä, mutta muuten tunne on kuin sille ei olisi mitään levittänytkään, tunne on suorastaan hämmentävä. Seerumi ei jätä itsestään mitään tuntua iholle, mutta iho tuntuu silti kosteutetulta ja pehmeältä. On jotenkin huikeaa, että luonnonkosmetiikan seerumiin on saatu näin mieletön koostumus, tinkimättä kuitenkaan sen kosteuttavista vaikutuksista. Ruusuvesi, glyseriini, hyaluronihappo, puna-apila, kaurauute ja C-vitamiini kosteuttavat sekä rauhoittavat ihoa.  Sopii myös silmänypärysiholle, jolle olenkin tykännyt käyttää tätä varsinkin aamuisin vaikka ihan yksinään, sen jättämän virkistävän tunteen vuoksi.  INCI: Aqua, Rosa Damascena Flower Water, Glycerin, Trifolium Pratense Extract, Equisetum Arvense Extract, Avena Sativa Kernel Extract, Panthenol, Magnesium Ascorbyl Phosphate, Hyaluronic Acid, Tocopherol, Xanthan Gum, Acacia Senegal Gum, Phenethyl Alcohol, Benzoic Acid, Benzyl Alcohol, Dehydroacetic Acid Vitamin A Anti-Age Seerumi (56 euroa) onkin sitten aivan toisenlainen tuote. Ravitseva ja öljypohjainen täyteläinen seerumi on sitä, jollaista ainakin oma pintakuiva ihoni kaipaa tähän vuodenaikaan. Seerumi sisältää myös A-vitamiinia, jonka vuoksi en käytä tätä aivan joka ilta vaan n. 2-3 kertaan viikossa. A-vitamiini pitää ihon kirkkaana, mutta pintakuivalle iholle varsinkin talviaikaan se voi tuntua liian usein käytettynä kuivattavalta ja iho voi hilseillä. Oikean rytmin omalle iholle löytää kokeilemalla. Tyrninsiemen-rypsiöljy uudistaa ihoa. Tuoksu öljyseerumissa on sellainen, että se varmasti jakaa mielipiteitä. Vai mitä sanoisitte katajanmarjalta tuoksuvasta seerumista? INCI:  Brassica Rapa Oleifera Seed Oil, Hippophae Rhamnoides Seed Oil, Ribes Nigrum Seed Oil, Dicaprylyl Carbonate, Retinyl Palmitate, Tocopherol, Juniperus Communis Fruit Oil, Limonene SnowAnnan tuotteita voi ostaa heidän omasta verkkokaupastaan tai kauneushoitola Lumiannan myymälästä . Onko SnowAnna teille tuttu? Millaista seerumia tykkäät käyttää? *Multivitamin Kauneusseerumi PR-näyte saatu blogin kautta, Multivitamin A oma.

Avainsanat: öljyt verkkokaupat vegaani tuotearvostelut snowanna seerumit luonnonkosmetiikka kotimainen kosmetiikka kauneus ihonhoito yrtti vuodenaika voi vitamin vitamiini valmistaa valikoima vaikutus vaikuta täyteläinen tuote tuoksu tuntua tunne toteuttaa tilanne talviaika suomessa suomalainen sisältää senegal seikka seerumi sarja rypsiöljy rosa ravitseva raikas raaka päästä puna pitää pintakuiva pinta pari paketti ostaa onko oil näyte neljä myymälä mitä mieletön markkinoilla marja löytää käyttää käytetty kosteuttava koostumus koko kernel kaunis kauneushoitola kattava kasvi juttu julkaista jakaa imeytyä ilta ihotyyppi iho hyaluronihappo flower fi euro esteettinen blogi apila anti alcohol acid aamu


blogivirta.fi