Tänään on 21.11.2018 03:27 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Jupiksen Sporttiblogi:

Uuden treenikauden käynnistelyä Vierumäellä

Julkaistu: · Päivitetty:

Viime viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa treenailemaan Vierumäen urheiluluopistolle, jossa pidettiin Heltri syysleiri yhdessä Finntriathlonin possen kanssa. Meitä oli mukana reilu parisenkymmentä innokasta atleettia. Keliennusteet povasivat aika viileää ja lumista, joten iso osa jengistä toteutti treenit sisähallissa. Itse olin hakemassa reippailua raittiissa ulkoilmassa, joten mukaan lähti valtava kassillinen kampetta vähän kaikenlaiseen keliin. Olisi kuitenkin pitänyt varautua vielä pykälän viileämpiin olosuhteisiin erityisesti pyöräilykenkien osalta. Perjantai-iltana treenit käynnistyivät yhdistelmällä. Ajeltiin cyclorosseilla ja maastureilla valaistua Ilvespolkua reilu puolisentuntia Heinolan suuntaan ja sama sitten takaisin. Olin ainoa, jolla oli valot pyörässä joten kieli keskellä suuta sai ajella. Onneksi ei ollut liukasta vaikka muutama lumihippunen olikin maassa. Lopuksi vielä vartin juoksu hallissa. Lauantaina perinteiseen tapaan klo 7:00 aamulenkille. Kevyt ja herättävä 25min. Sitten aamupalat naamariin ja altaaseen klo 9:00. Kelailtiin mm. puolimatkan kisavauhtisia satasia ja vähän tekniikkaakin. Kokonaismatkaa tais kertyä 3500m, joka oli varsin riittävästi rapakuntoiselle uimarille. Päivällä sitten lyhyen luennon jälkeen taas pyöräilemään. Ajeltiin nyt opiston kymppiä Ilvesreitille Heinolaan ja takaisin. Pari kertaa piti jalkautuakin, kun reitti oli aika pehmeässä kunnossa. Kevyttä ajoa reilu 2h. En lähtenyt enää juoksemaan halliin kun varpaat oli jäässä ja muutenkaan en halua juosta useampaa kertaa per päivä. Sunnuntaina aamusta taas pyörille. Keli oli pikkuisen kylmempi kuin edellisinä päivinä, joten käytännössä kaikki vaatteet sai kiskoa päälle. Ajeltiin opiston ympäristössä vajaa tunti, jonka jälkeen suuntasin hallille juoksemaan 2x1000m reipasta ja loppuverrat päälle. Leirin päätöksenä sitten vielä tunniksi uimaan. Ohjelmana mm. 200m pätkiä pienillä lisämausteilla. Hyvä meininki ja kikstartti uuteen treenikauteen. Vielä kun keksisi jotain tavoitteita! Keväällä toivottavasti uusi visiitti Vierumäelle!

Avainsanat: ulkoilma uimaan tunti tunniksi treenit reitti päivä puolimatka posse perjantai perinne pari opisto onni olosuhde olin muutama lumi luento liukas leiri kello kieli kevyt keli juosta juoksu jolla iso halli allas ainoa aika ympäristö viikonloppu varvas valo vaatteet uusi


blogivirta.fi