Tänään on 14.12.2018 00:02 ja nimipäiviään viettävät: Jouko ja Ove. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Kotiäidin LuomuLaakso:

Medifamilian huomassa sopeutumisvalmennuskurssilla

Julkaistu: · Päivitetty:

Perjantaina, lähtöaamun valjetessa oli sumu sulkenut meren syliinsä. Se peitti melkein kaiken näkyvistä. Menneen ja tulevan. Taivaalta tihutti pieniä kosteita pisaroita, jotka tarttuivat hiuksiin ja jäivät helmiksi niiden pinnalle. Tuntui, että luonto jakoi lähtöpäivänä surun ja haikeuden kanssani. Olisin toivonut voivani vielä jäädä, oppia lisää, tutustua ryhmäläisiin ja jatkaa viikon aikana koettua tunnetta siitä, että niin monen pieleen menneen vuoden jälkeen löytyy ihmisiä, jotka todella ymmärtävät ja osaavat löytää ne oikeat sanat, jotka lohduttavat ja kantavat pois koetusta tuskasta.   Medifamilian huomassa sopeutumisvalmennuskurssilla Oulussa, Medifamilian huomassa eletty viikko oli yksi elämäni parhaista viikoista ikinä. Se oli täynnä tietoa ja vertaistukea, ymmärrystä ja sydämellisyyttä. Enemmän kuin innolla odotan tulevia viikkoja. Meillä on niitä edessä vielä kaksi. Tulemme siis näkemään Oulun myös keväisessä ja kesäisemmässä asussaan ja maltamme tuskin odottaa, mitä kaikkea nuo tulevat kaksi viikkoa pitävät sisällään. Moni toivotti meille hyvää lomaa kuullessaan, minne olemme menossa. Kurssi on kuitenkin aika kaukana lomasta, vaikka mukaan mahtuikin kaikenlaista mukavaa tekemistä perheen ja toisten kurssilaisten kanssa. Monesti nauroimme vatsat kippurassa! Ja iltaisin muutuimme vesipedoiksi sukeltaessamme Edenin kylpylän aaltoihin. Mukavista ja rentouttavistakin asioista huolimatta saimme huomata olevamme todella poikki viikon jälkeen. Kurssi onkin hyvin raskas, mutta päivääkään en siitä pois antaisi. Medifamilian kurssi on rautainen annos kaikkea. Se on työkaluja niihin arjen haasteisiin, joihin jokainen neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen vanhempi tulee väistämättä arjessa törmänneeksi. Luulen, että menee vielä hetki ennen kuin kaikki kurssilla opittu ja imetty tieto todella uppoaa ja saan siirrettyä jokaisen murusen niistä arjessa käyttööni.     Kuinka päädyimme kurssille Haimme alkusyksystä lapsellemme KELAn järjestämää moniammatillista yksilökuntoutusta. (kirjoitin siitä muutaman sanasen jo aiemmin täällä.) Lääkäri oli meille suositellut autismikirjon sopeutumisvalmennuskurssia, mutta meidän tapaukseemme sopivia kursseja järjestettiin vain alakouluikäisille, joten meidän piti hakea sitten moniammatilliseen yksilökuntoutukseen. Toivoimme kohteeksi Oulun Medifamiliaa, sillä sen kurssit järjestettiin Sokos hotelli Edenissä, jossa on myös kylpylä. Lapsemme viihtyvät vedessä paremmin kuin hyvin ja vesi on vuosien ajan ollut se elementti, joka rauhoittaa ja rentouttaa – etenkin autismin kirjolaistamme. Mikäpä siis olisi parempi kohde kuin paikka, jossa pääsy veteen on taattu. Eikä valintaa vaikeuttanut sekään, että kuulemamme palautteet Medifamiliasta ovat aivan loistavia! Oma kokemuksemme on aivan samanlainen. Meistä pidettiin aivan valtavan hyvää huolta, saimme palautetta jopa sisarusten ryhmistä ja tuo tieto on korvaamatonta jatkaessamme eteenpäin sisarusten omilla hoitopoluilla.   Viikko täynnä tietoa Saavuimme paikan päälle jo sunnuntaina, sillä viikon ohjelma alkoi maanantaiaamuna eikä täältä toisesta päästä Suomea ihan hetkessä Ouluun ajeltu. Niinpä nukuimme hotellissa jo yhden yön ennen kurssin alkua. Majoituimme huoneeseen, jossa oli reilusti tilaa, mutta siltikään ei nukkumaanmeno ihan kivuttomasti sujunut. Tuntui, että tilasta huolimatta oli joku aina jonkun mielestä liian lähellä, hengitti tai puhui liian kovaa ja illalla varsinainen kriisi syntyi siitä, kun yksi halusi nukkua valoilla ja toinen ei. Sovita siinä sitten täysin vastakkaiset tarpeet yhteen. Ajattelin onnellisena mielessäni sitä, että seuraavana päivänä huoneita olisi kaksi, sillä Medifamilia majoitti meidät kahteen huoneeseen, jotta asiat saataisiin oikeasti toimimaan. Onnea olikin painaa pää seuraavana iltana tyynyyn, kun valoisan ja pimeän nukkujat ja muuten vain epätahtiin hengittäjät oli saatu eri seinien sisäpuolelle ja kaikille oli taattu unirauha välioven painuessa kiinni.       Jokaiselle viikonpäivälle oli oma ohjelmansa. Ensin oli aamupäivästä koko perheen yhteistä asiaa ja iltapäivästä hajottiin sitten omiksi ryhmiksi, jolloin aikuisilla, kuntoutujilla sekä sisaruksilla oli kaikilla omat ryhmänsä, joissa toimia ja oppia. Ainakin meillä lapset pitivät kovasti omista ryhmistään ja pienimmäinen menetti sydämensä aivan kokonaan oman ryhmänsä ohjaajalle, jonka kanssa hänellä tuntui juttu luistavan loistavasti! Saimmepa napata kuvankin muistoksi, jotta pienimmäisemme saisi muistella kokemiaan ilonhetkiä. Innolla tuntuvat lapsetkin uutta viikkoa odottavan, vaikka yksi lapsista hiukan kipuileekin sen asian suhteen, että joutuu olemaan taas viikon poissa koulusta. Kurssin aikana saimme aimo annoksen tietoa neuropsykiatrisista pulmista niin lääkärin kuin monen muunkin ammattilaisen näkökulmasta. Työryhmään nimittäin kuului lääkärin ja psykologin lisäksi myös toimintaterapeutti, fysioterapeutti, puheterapeutti, erityisopettaja ja sosionomi sekä taitava omaohjaajamme. Lisäksi tutustuimme mm. erilaisiin aistileluihin ja itsekin löysin vielä pari hankittavaa juttua omaan aistihuoneeseemme, vaikka se onkin jo aika hyvin varusteltu. Kurssi tarjosi myös hurjan määrän materiaalia aina kotiin saakka. Itse löysin lisäapuja päiväjärjestyksiin ja erilaisiin siirtymätilanteisiin sekä moneen muuhun asiaan. Joskus on niinkin, että hiukan eri tavalla esitetty asia toimii paremmin. Olemme kaikki yksilöitä ja siksikin on aivan valtavan upeaa, kun saa useisiin asioihin monta erilaista näkökulmaa. Niistä voi sitten alkaa kokeilla, mikä kenelläkin parhaiten toimisi ja millaisissa tilanteissa. Yksi kurssin parhaita puolia oli ehdottomasti vertaistuki. Saimme myötäelää toisten nepsy-arkea ja saimme vastakaikua omille murheillemme. Netin vertaistukiryhmät, joissa olen jäsenenä ovat aivan verrattomia, mutta mikään niistä ei korvaa elävää ihmistä, joka on kokenut samoja asioita ja jonka kanssa voi luottamuksella jakaa omia murheitaan ja kipupisteitään. Ja lohduttaa toista. Viikon lähestyessä loppuaan mieleni täytti harmaa haikeus, sillä pian pitäisi sanoa hyvästit uudelle ystävälle. Melkein tuli itku, kun viimeisen kerran halattiin.           “Kotiläksyt” Viikon lopussa saimme tähän väliajalle, ennen seuraavaa valmennusviikkoa, muutaman asian harjoiteltavaksi. Niiden parissa saadaan varmasti monta hetkeä kulumaan ja alku oli ainakin jo lupaava. Pidämme myös kirjaa sovituista asioista ja palautamme merkinnät sitten omalle ohjaajallemme keväällä, kun uusi viikko alkaa. Väliaikakin kuluu siis erilaisten opittavien taitojen parissa. Ja niin paljon erilaista materiaalia ja aiheeseen liittyviä opuksia on nyt olemassa, että niihinkin tutustuessa aika kuluu kuin siivillä. Varmaa on, että uusi viikko on alkamassa yllättävän nopeasti, vaikka nyt tuntuukin, että siihen on vielä aivan liian pitkä aika. Meille annettiin viikon aikana niin runsaasti tukea ja tietoa, että siivet on nyt helpompi levittää paljon varmempana kuin koskaan ennen. Vuosien varrella kuullut ikävät sanat osaamattomuudesta ja taitamattomuudesta voi nyt unohtaa. Pahat sanat muistoista sulivat viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhmän vetäjä antoi postiviista palautetta kaikesta siitä, mitä tähän mennessä olen tehnyt. Jos en ollut ennen kurssia varma, niin nyt olen, että en ole huono siinä, mitä olen nämä kaikki vuodet tehnyt. Meiltä puuttuivat diagnoosit, mutta olin ollut ihan oikeilla jäljillä ja löytänyt tarvittavia työkaluja arkemme tueksi. En osaa edes pukea sanoiksi, kuinka valtavan ihanalta tuntui palautetta saada. Voi olla, että kaiken tapahtuneen jälkeen tuo palaute oli se, jota tarvitsin. Ehkäpä juuri se palanen, jonka tarvitsin saadakseni haavat umpeen. Nyt viikko jälkeenpäin, huomaan palaavani mielessäni yhteen meren rannalla vietettyyn aamuun. Kävelin hiljakseen. Katselin, kuinka aamu työnsi yötä valon tieltä. Pieni tuulen vire kulki merellä ja sai veden aaltoilemaan. Kuuntelin. Suljin silmäni. Hengitin tuota liplattavaa rauhaa syvälle sisääni ja annoin vuosien tuskan valua rannan hiekkaan. Oletko tutustunut jo Luomulaaksosta löytyviin nepsy-linkkilistoihin? Niistä löydät mielenkiintoisia linkkejä niin nepsy-aiheisiin blogeihin kuin tuiki tarpeellisille sivustoillekin, jotka tuovat apua nepsyarjen karikoihin. Linkkit löydä kätevästi täältä. (klik, klik) Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä. Kuvat: Luomulaakson Maria                         The post Medifamilian huomassa sopeutumisvalmennuskurssilla appeared first on Luomulaakso .

Avainsanat: hiekka hetki harmaa hakea haaste facebook esittää erilaisiin elävä elementti blogi autismikirjo arki apua antaa annos ammattilainen alkusyksy alku aimo aika aihe aamu aalto hotelli hius itku instagram iltapäivä ilta huono huomata koko kokeilla kohde kela jäsen juttu jokainen jatkaa jakaa omilla olin ohjelma odottaa näkökulma nukkua netti napata muutama muistella mitä mieleni meri materiaali maria löytää lääkäri luonto luomulaakso loma levittää lapsi kylpylä kuva kuunnella kurssi kriisi koulu raskas ranta pääsy päästä pää pukea pitää pimeä pieni perhe pari paras palaute palanen painaa paikka oulu osaava oppia onnellinen omille tunne tuli tuleva tukea toivoa tila tilanne tieto tie tarjota taivas taitava sydän suru suomi sumu sujua suhde sokos silmä siivilä siivet seurata seinä saapua saada rautainen rauha tourette sopeutumisvalmennus moniammatillinen yksilökuntoutus medifamilia adhd lapset erityislapsi yötä ystävä ymmärtää vuosi voi viikko vesi vertaistuki varsinainen varma vanhempi valo valinta vaihe uutinen uusi upea unohtaa työkalu tyyny tuuli tutustua tuska tuntua


blogivirta.fi