Tänään on 15.12.2018 06:30 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
INAhdus:

Lasitehdas: kirja meille kaikille juhaneille

Julkaistu: · Päivitetty:

Nyt on kimurantti kirjapostaus. Ei siksi, etten pitäisi kirjasta, päinvastoin. Vaan siksi, että kyseessä on kirja, joka tuntuu niin läheiseltä, että on kuin omasta kirjasta kirjoittaisi. Kyseessä on tietysti ystäväni Katja Lahden esikoisromaani Lasitehdas (S&S 2018), joka julkaistiin lokakuun alussa. Minun päässäni se on tosin julkaistu jo ajat sitten. Pari vuotta sitten Katja pyysi minut lounaalle, jossa kertoi ideastaan, muun muassa kahden hyvin erilaisen suvun joulukohtaamisesta, joka lopulta päätyi kirjaan ihan timanttisena. On ollut lumoavaa seurata näin läheltä ja vaihe vaiheelta ystävän kirjan syntyä - olen myös lukenut sen eri versioita ja lopulta kuunnellut valmista äänikirjaakin. Luojan kiitos siitä tuli hyvä. Siitä tuli myös kirja, jota en olisi ikinä keksinyt tai osannut kirjoittaa itse: Lasitehdas käsittelee todentuntuisesti ja koskettavasti niinkin suurta teemaa kuin luokkaerot. Siihen on aika monella suomalaisella samastumispintaa, suuntaan tai toiseen. Onnellinen esikoiskirjailija julkkareissaan. Ihan noviisi Katja ei ole: tätä ennen hän on ehtinyt kirjoittaa pari Vuoden mutsi -tietokirjaa yhdessä Satu Rämön kanssa ja Pikkis-lastenkirjojakin kaksi.  Tarinaa kerrotaan kahden perheen ja yhden lottovoiton kautta. Katjan blogin lukijat tietävät, että hänellä on täysin oma, terävä ja hieman sarkastinen ääni. Se kuuluu kirjassakin. Elämää kiteyttävät loistavat tokaisut tuovat välillä mieleen Kari Hotakaisen. Lasitehdas nojaa vahvasti henkilöihin, jotka rakentavat sukujen tarinat. Osuva ja elävä henkilökuvaus on ehdottomasti Katjan vahvuus. Pidän heistä kaikista - ehkä siitäkin syystä, että ne joista en ollut ihan vakuuttunut, katosivat kirjoitusprosessin aikana. Porukkaa oli kieltämättä aluksi vähän liikaa, ja tiivistys teki kirjalle hyvää. Kirjaan liittyvissä jutuissa ja keskusteluissa nousee melkein aina esiin Juhani, joka on loistava hahmo: konkurssin tehnyt duunari, joka saa lottovoiton tajutakseen, ettei halua ostaa poraa, vaan saada seinään reiän. Tätä sietää miettiä toisenkin kerran: suurimmat unelmat elämässä ovat yleensä jotain, mistä on vaikea saada kiinni ja sen huomaa vasta, kun niitä yrittää ostaa. Ei onnistu. Eikä lottovoitto auta sosiaalisessa nousussa tippaakaan, kun Juhani joutuu lapsensa kautta kosketuksiin ns. parempien piirien kanssa. Tässä näyte Juhanin ja hänen vaimonsa Irinan dialogista ja ahdistuksesta suomenruotsalaisen suvun joulupöytään mennessä: "- Ei vieraisille voi tyhjin käsin mennä, varsinkaan hienoille ihmisille! Kyllä nekin sokeria syövät yhtä lailla kuin takapuoltaan pyyhkivät, Irina kivahti. - Tarpeeksi on jo häpeämistä siinä viinissä. - Mitäs menit lupaamaan sellaista. Mitä luulet, että minä viineistä tiedän? Siellä oli ainakin kolmea väriä ja kuohujuomat päälle, ja sitten vielä maa ja rypäle. Maa? Piru vieköön, en minä niistä mitään tiedä muuta kuin että suomalaista ei ollut ja venäläistä ei tarvitse ottaa ihan periaatteesta. Kuinka kukaan osaa minkään pullon sieltä ikinä valita, Juhani puolustautui." Katja on mestari kuvaamaan tilanteita, jotka kiteyttävät näkymättömiä luokkaeroja ja etenkin sitä tuskaa, jota ne niin sanottujen parempien piirien ulkopuolisille aiheuttavat. Juhani on niin tavis, että hänen tavallisuutensa tekee hänestä kirjan tähden. Jokainen meistä tuntee ainakin yhden Juhanin, ellei ole peräti hänelle sukua. Aika moni on. Itse asiassa uskon, että tietyissä tilanteissa elämässä meissä jokaisessa asuu pieni juhani. Tärkeintä Lasitehtaassa on mielestäni sen teema. Sitä on vaikea käsitellä kertomatta, millainen lusikka suussa on itse sattunut syntymään. Luin itse kirjan omien kokemusteni läpi niin vahvasti, etten osaa käsitellä kirjaa mitenkään objektiivisen etäisyyden päästä. Onneksi ei edes tarvitse. Minä olen nimittäin "akateemikko". Kaiken lisäksi vielä taustaltani vähän suomenruotsalainenkin - eli osittain sitä sakkia, jonka seurassa Juhani vaimoineen tuntee olonsa äärettömän epämukavaksi ja joiden kanssa seurustellessaan heidän lapsensa kokevat tarvetta peitellä vanhempiensa taustaa ja ammatteja. Siitä minä en tiedä mitään. Minulle oli ihan normaalia, että kotona on paljon kirjoja, että en ole suvun ensimmäinen ylioppilas ja että lukioon mennään. Yliopistoonkin, vaikka ei sitä kukaan koskaan ääneen sanonut (vai sanoiko? Mahdoton muistaa jälkikäteen). Mutta mitä muutakaan olisin tehnyt, kun olin kerran pääasiassa vain lukenut koko elämäni? En ole aatelinen enkä rikkaasta perheestä. Mutta en ole koskaan erityisesti joutunut ajattelemaan luokkataustan merkitystä: olen kyllä hämärästi tiedostanut sen olemassaolon, mutta en ole valinnut ystäviäni heidän sukunimiensä perusteella, vaan siksi, että olen viihtynyt heidän seurassaan. Perheemme jouluperinteet ovat niitä, joissa pukeudutaan hyvin ja syödään kauniilta astioilta. Tajusin vasta ensimmäisen poikaystävän kautta, että monissa perheissä joulua vietetäänkin rentona verkkarijuhlana ja ihan hyvä niin. Laistehdas tuo näitä ristiriitoja ja perheiden välisiä kohtaamisia esiin välillä hillittömän huumorin kautta, välillä suorastaan riipaisevasti niin, että kylmät väreet kulkevat pitkin selkää. En ole koskaan ollut niin naiivi, ettenkö olisi ymmärtänyt luokkaeroja olevan ja niiden kasvavan kaiken aikaa, valitettavasti. Mutta Lasitehdas sai minut ymmärtämään, miltä oman taustan tai perheen häpeäminen oikeasti tuntuu , silloinkin, kun taustassa ei ole mitään hävettävää. Lisäksi jäin miettimään sitä, mitä asioita tai tilanteita olen itse hävennyt, milloin en ole tuntenut olevani riittävän hyvä, rikas tai muuten vain porukkaan sopiva - ja niitä tilanteita on uskoakseni meistä jokaisella elämässä aika paljon. Siihen ei auta edes kultalusikka suussa syntyminen. Kuningatar Elisabetkin on luultavasti useammankin kerran elämässään kokenut alemmuutta tai epäonnistumista äitinä tai vaimona. Uskon, että jopa Elisabet voisi ymmärtää, miltä Juhanin kokema häpeä tuntuu. Se on inhimillistä, ja siksi Lasitehdas on lukukokemuksena nautinnollinen ja puhdistava. Parhaat kirjat kertovat elämästä jonkun sellaisen näkökulman, jota ei ole aiemmin tullut siitä pointista ajatelleeksi. Lasitehdas paljastaa suomalaisessa yhteiskunnassa piileviä luokkaeroja, joista on erityisen tärkeää puhua juuri nyt, kun luokkaerot ovat kasvamassa kaiken aikaa. Siksi Lasitehdas on paitsi erittäin viihdyttävä, myös teemoiltaan merkittävä kirja. Suosittelen sitä joululahjaksi oikeastaan ihan kaikille, jotka kirjoja ylipäänsä toivovat - tässä on kerrankin myös naisen kirjoittama kirja, joka pitäisi ehdottomasti saada jokaisen oman elämänsä Juhanin pakettiin. Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirjanmerkkinä lentolippu   ja Salamatkustaja . Sen voi ostaa kätevästi joulupakettiin netistä vaikkapa  Akateemisesta   tai Adlibriksestä. 

Avainsanat: suomalainen suku sosiaalinen sokeri seurata seura seinä satu sattua saada rikas päästä pullo puhua puhdistava piru piiri pieni perhe pari paketti ottaa ostaa onnellinen onni olin näyte netti mutsi muistaa mitä minä millainen miettiä mestari merkittävä mahdoton maa lusikka luoja lukija lounas lokakuu lapsi lahti käsitellä kylmä kuvata kuningatar kulkea kotona koko kirjoitus kirjoittaa kirja keskutelu kaunis katja kari julkaista juhani joulupöytä jouluperinne joulupaketti joululahja joulu jokainen irina häpeä hän huumori hotakainen hahmo elävä elämä elisabet blogi asua alku aika aiheuttaa s&s lasitehdas katja lahti esikoisromaani ääretön ääni äiti ystävä yrittää ymmärtää ylioppilas yhteiskunta voi versio venäläinen vanhemmat valmis valita vaimo vaikea vaihe unelma tässä tuska tuli tilanne terävä teema tavis tausta tarvita tarina syödä syntyä syntymä suuri


blogivirta.fi