Tänään on 10.12.2018 02:08 ja nimipäiviään viettävät: Jutta ja Judit. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tuomisia:

Ympyrä sulkeutuu

Julkaistu: · Päivitetty:

Marraskuu 2018 Iltapäivän aurinko polttaa niskaa, punainen pöly värjää sandaalit ja nousee hiestä kosteita sääriä pitkin. Jokaisella askelella kuulen viereltäni kahleiden raskaat kalahdukset ja näen haalistuneina varjoina alastomat mustat miehet, naiset ja lapset, jotka joskus kulkivat tämän saman tien, nimensä menettäneinä kauppatavaroina Ouidah’n orjavarastoista merellä odottaviin tervan hajuisiin laivoihin. Kävelen Ouidah’n kaupungista rannalle, missä orjakaupasta muistuttava portti kohoaa pysähdyttävänä muistomerkkinä. Tänään kuljen tämän tien yksin, jalan, painavat kamerat ironisena muistumana kahleista, joita orjat kantoivat silloin joskus. Nyt eivät vielä ole tulleet matkailijat ilmastoiduissa busseissaan, tänään näkyy vain rannaton meri portista, jolta ei ole paluuta. Tänään suljen oven, josta kerran astuin, tietämättä, mihin se vei. Helmikuu 1989 Lennän mustasta ja märästä Helsingistä aurinkoisen Karibian paratiisiin. Mieleni on avoin, en tiedä Neitsytsaarista muuta kuin sinisen meren, valkoisen hiekan ja pasaatituulten leyhyttämät kookospalmut. Astun ensimmäisen kerran elämässäni tropiikkiin, mutta lämmin ilma on heti minulle tuttu kuin olisin ikäni sitä hengittänyt. St. Thomas on merkillinen sekoitus amerikkalaista elämäntapaa, vanhaa siirtomaata, turistirihkamakauppoja ja kiireetöntä, ajatonta elämää. Mustat naiset värikkäissä huiveissaan myyvät herkullisia hedelmiä, miehiä istuu leipäpuiden varjossa läiskimässä dominonappuloitaan. Vähitellen tutustun saarten historiaan alkaen tainoista, jotka kuolivat Kolumbuksen ja hänen seuraajiensa tuomiin tauteihin tai nääntyivät pakkotyöhön, jatkuen kertomuksiin tanskalaisista siirtomaaherroista ja orjuuden päättymiseen. Kauppakujien hulinasta poikkean torille, jota hallitsee katettu koroke, kuin muotinäytöksiin suunniteltu. Sillä catwalkilla esiteltiin myytävät orjat, tutkittiin heidän hampaansa ja hauiksensa sen jälkeen kun heidät oli marssitettu ylös laivojen löyhkäävistä syvyyksistä, ne jotka olivat selvinneet merimatkasta yli Atlantin. Sokeriplantaasit olivat vaihtuneet purjevenesatamiksi, tanskalaisista olivat jäljellä Kongens Gade ja muut kummalliset kadunnimet, orjien jälkeläiset elivät nyt vapaina länsi-intialaisina. Rommi oli halpaa ja hyvää. Palasin tuon vuoden jälkeen monia kertoja nauttimaan auringosta ja lämpimästä merestä. Joulukuu 2017 Kuulen hyvästä pienestä näyttelystä Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa. Blind Spots kertoo Tanskan siirtomaa-ajasta, erityisesti Neitsytsaarista. Lennähdän mukavasti aamukoneella ja ehdin juuri sopivasti perille, kun näyttely aukeaa. Katselen kertomusta orjakaupasta, orjatyöstä ja tanskalaisista perheistä, joiden kuva-albumeista on musta palveluskunta putsattu pois. Katselen tanskalaisia näyttelyssä kävijöitä, joista jotkut ovat selvästi järkyttyneitä nähdessään ensimmäistä kertaa maansa historian sokeisiin pisteisiin. Ymmärrän, että tanskalaiset olivat mukana orjakaupassa yhtenä isoista tekijöistä. Hämmästyn nähdessäni, että Tanskalla oli siirtomaa myös Länsi-Afrikassa, kätevästi Orjarannikolla, mistä työvoima Karibialle rahdattiin. Muistoni St. Johnin ja St. Thomasin valkeilta korallirannoilta saavat syvyyttä. Tammikuu 2018 Saavun Grand Popoon. Olen lähtenyt matkaan osallistuakseni ripulirokotetutkimukseen, eikä Länsi-Afrikka tai Benin sinänsä herätä minussa suuria intohimoja. Tutkimuslaboratorio on suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon yhteydessä, ja sen vieressä on Villa Karon museo. Siellä esillä oleva näyttely potkaisee minua varoittamatta suoraan palleaan. Sarjakuvan keinoin piirretty tarina kertoo tositarinan Grand Popon Madlenasta, naisesta, joka kaapattiin orjaksi täällä, vietiin orjalaivan ruumaan ja rahdattiin – St. Thomasiin. Vasta nyt tulen ajatelleeksi, että täällä, juuri täällä ennen Orjarannikkona tunnetussa Länsi-Afrikan rannikon kaistaleella oli se Tanskan siirtomaa, jonka olemassaolo selvisi minulle Kööpenhaminassa. Villa Karon retkellä tutustun myös Ouidah’n kaupunkiin. Siellä Länsi-Intiaan myytävät orjat koottiin varastoihin ja marssitettiin rannalla odottaviin laivoihin. Orjien kulkema reitti on nyt Unescon maailmanperintökohde ja päättyy pysähdyttävään monumenttiin, porttiin, josta ei ole paluuta. Loka-marraskuu 2018 Tammikuun matkalla aloitin Grand Popon linnuston kirjaamisen ja kuvaamisen, kun totesin että Länsi-Afrikan lintuoppaat kattavat Beninin jokseenkin huonosti. Nyt palaan Villa Karon stipendiaattina kahdeksaksi viikoksi perehtyäkseni linnustoon kunnolla ja saadakseni lintukirjaan riittävästi hyviä valokuvia. Linturetkiin käytän raikkaat hetket auringonnousun ja aamiaisen välillä, joten kaikkeen muuhun tutustumiseen jää runsaasti aikaa. Turisteille järjestetään retkiä, joille osallistun myös siksi, että ne antavat mahdollisuuden yrittää uusia hyviä lintukuvia. Retkikohteena on taas myös Ouidah. Marraskuun 21. päivä 2018 Villa Karosta lähtee taas bussi Ouidah’ta kohti. Olen jo nähnyt kaikki nähtävyydet jo niin monta kertaa, että hyppään stipendiaattikollegoiden Roger ja Olli kanssa perillä kyydistä ja lähden jalan kohti rantaa. Päivä on kuuma, aurinko porottaa pään päältä ja tomuinen tie värjää sandaalit vähitellen punaisiksi. Kuljemme sen reitin, jonka orjat joutuivat kävelemään, kahleissa ja pienimpiä lapsiaan kantaen. Matkaa on vain neljä ja puoli kilometriä, ei siis mitenkään mahdoton urakka tropiikissakaan. Painava kamerakalusto ei auta kuvittelemaan, millaista matkanteko oli vielä raskaammissa kahleissa, ilman vettä ja ruokaa. Me kuljemme rauhallista tahtia ja pysähdymme katsomaan reitin varrelle pystytettyjä patsaita, jotka omalla muotokielellään kertovat Beninin kansan tarinaa. Pelikaani symbolisoi sitä, kuinka entisaikojen kuninkaat ”söivät omat lapsensa” myydessään ihmisiä valkoisille orjakauppiaille. Kameleontti on vertauskuva hitaalle, mutta määrätietoiselle toiminnalle, joka lopulta saavuttaa tavoitteensa. Voisiko se mielikuva tuoda toivoa sille, että Afrikan maat kerran nousevat muun maailman rinnalle vauraina ja hyvinvoivina? Kuljen punaista hiekkatietä kuin unessa, mustat varjot seuraavat rinnallani. Juttelemme niitä näitä ja pysähdymme välillä baariin kylmälle oluelle, mutta minun on vaikea palauttaa mieleeni, mistä me puhuimme ja kuinka kauan istuimme baarissa. Lopulta tuntien, viikkojen tai vuosisatojen mittaisen matkan jälkeen edessäni avautuu meri, Guineanlahti, ja sen rannalla kohoava portti. Muodoltaan tuo portti jäljittelee riemukaaria, mutta tästä muistomerkistä on riemu kaukana. Portin vierellä kasvottomat patsaat edustavat meren taakse jääneiden veljien sieluja, joilla ei koskaan ole pääsyä kotikyläänsä. Koskaan ei päässyt takaisin Grand Popoon tammikuisen näyttelyn Madlenakaan, joka lopulta haudattiin vapautettuna ja kristinuskoon kääntyneenä St. Thomasiin. Minä käännyn takaisin. Tervehdin matkalaisia, jotka ilmastoitu bussi on juuri sopivasti tuonut perille, hymyilen ja astelen rantahiekkaa pitkin hyvälle lounaalle uima-altaan äärelle. Mielessäni lähetän vielä terveiset Atlantin toiselle puolelle, St. Thomasiin, josta matkani Afrikkaan kolme vuosikymmenta aikaisemmin alkoi. Ympyrä sulkeutuu.

Avainsanat: baari avoin aurinko auringonnousu atlantti amerikkalainen allas afrikka aamiainen 2017 jää joulukuu jalka istua intia iltapäivä ilma historia hetki herätä herkullinen helsinki helmikuu hedelmiä haudata halpa hallita grand esitellä elämä edustaa bussi laiva kööpenhamina kävely kävellä kuvata kuva kuuma kuolema kulttuurikeskus kirjasto kilometri keino kaupunki kamera me matka marraskuu mahdoton maa länsi lämmin lounas lapsi portti polttaa patsas osallistua orjuus olli näyttely nähtävyys nousevat neljä nainen muut musta museo minä mieleni mies meri rinta retki reitti ranta pöly pää päivä puoli punainen tuoda tunti tori toivoa tie thomas terva tarina tanska tanskalainen tammikuu tahti suomalainen sinisen sekoittaa sarjakuva sandaali saavutus ruoka rommi roger yrittää ympyrä yksin villa viikko varjo valokuva valkoinen vaikea urakka uni työvoima tuttu


blogivirta.fi