Tänään on 12.12.2018 14:22 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sairaan rakas elämä:

Unten maailmoissa

Julkaistu: · Päivitetty:

Kuuntelin eilen Sari Valton ohjelmaa ( Miksi näemme unia? ), jossa haastateltiin kahta uniasiantuntijaa. Keskustelussa ei tullut esiin lopullista totuutta unien näkemisen syistä, mutta mielenkiintoisia arvioita annettiin. Aivot jatkavat työskentelyä myös nukahtamisen jälkeen. Unien surrealistisuus johtuu mahdollisesti siitä, että aivot eivät saa aisteilta syötettä samalla tavoin kuin valveilla ollessa. Aivot ovat kuitenkin varuillaan myös unen aikana. Ne reagoivat, jos tapahtuu jotakin yllättävää. Unien tarkoitus saattaa olla vaaratilanteiden harjoitteleminen. Minä muistan nähneeni vielä eläkkeellä ollessani unia, joissa en opettajana löytänyt luokkaani tai ihmettelin miksi luokkaani ei tule opiskelijoita. En kuitenkaan muista etsineeni mitään ratkaisuja noihin tilanteisiin. Voi tietysti olla, että en vain muista sellaisia kohtia unistani. Muistan myös nähneeni samantapaisen ahdistavan unen, joka on selvästi ollut takautumaa kaukaisista liikemiehen vuosistani. En kuitenkaan muista unen sisältöä. En pysty arvioimaan näiden kokemusten perusteella, voisiko kyseessä olla jonkinlainen harjoittelu. Mieleeni on jäänyt lapsuudestani yksi uni. Olin pitkälläni siten, että näin taivaalle. Korkealla lensi  jokin lintu ympyrää. Se laskeutui supistuvan spiraalin muotoista rataa minua kohti. Heräsin juuri, kun lintu laskeutui kasvoilleni. Miksi olisin harjoitellut tuollaista tilannetta varten? Ehkä olin kuullut tai lukenut jonkin sadun, jossa tapahtui jotakin tuon tapaista. Ohjelmassa kerrottiin, että unissakävelystä ei tarvitse huolestua. Sitä tapahtuu yleensä lapsuudessa tai nuoruudessa. Ihminen kävelee unissaan yleensä aika pian nukahtamisen jälkeen. Syynä voi olla unta edeltävä stressi. Muistan yhden unissakävelykokemuksen lapsuudestani. Olin noussut unissani sängystäni. Olin kulkenut lähelle seinää ja satuttanut nenäni tai jonkin muun kohdan kasvoistani johonkin kovaan. Muistan sen lyhyen hetken, jonka seisoin hereillä. Sitten kuva katoaa. Olin ilmeisesti nukahtanut seisaallani uudestaan. Toisen tapauksen olen kuullut varmaan isältäni. Itse en sitä muista. Olin kävellyt yöllä unissani ja vetänyt peittoa perässäni. Isä oli kysynyt, mihin olen menossa. Vessaan, olin vastannut. Isä oli kehottanut minua menemään sänkyyn ja minä olin totellut.

Avainsanat: essee voi vessa uni totuus tarvita tarkoitus tapahtua taivas sänky stressi sisältö seisoa seinä sari satu rata peitto opiskelija opettaja olin ohjelma minä lopullinen lintu lapsuus kävellä kuva kuunnella kulkea korkealla keskutelu kadota kasvo jonkinlainen jatkaa isä ihminen hereillä harjoittelu harjoitella haastattelu eläke aivot aika


blogivirta.fi