Tänään on 13.12.2018 20:45 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
NWO Havaintoja:

Skepsis ry kusee omaan laariinsa

Julkaistu: · Päivitetty:

Toimittaja: Teemu Vehkala Suomalainen skeptikkojärjestö Skepsis ry on jälleen myöntänyt vuosittaisen huuhaa-palkintonsa ja tällä kerralla he myönsivät tämän Otavan tietokirjojen kustannusyhtiölle. Skepsis syyttää Otavaa mm. harhaanjohtavan ja pseudotieteellisen kirjallisuuden julkaisemisesta. Skepsis myös syyttää mm. Antti Heikkilän kirjoittamaa kirjaa Lääkkeetön elämä, että se sisältäisi lukuisia asiavirheitä. Mutta skepsis ry:läiseen tapaan, näitä asiavirheitä ei kerrota missään vaiheessa. Eihän lobotoomikkokaan voi ajatella koko aivoilla, kun ne aivot ovat jo mm. psyykelääkkeiden avulla rappeutettu vuosien käytöllä. Mutta skepsis ry:läisten keskuudessa tällainen idioottimaisuus on enemmän koko tuon kyseisen järjestön sääntö kuin poikkeus, sillä omilla aivoillaan ajattelijoita ei tuo järjestö suvaitse, vaan he vihaavat ja pelkäävät heitä yli kaiken. On silti varsin mielisairasta, että kuinka Skepsis ry kuitenkin esittää julkisesti kannustavansa kriittiseen keskusteluun mm. medikalisaatiosta ja terveellisestä ruokavaliosta. Mutta ei samalla salli minkäänlaista kritisointia esim. lääketeollisuuden (BIG PHARMA) kohtaan. Sehän olisi kuin joku ufotutkijoiden kerho, joka ei salli kerhonsa sisällä minkäänlaista keskustelua ufoista. Mutta kuitenkin julkisena ufotutkijoiden järjestönä se väittäisi kannustavansa julkisesti avoimeen ja kriittiseen keskusteluun tunnistamattomista lentävistä esineistä.  Mutta eihän silti erilaisista mielipiteistä ja vähä-älyisyydestä saisi kuitenkaan tuomita ketään ihmistä, vaikka tällaiset ihmiset operoisivat jonkun tällaisen rekisteröidyn yhdistyksen kautta.  He vain tekevät itsestään julkisesti pellen vuosittain näiden huuhaa-palkintojensa osalta ja luulevat saavansa nämä palkintojen saajat naurun asemaan, vaikka kusevat silloin koko ajan omaan laariinsa. Mutta kaikista traagikoomisinta tässä on kuitenkin se, että nämä Skepsisläiset suurimmassa osin luulevat olevansa oikeassa ja olevat kuin pulu joka pelaa ihmisen kanssa shakkia sillä lailla, että kaataa ensin pelinappulat ja luulee sen jälkeen voittaneensa koko pelin. Tiede kuitenkin edustaa näille Skepsis ry:läisille kaikinta suurinta pyhää ja se on aina jotain sellaista, että sitä ei tarvitse koskaan tutkia itse, kun nämä jeesuspartasuiset kaikkitietävät tiedemiehet ovat sen jo todistaneet teoriaksi, niin silloin sen täytyy aina olla totta. Joten tämä auktoriteettiuskovaisuus on lähes samaa tasoa kuin alle 6-vuotiaiden lapsien harras usko joulupukkiin ja toisaalta kyllähän nämäkin pikkulapset sen joulupukin ajattelevat todeksi ja luovat tuolla lapsenmielellään sen omalla tavallaan todeksi. Mutta vaarallisinta tässä on se, että jos vielä aikuinen ihminen käyttäytyy yhtä samanlaisella auktoriteettikeskeisellä mielellä, niin hän voi silloin kuvitella esim. amerikkalaisena, että kuinka Irak tai Iran uhkaa Amerikkaa ja tämän vuoksi meidän täytyy sinne lähettää USA:n armeija tappamaan miljoona Iranilaista, ettei vain Amerikkaa kohtaisi tuo suuri uhka. Samoin myös nämä fluorilla sekä prosessoidulla ruoalla sekä mm. psyykelääkkeillä terveytensä ja vastustuskykynsä pilanneet ihmiset luottavat yhtä samanlaisella auktoriteettiuskolla tähän heille pyhään lääketeollisuuteen, joiden he uskovat parantavansa heidät ja uskovat, että tällä BIG PHARMA:lla olisi koko ajan motiivi paranta potilaansa.  Mutta kun totuus on aivan toinen, koska nämä suuret lääkeyhtiöt eivät koskaan pyri parantamaan potilaita, vaan heidän immuniteettivaste on saatava mahdollisimman alas, jotta taas ihmiset sairastuisivat helpommin ja se ajaisi heidät asioimaan apteekeissa ja tuottamaan BIG PHARMA:lle useiden miljardien dollarien voitot. Voisin tähän lopuksi todeta ja julistaa, että kun nämä Skepsis ry on vuosittain jaellut näille haukkumilleen järjestöille ja toimijoille vain kylmää kättä. Niin voisin tässä Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä blogistina myöntää Skepsis ry:lle vuoden 2018 vittuilupalkinnon. Te ette saa nyt mitään 5000 euron palkintoa, vaan ihan puhdasta julkista kylmää kättä kuten itsekin jaatte tätä vuosittain eri aidon kriittisen ajattelun edustajille ja vielä samalla kehtaatte järjestönä edustaa kriittistä ajattelua, vaikka todellisuudessa olette älyllisesti järjestönä idiootin tasolla ja ette kukaan kykene aitoon kriittiseen ajatteluun, koska aito kriittinen ajattelu perustuu tietoisen mielen tietoiseen ajatustyöskentelyyn ja sellainen ei valitettavasti koskaan onnistu, jos tietoinen mieli on valveunessa ja perustaa uskomuksensa vain tieteen kaltaisen ismin varaan. Mutta kyllä myös tämä laaja julkisuus viestii myös siitä, että miten tällä Skepsis ry:llä on myös poliittista valtaa, kun nämä heidän vuosittaiset vittuilupalkintonsa (huuhaa-palkinto) uutisoidaan joka vuosi valemediassa. Jos skepsis ry syyttää tietokirjailijaa harhaanjohtamisesta, niin eikö hän silloin älyä että silloin vain tämä skepsis ry:läinen on niin tyhmä, ettei hän älyä että tuo harhaanjohtamisesta syyttäminen heijastaa vain tuota heidän omaa harhaansa, joka on suora heijastus tuosta epätietoisen mielen tilasta, jossa he ovat. Mutta tämä on myös suora todiste siitä, että miten totuus toimii ihmismielen sisällä kuin peili, jossa epätietoinen mieli heijastaa tuon epätietoisuuden totuudesta ja ilmankos epätietoinen ihminen niin mielellään syyttää tietoisia ihmisiä harhaanjohtamisesta tai valheiden levittämisestä jne. Mutta tästä syystä myös totuuden mielentila on tuo valkeus, jossa tietoinen mieli toimii ja tämä ei voi enää heijastaa epätietoisuutta, koska mieli toimii kuin laskuvarjo... Eli se toimii vain silloin kun se on laaja/avoin. Skepsis ry:läinen on siis kuin joku laskuvarjohyppääjä joka hyppää nysällä ja paskalla varjolla lentokoneesta alas ja syyttää siitä avaamattomasta varjosta näitä harhaanjohtavia pseudotieteilijoitä, jotka ovat heidän laskuvarjo-opettajiaan.  Mutta mahtaa olla sitten ihan verbaalisesti ja kuvainnollisesti tietoisuuden tasolla melkoinen isku tulla sinne maahan asti ja avata vasta sen jälkeen tuo tietoinen mieli, jos vielä senkään jälkeen sitä ns. uskallusta riittää avata tuo tietoinen mielensä ja sekös vasta onkin niin pelottava prosessi monille ihmisille, koska he pelkäävät tuota heidän omaa todellista itseään. Tämän jälkeen jos he saavat tuon tietoisen mielensä auki kuin sen laskuvarjon, niin sen jälkeen jokaisen heidän elämänsä muuttuu pysyvästi ja he eivät enää ala tuon jälkeen valittamaan huonosta elämästään muista ja syyttämään heidän epätietoisuudestaan toisia ihmisiä. Vaan he avaavat silloin sydämensä ja kun nuo sydämen chakrat avautuvat kuin lootuksen kukan lehdet, niin se muuttaa sitten myös suhtautumisen toisiin ihmisiin ja asioita ei enää ajatella sillä entisellä kylmällä älyllä, vaan sydämellä. Mutta tämä on myös kova tie, jos sen joutuu mm. käymään läpi esim. ihmissuhteissa. Lähde:  https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7802161f-69c4-4f5d-810a-19ec93b4cc96 http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html

Avainsanat: kerho kaataa järjestö julkisuus julkinen julistaa joulupukki isku iran irak iltalehti ihminen hän https http html heikkilä havainto euro esittää esine erilainen elämä edustaa blogspot big avata asema armeija antti ala ajatella ajattelu aivot aito aikuinen vaihe uskoa usko usa uhka tässä tälläiset tyhmä tutkia tuottaa tuomita totuus toimittaja todiste todeta tila tietoisuus tietoinen tiede tie teemu taso tarvita tappaa sääntö syyttää sydän suuri suora suomalainen ruokavalio pysyä pyhä pulu puhdas prosessi potilas poliittinen poikkeus pharma perustaa pelottava pelata peili parantaa palkinto otava omilla muuttaa motiivi miljoona mieli melkoinen lähde luulla luoda laaja käyttäytyä käsi kylmä kuvitella kukka kriittinen kova koko kirjallisuus keskustelu big pharma antti heikkilä yhdistys vuotias vuosi voitto voi vehkala varaa valveuni valta tietoisuuden herääminen sydäntietoisuus skeptikko skepsis ry huuhaa-palkinto herännyt mieli


blogivirta.fi