Tänään on 15.12.2018 05:21 ja nimipäiviään viettävät: Heimo ja Sverker. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Stellan kolmas luonto:

Kalkkimaalia lattiaan puulle ja betonille

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen perinnemaalien ja hengittävien materiaalien puolestapuhuja, mutta samalla myös äärimmäisen utelias uusien juttujen suhteen. Taloni on jo valmiiksi sekoitus uutta ja vanhaa, ja yhdistelen myös omassa remontissani perinnerakentamista uuteen aina kun se on mahdollista, eikä ole vaaraksi talolle. Jos sinua kiinnostaa helppo ja nopea kalkkimaali puulle ja betonille, tässä yksi vaihtoehto. Rust-Oleum Chalky Finish lattiamaali saatu ilmaiseksi Pikkuruisessa mökissäni on purettu ahtaita oviaukkoja isolla kädellä avarammaksi. Olin ajattelut säilyttää uuden ja vanhan puolen erottavan oven paikallaan, mutta tykästyin tilaan ilman ovea niin paljon, että eteinen sai jäädä avoimeksi. Kolmen koiran kanssa eteisessä tarvitaan tilaa valjaiden pukemiselle ja riisumiselle sekä tassujen pyyhkimiselle. Pelkkä tapetti ei käy, vaan päädyin kokeilemaan puolipaneelia, joka kestää turkkien kuravesiroiskeet hyvin. Eteisen katosta löytyi levyjen alta kierrätettyä lattialautaa. Päätin jättää laudan näkyviin. Kirjava tummanruskea lauta kaipasi kuitenkin rauhallisempaa väriä pintaansa. Sain kokeiluun purkin lattioille tarkoitettua  Rust-Oleum Chalky Finish maali a. No katossani ei kävellä, mutta ylöspäin työskentely on niin ikävää, että halusin maalin joka:  ei kaipaa esitöitä, vaan toimii vanhan maalin tai lakan päällä   peittää jopa yhdellä kerroksella ja on riittoisa  on niin hajuton, että asuminen samassa tilassa onnistuu  kuivuu nopeasti ja on helppo maalata Rust-Oleum Chalky Finish lattiamaali täytti kaikki nämä ehdot paremmin kuin hyvin. Rauhallinen vähän kylmä k eskiharmaa korostaa vihreää tapettia kauniisti. En ole itse lähtenyt kalkkimaalibuumiin mukaan, enkä osaa arvioida miten paljon kyseinen maali muistuttaa muita markkinoilla olevia "kalkkimaaleja". Maalin pinta on matta, mutta ei niin karhea että lika ja tahrat näkyisivät erityisen hyvin.  Hyvät kokemukset katon kanssa saivat minut kokeilemaan samaa maalia myös lattiaan. Eteisen lattiassa on minun ja apumiehen tekemä betonivalu ja kyseinen maali sopii nimenomaan puulle ja betonille. Eteisessä maalilta kaivataan koiraperheessä ihmesuorituksia, mutta noin kuukauden käytön jälkeen pinta on pysynyt hyvänä. Harmittaa vain vietävästi, että betonivalu meni muuten aivan mönkään ja uusi lattia on halkeillut pahasti.  Valmistajan mukaan  Rust-Oleum Chalky Finish lattiamaali on muoviton.  Parasta tässä maalissa on ehdottomasti nopea kuivumisaika. Mikään ei ole niin ärsyttävää asumisen kannalta (erityisesti eteisessä) kuin lattiamaalin pitkä kuivmisaika. Ennestään maalaamattomalle betonille tehty pinta kuivui silmissä ja puupintakin tunnissa. Purkin tietojen mukaan maalatun huoneen lopullista käyttöönottoa kannattaa odottaa kuitenkin vuorokausi. Terveisin, Stella  Ryhdy Kummitustalon kirjekaveriksi Kerro nimesi  Kirjoita sähköpostiosoitteesi  Mikä on Kummitustalon kausikirje? Lue lisää  täältä

Avainsanat: vanha talo remontti ärsyttävä vuorokausi valmistaja vaihtoehto uusi tässä tunti tummanruskea tila tieto tassu tapetti talo säilyttää sähköpostiosoite suhde stella sekoittaa riittoista rauhallinen päätyä pysyä purkki pinta ovi olin odottaa nopea materiaali markkinoilla maali maalata lopullinen lika levy lauta lattia lakka kävellä käsi kylmä kuukausi korostaa kokemus kokeilu kirjava kiinnostaa kerros kaunis katto jättää huone helppo finish eteinen ehto asua arvioida


blogivirta.fi