Tänään on 23.09.2019 10:28 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Riihivilla, Dyeing with Natural Dyes:

Velvet Pax experiments Samettijalkakokeiluja

Julkaistu: · Päivitetty:

Värjään samettijaloilla tosi paljon, varmaan eniten sinisten värien jälkeen. Samettijaloilla saatua vihreää on useimmissa lapaspaketeissani ja joskus sieniä riittää niin paljon, että voin värjätä niillä lankoja myyntiinkin. Viime kesä ja syksy oli meilläpäin tosi kuiva, eikä samettijalkoja ollut juuri lainkaan, mutta onneksi sain ostettua niitä hiukan pohjoisemmassa asuvalta ystävältäni, joka kerää niitä minulle joka vuosi. Olen niistä tosi iloinen. Kuivatuilla samettijaloilla tulee yhtä hyvä väri kuin tuoreillakin, joskus minusta jopa tuntuu, että värin määrä lisääntyy kuivauksen aikana. Toisin kuin monilla muilla sienillä, samettijaloilla tulee mielestäni paras väri silloin kun sienet on kerätty nuorina tai juuri täysikasvuisina. Jo metsässä vanhaksi menneistä tai lötköistä samettijaloista tuleva väri on ruskeampi, jotenkin likaisemman sävyinen, ja silloin sieniä myös tarvitaan enemmän kuin nuorempia sieniä. Olen jo aiemmin kirjoittanut, täällä, miten värjään samettijaloilla käyttäen värjäyksen lopussa rautapuretusta (15 min värjäyksen lopussa, 1g rautavihtrilliä/100g lankaa) ja niin tulee kauniita oliivinvihreitä, värin tummuus riippuu käytettyjen sienten määrästä ja myös pohjalangan väristä. Nämä oliviinvihreät sopivat mielestäni erityisen hyvin yhteen varsinkin muiden sienivärien kanssa, tai kokenillivärien ja krapin kanssa, mutta taas kasveista saatavien kirkkaiden keltaisten kanssa ne eivät minusta käy niin hyvin.  Toisaalta sitten samettijalkavihreät näyttävät oikein hyviltä karhunkääpäkeltaisten kanssa, kummallista. IN ENGLISH I dye a lot with mushroom Velvet Pax, Tapinella atrotomentosa. It may be my second most used dye after indigo. Olive greens I get from it are in most of my mitten kits, and sometimes I get so much mushrooms that I can also dye yarn to sell with them. Last summer and autumn were very dry here where I live, so hardly no mushrooms last autumn, but I have a friend who lives more north and every year I get to buy dried mushrooms from her, I'm very grateful to her. Dried Velvet Pax gives as good color as the fresh ones, sometimes I think the dried ones give even more color. Unlike many other mushrooms which are best when they are collected old, I think Velvet Pax gives best greens when the mushrooms are young or just reached maturity. If they are old, I think the color they give is more brownish, dirty shade, and also I need more of the old ones to get a strong color. I have posted earlier many years ago here how I dye with Velvet Pax, using iron mordant (modifier) in the end of dyeing (15 minutes in the end, and only 1g of iron per 100g of yarn), and I get beautiful olive greens this way. The shade depends on how much I use mushrooms and also from the color of the base yarn (white or grey). These olive greens match very nicely  with other colors from mushrooms, cochineal or madder, but strangely not in my taste with yellows from green plants which are usually very bright. However, yellows from Dyer's Polypore look good combined with Velvet Pax greens. Vaikka samettijalka itsessään näyttää värittömältä ja sillä on vaalea malto, niin kuivattujen sienten liotusliemi on ruskeaa. Kun sieniä alkaa sitten keittää, niin vähitellen liemi muuttuu tumman violetiksi. Se näyttää upealta väriltä, mutta en ole sitä koskaan saanut tarttumaan pysyvästi lankaan. Aluksi väri on sinivioletti langoissakin, mutta se muuttuu valossa melko nopeasti vihreäksi! Kymmenen vuotta sitten tein näin värjätyille langoille valonkestotestin, ja jo viikossa ulkona valossa väri muuttui täysin eli sitä ei kannata värjätä.  Rautapuretuksella saatu oliivinvihreä sen sijaan kestää todella hyvin valoa, eikä muutu mihinkään vaikka siitä olisi tehty pipo jota pidetään jatkuvasti ulkona päässä. Alla olevassa kuvassa violetihtavat värit, jotka olivat muuttuneet kellanvihreiksi valossa, olivat purettamattomia. Toinen ja neljäs eli hailukan väriset langat eivät taas olleet paljoa muuttuneet. Ne  oli puretettu etukäteen alunalla ja ne olivat olleet samassa liemessä violettien purettamattomien kanssa, mutta ne eivät olleet värjääntyneet niin voimakkaasti kuin purettamaton. IN ENGLISH Velvet Pax does not look very colorful and it is pale tan inside, but when the dried mushrooms are soaked, the water turns brown. Then, when the mushrooms are boiled, the water turns dark purple. It looks fabulous, but I have never managed to get that color permanently to yarn. Even if the yarns are purple or violet in the beginning, they change to green in time!  Ten years ago I did a lightfastness test to purples gotten to unmordanted yarn, and even after one week in light in our porch, the color changed completely. However, olive greens I get with using iron mordant are very good and fast colors. You can knit a hat from them and wear it outside for years and the color won't change. In the picture below the lilac colors which have turned in light to yellowish green were unmordanted, and the second and fourth yarns were mordanted with alum, and they didn't change much, though they were very pale in the beginning. I don't know why the color seemed to attach better to unmordanted yarn than to alum mordanted yarn. Nyt kuitenkin halusin taas kokeilla pienellä mallipätkällä, josko saisin kirjojen kuvien kaltaista tumman ruskeanmustaa alunapuretetulle langalle samettijaloista. Myös  täällä  on samettijalalla tullut ihanan tummia värejä. Kun olin keittänyt liotetut sienet tunnin verran, ja siivilöinyt liemen, lisäsin kattilaan purettamattomien lankojen lisäksi pienen pätkän aluna-viinikivipuretettua lankaa. Kuivattuja sieniä oli 40g/100g lankaa. Liemen pH oli n 6, normaali kaivovetemme. Violetti väri alkoi tarttua lankoihin, ja 45 minuutin värjäyksen jälkeen 80 asteessa alunapuretettu lanka oli kauniin violetihtavan siniharmaata. Otin langat pois liemestä, lisäsin rautavihtrillin ja laitoin purettamattomat langat takaisin värjääntymään vihreiksi. Alunapuretetun pätkän huuhdoin saman tien, ja vaikka sen väri pysyi pesussa, niin  jo joidenkin päivien jälkeen se oli alkanut harmaantua. Se ei ollut edes missään ikkunan lähellä, mutta ei pimeässäkään. Alla olevat näytteet olivat kuvan ottohetkellä jo pari viikkoa vanhoja ja muuttuneita, olisi pitänyt ottaa vertailukuva samana päivänä niin eron olisi nähnyt paremmin. Eli 1 ja 2 ovat olleet samassa liemessä, samoin 2 ja 3 keskenään samassa liemessä. Sieniä on ollut molemmissa liemissä saman verran ja muutenkin olisin kuvitellut niiden olleen samanlaisia, mutta silti ekan satsin no 1 purettamaton on kellertävämpi/vihertävämpi kuin vastaava no 3, ja puretettu lanka  no 2 taas on harmaampi kuin vastaava no 4. IN ENGLISH Now I wanted to try again with a small piece of yarn if I could get dark brownish black to alum mordanted yarn, like what it says in books or pictures  here . When I had boiled the soaked mushrooms for an hour, and strained the bath, I added unmordanted yarn and a piece of yarn mordanted with alum and cream of tartar. I used 40g of dried mushrooms to 100g of yarn. pH of the bath was around 6, our usual well water. Yarns started to turn to lilac color, and after 45 minutes in 80C the alum mordanted yarn was pretty blueish lilac and yarns with no mordant paler of the same shade. I took the yarns from the bath, and added iron, and put the unmordanted yarns back to change to green. I rinsed the alum mordanted piece right away, and the color stayed, but after some days in room light (not even near window) it started to lose the lilac shade and turn more grey. The picture below was taken about two weeks after dyeing, and the colors are not so clear any more. I should have taken a picture the same day when I dyed it to capture the original color. So, no 1 and 2 have been in the same bath, and no 3 and 4 together in the same bath. I've have the same amount of mushrooms in both baths, and I would have thought they were similar, but the result is not the same. For some reason no 1 is more yellow greenish than no 3, both were with no mordant, and also no 2 is paler shade than no 4. Kymmenen vuotta sitten, täällä ,  sain  kerran aika hyvää ruskeaa samettijaloilla, kun olin nostanut liemen pHn ennen värjäystä no 8 kuvassa, ja ajattelin kokeilla sitä. Meidän vetemmehän on hiukan hapanta, ja monesti se voi olla syynä, että en saa samoja värejä, mitä muut. Minulla oli vyyhti siitä värjäyksestä tallella ja lanka oli säilyttänyt aika hyvin värinsä, tosin se ei ole ollut suorassa valossa. Ehkä väri on muuttunut vuosien mittaan hiukan vihertävänruskeaksi, mikä täsmäisi yleensäkin siihen, että samettijalkavärit muuttuvat vihreiksi. Laitoin nyt tähän värjäykseen huomattavasti enemmän sieniä eli 200g/100g lankaa. Liotin ne ja lisäsin jo liotusveteen kidesoodaa niin, että pH oli n 10. Keitin sieniä liemineen seuraavana päivänä tunnin verran hiljaisella tulella (koska liemi haisi tosi pahalle, toisin kuin normaali hapan samettijalkaliemi). Siivilöin ruskean (ei violetin) liemen, ja lisäsin puhdasta vettä aika paljon niin, että pH putosi 7-8. Lankani ei kestä korkeampaa pHta kuumassa värjäyksessä.  Lisäsin 100g aluna-viinikivipuretettua lankaa ja värjäsin tunnin. Langasta ei tullutkaan tummanruskeaa, vaan vaaleanturkoosinvihreää! No 6 .  Samantapaista, mitä tulee orakkailla. Tämä ei ole sikäli yllättävää, koska kirjojen mukaan samettijalassa on samantyyppisiä väriaineita (terfyleenikinoneita) kuin orakkaissa, mutta itse en ole koskaan aiemmin saanut niitä näkymään langassa. Kuivatuista sienistä ei kovin hyvin näe ovatko ne vanhoja vai nuoria, vaikka hyvin vanhat kyllä mielestäni erottaa. Ehkä tuloksella on nyt jotain tekemistä sienten iän kanssa, en  tosiaan tiedä. No 5 on purettamaton samasta liemestä. Liemi jäi yön yli, ja seuraavana päivänä lisäsin siihen lorauksen etikkaa, jotta pH laskisi vielä lisää. Värjäsin 100g aluna-viinikivipuretettua lankaa, josta tunnin värjäyksen jälkeen tuli hiukan rusehtavanvihertävää. No 7. Jostain syystä väri näyttää kuvassa ruskeammalta kuin mitä se on oikeasti.  No 8 on tumma ruskeanvihreä, mitä sain 2008 suurin piirtein samalla lailla värjätessäni. No 9 on rautapuretettu. En värjännyt tällä liemellä enää lisää, mutta mielenkiintoista oli, että kun kaadoin liemen pois, niin kattilan pohjalla oli turkoosia sakkaa. Eli etikkalisäys varmaan sakkautti väriaineet pohjalle. Siitä olisi voinut saada jännää pigmenttiä, jos olisin tajunnut ottaa sen talteen. IN ENGLISH Ten years ago, here , I got once a nice brown from Velvet Pax, no 8 in the picture, when I had raised the pH when simmering the mushrooms, and I tried that again. Our water is acidic, and it may be a reason why I can't get the same shades as others do. I still have one skein of that yarn from ten years ago, and the color had stayed pretty well, it is only a bit greener brown than it was in the beginning. Velvet Pax colors tend to turn greenish in time, I think. For this experiment I used quite a lot of dried fungi, 200g of mushrooms to 100g of yarn. I soaked the mushrooms and added washing soda to the water to raise pH to 10. Next day I simmered the mushrooms (I didn't boil because the bath smelled really bad, much worse than normal acid Velvet Pax bath). I strained the brown (not purple!) bath, and added clean water so that the pH dropped to 7-8. I can't dye in hot more alkaline bath because my yarn can't take it. I added 100g alum mordanted yarn and dyed for one hour.  In the end yarn wasn't brown at all, but pale turqoise green!  No 6 .This is a same kind of color you can get from tooth fungi, which is not surprising, because they contain the same type of dyes, but I have never before gotten this shade from Velvet Pax. When using dried mushroom, it is difficult to see the age of the mushrooms, but I think I can tell if they are very old, and these were not. No 5 is an unmordanted sample from the same bath. The next day I added a glug of vinegar to the bath, to lower the pH more. I dyed 100g of yarn mordanted with alum and cream of tartar, and after one hour of dyeing in 80C it had become greenish brown. For some reason it looks more brown in the picture than it actually is. No 8 is the dark greenish brown I got in 2008 and no 9 mordanted with iron. I didn't dye with this bath any more, but one interesting thing was that when I poured the bath away,  there was turqoise sediment  in the bottom of the pan. It could have been exciting to use it as pigment, but I didn't think about it until it was too late. Samettijalka on tosi mielenkiintoinen sieni. Kirjat kertovat seuraavaa sen sisältämistä väriaineista. Räisänen et al: Luonnonväriaineet: -samettijalan sisältää terfenyylikinoneita, väriaineita joita on sienissä, mutta joita ei ole kasveissa. Näihin kuuluu mm polyporihappo, teleforihappo ja atromentiini, ja myös värittömiä esiasteita kuten leukomentiinia ja oranssinkeltaista flavomentiinia. Violetit väriaineet hapettuvat ruskeiksi kirjan mukaan. Siniset terfenyylikinonit muuntuvat myös helposti hapettumisen ja pHn vaihtelun seurauksena keltaiseksi tai ruskeaksi. Lundmark:  Färgsvampar och svampfärgning mainitsee samat väriaineet ja lisäksi: - emäksessä atromentiini muuttuu ruskeasta violetiksi, cycloleucomelon vihreäksi ja teleforihappo siniseksi Miriam Rice: Mushrooms for paper, pigments and mycostix kertoo samat väriaineet, mutta kirjassa sanotaan, että atromentiini muuttuu siniseksi happamassa, pH3. Loppujen lopuksi samettijalassa on niin monia väriaineita, ja ne ovat niin monimutkaisia yhdisteitä, että pienetkin muutokset liemen pH.ssa, kiehumisajassa tai puretuksessa voivat muuttaa saatavaa väriä. Puhumattakaan sienten iästä, kasvupaikasta, kasvuolosuhteista tai värjättävästä langasta. Luulen, että jatkan samettijalkakokeiluja vielä talven mittaan. Alunapuretuksella saatavan (ruskean/vihreän/mustan) värin pitäisi olla erityisen valonkestävä. Lundmarkin kirja antaa sille arvon 6, joka on korkea puhuttaessa luonnosta saatavista väreistä (suurin osa mm kasveista saatavista keltaisista saa arvon 2 tai 3). Omasta mielestäni myös rautapuretuksella saadun värin valonkesto on yksi parhaista. IN ENGLISH Velvet Pax is so interesting mushroom. Dye books say the following about the dyes it contains. Räisänen et al: Luonnonväriaineet: - it contains terphenylquinones, dyes which can be found in fungi but not in plants. In Velvet Pax they are polyporic acid, telephoric acid and atromentin, and also orange-yellow precursors like flavomentin. Purple dyes oxidize easily to brown according to book. Blue terphenylquinones also change easily to yellow or brown because of changes in pH or oxidation. Lundmark: Färgsvampar och svampfärgning mentions the same dyes and also: -in alkaline environment atromentin changes from brown to purple, cycloleucomelon to green and telephoric acid to blue Miriam Rice: Mushrooms for paper, pigments and mycostix has the same dyes, but in her book she says that atromentin changes to blue in acid enviornment, in pH 3. All in all Velvet Pax has so many dyes and they are so complex that even small changes in the pH, boiling temperature or time, or mordanting can change the color you may get. Not to speak of differences in the age of fungi, where they have grown or what the weather has been during their growing season, or the yarn you dye. I think I'm going to continue experimenting with these mushroom more this year. Brown/dark green/black which is possible to get with alum mordant should be very lightfast according to Lundmark. it has a value 6, which is very high when we talk about natural dyes (most colors from green plants get value 2 or 3). I think also green which is possible to get from Velvet Pax with iron mordant has very high lightfastness.

Avainsanat: tapinella atrotomentosa sienivärjäys mushroom dyes ystävä you yellow who weather wear väri vuosi voi violetti velvet valo small sisältää sininen sieni sienilä she shades shade second vaalea type turkoosi tumma tuli tuleva tried they test tend taste tarttua talvi talk sävy syksy suora summer speak some mushroom mitä miriam mielenkiintoinen metsä match managed luonto looks iives live lisääntyä like light liemi late lanko ruskea rice result reason päivä pysyä purple puhdas possible polypore pohja pohjalla pipo pigmentti pieni piece picture pesu pari paras paper pan pale ottaa orange onni ones olin old näyttää nuori north normaali need near natural muuttua muuttaa muut season sample saada lanka kuva kuiva korkea kokeilla kirja kesä kerätä keittää kattila kasvi jännää ikä it iron indigo iloinen ikkuna hat hapan grey friend fresh fast etikka erottaa environment easily dyer dry difficult days cream continue colors clear clean change changed brown bright book blue black beginning become beatiful bath base bad autumn antaa aika acid 100g


blogivirta.fi