Tänään on 21.04.2019 11:14 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Lupiini:

Hoito

Julkaistu: · Päivitetty:

Pitäisi oikeastaan kirjoittaa täyteläisestä kesästä, sillä sellainen se on ollut, nyt elokuun alusta taaksepäin katsoen. Olemme olleet huomattavan usein muussa kuin kotisängyssä yötä ja Berliinin matka oli matkustuslogistiikkansa puolesta paljon helpompi ja kivuttomampi kuin osasin odottaa. Luulin pelkääväni lentämistä, mutta en pelännytkään. Luulin ikävöiväni kotiin, mutta en ikävöinyt, kotihan oli minulla siinä mukana perheen muodossa. Taidan kuitenkin tällä kertaa kirjoittaa lukemastani kirjasta, koska se resonoi niin hyvin tuon edellisen tekstini kanssa. Kyseessä on siis Jessica Sunin Hoito, jonka erikseen varasin kirjastosta sen kiinnostavan aiheen takia. Luin kirjan lentokoneessa ja ensimmäisenä unettomana yönä (myöhemmin ei univaikeuksia ollut, koko päivän ympäriinsä lampsiminen piti siitä huolen). Hoito kertoo narsistisesta energiahoitajamiehestä, joka viettelee itseään reilusti nuoremman, ekohenkisen ja ilmeisen älykkään naisen ja murentaa tämän itsetuntoa erilaisilla sadistisilla tempuilla ja valtapeleillä.  Valtapelit ja alistaminen "rakkaus"suhteissa ovat aina kiehtoneet minua (ainoastaan!) kirjoissa, tämän takia vaikutun niin paljon Jean Rhysin kirjoista. Kuviot, jossa rakkauden ja parantamisen nimissä tehdään toiselle ihmiselle hirvittävää henkistä väkivaltaa ovat niin loputtoman monimutkaisia, moni-ilmeisiä ja samalla iänikuisia. Aika monella meistä on kokemus ihmisestä, joka pyrkii ensin ihastuttamaan ja lumoamaan ja sen jälkeen tavoittelee sinusta henkistä niskalenkkiä. Taitaa jopa olla, että tällaisia ihmisiä (kai nykyään lähinnä juuri narsisteiksi määriteltyjä) on tietty prosentuaalinen osuus väestöstä. Koska kukapa ei muistaisi ala-asteelta sitä selkäänpuukottavaa opportunistityttöä, jota ei totisesti halunnut vihollisekseen. Tai sitä bileiden säteilevää keskipistettä, jonka lyhytkin huomionosoitus jättää hivelevän olon, ja samalla jotenkin huoramaisen. Minulla ei ole koskaan ollut tällaista narsistista vallankäyttäjää seurustelukumppaninani, mutta edellisen kirjoituken esoteeriset mulkut ovat juuri kyseistä porukkaa. Harmi vaan, etten oikein päässyt kirjan fiilikseen sisään. Ehkä minua häiritsi se, että minäkertojana toimi tämä energiahoitajamies itse. Ja hänen aivoituksensa, tunteenpurkauksena ja jotenkin töksähtävät inhontulvahduksensa naispäähenkilöä kohtaan olivat hetkittäin jotenkin epäaidon tuntuisia. On tietysti varmaan varsin vaikeaa asettua tunnekylmän narsistin asemaan, etenkin jos kirja on osittaista itseterapiaa ja pohjautuu omaan kokemukseen uhrina olemisesta (en tosin tiedä onko näin, mutta jokin kutina minulle tuli, että Hoito pohjautuu jossain määrin tositapahtumiin), mutta energiahoitajasta rakentui oudon epäkoherentti kuva. Tavallaan jonkinlainen sadistinen mastermind, toisaalta taas tökerö ja läpinäkyvä uuvatti. Myös jotkut tämän energiahoitajan tempauksista, kuten juottaa tyttöystävälle ripulia aiheuttavaa troppia drinksun joukossa, vaikuttivat aika kilareilta. Luulisi, ettei mestarimanipulaattorin tarvitsisi turvautua kenenkään konkreettiseen myrkyttämiseen. Ja samalla piti ihmetellä, miten naispäähenkilö, energiahoitajan tyttöystävä millään tavoin pystyi alistumaan törkeään kohteluun? Oliko seksi muka niin hyvää, että se peitti muun alleen? Kyseessä oli kuitenkin aikamoinen superdonna, kaunis, älykäs ja koulutettu vegaani, joka kerta toisensa jälkeen lankesi narsistin lirkutteluihin. Naivius vituttaa minua aina, esiintyy se sitten tosielämän ihmisissä tai romaanihenkilöissä. Kiehtovaa kirjan tarinassa oli se, että energiahoitaja verhosi vallan- ja nujertamisenhimonsa "egon tuhoamiseen", sellaiseen henkisyys-mumbojumboon, joka tuntuu uppoavan moneen skeptisempäänkin ihmiseen. Ja kai se egottomuus parhaimmillaan tavoitteleekin jotain korkeampaa zen-olomuotoa ja henkisen kirkkauden ylintä porrasta, mikäpä siinä. Kerta toisensa jälkeen energiahoitaja nuijii naisensa itsetuntoa häpäisemällä, nöyryyttämällä ja hylkäämällä - vedoten siihen samaan, egon kurittamiseen. Tuollaisella puheella voi kätevästi oikeuttaa henkisen väkivallan. Kuviohan on ihan sama kaikissa gurupohjaisissa uskonnollisissa ja henkisissä liikkeissä. Ajoittain narsistisen minäkertojan ääni on hilpeän osuva. Energiahoitaja pilkkaa mielessään naisen veganismia, joka ilmenee sellaisena kaupassa kovaan ääneen taivasteluna "mutta tässähän on mehiläisvahaa!" ja naisen mukafeministisyyttä ja silkkaa nuoruudesta johtuvaa lapsellisuutta. Muutenkin perinjuurin kyynisen miehen huomiot ulkomaailmasta ovat hetkittäin hörähdyttäviä. Oli kiinnostavaa lukea tämä kirja, etenkin kun nainen edusti jossain muodossa omaa viiteryhmääni ja Helsinkikin oli tuttu itsensä. Mutta silti jäin kaipaamaan vielä tarkkasilmäisempää ja hienovaraisempaa henkisen myllyttäjän kuvausta. Tähän pitää loppuun mainita, että loistava kahden eri narsistin kuvaus löytyy Päivi Alasalmen (yksi suosikkikirjailijoistani) kirjasta Ystävä sä naisien. Kirjassa päädytään koulun keittolan kautta uskonlahkoon, ja vaikka kirjan clou onkin selvästi uskonlahkon johtaja, komea ja seksikäs Auvo, minua kiehtoo enemmän kuitenkin kirjan alkuosan narsistinen siivooja Meija. Niin herkullista, nasevaa ja psykologisesti hienovireistä kuvausta nimenomaan naistenvälisistä valtapeleistä saa harvoin lukea.

Avainsanat: kesä kauppa kaunis katsoa jättää jonkinlainen johtaja jessica jean itsetunto ihminen ihmetellä hoito herkullinen henkisyys henkinen erilainen elokuu ego berliini asettua tuli tietty tarvita tarina siivooja seksi rakkaus päivä päivi pystyä puhe asema alusta ala aika aihee pitää perhe onko olo odottaa narsisti nainen muka matka vegaani vaikuttaa uhri tyttöystävä tuttu ääni älykäs zen yötä ystävä mainita lukea lentokone kuvaus kuva koulutus komea koko kokemus kirjoittaa kirja kirj kirjasto kiinnostavaa ympäri väkivalta väestö voi vituttaa


blogivirta.fi