Tänään on 22.01.2019 02:19 ja nimipäiviään viettävät: Visa ja Fridolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Muna vai Kana:

Siinä rajoilla

Julkaistu: · Päivitetty:

Liki kaksi viikkoa elettynä vuotta 2019. Ihan kivoja juttuja tapahtunut ja sitten sitä perustuskaa, sitä samaa kuvaa mistä viimeksi kirjoitin. Kivojen asioiden puolella on ollut mm. hiihtokauden aloitus ja eilinen elokuvissa käynti (Tuntematon mestari). Omalle paikkakunnalle muuttaneen vanhan tuttavani kanssa ollaan tapailtu eri merkeissä ja kävinpä sitten asuntonäytölläkin katsomassa sitä yhtä asuntoa, jota olin vanhemmilleni vähän niin kuin haaveillut. No, se asia tuskin tästä etenee. Sisäisesti on kuitenkin aika kova myllerrys. Masennusta, vihaisuutta ja onneksi tyyntäkin aina välillä. Ja sitten taas meinaa räjähtää. Lainasin kirjastosta kirjan Rajat (Cloud & Townsend). Se kertoo terveistä henkilökohtaisista rajoista ja niiden asettamisesta. Teema kolahtaa ja toisaalta tuntuu aivan hurjan vaikealta. Ja toisaalta taas kovasti toivoa antavalta. Voisiko vielä saada oppia jotakin uutta ja tervettä tällä alueella? Ettei sittenkään tarvitsisi olla toisten vietävänä ja pitää rajoja vain etäisyyttä ottamalla? Voisiko paremmin uskaltaa ottaa vastaan eriävät mielipiteet ilman että se aiheuttaa suunnatonta pelkoa? Ja uskaltaa itse olla eri mieltä? Minulla on kovasti näitä rajaongelmia. Sen olen tiennyt ennenkin, mutta kirja sanoittaa aihetta jotenkin selvästi ja laajasti. Onhan aiheeseen jossain muissakin lukemissani kirjoissa viitattu, mutta tässä nyt kokonainen kirja puhuu tuosta yhdestä aiheesta, joten sitä käsitellään melko perusteellisesti. Ja Raamatun näkökulmasta, kun se ongelma varmaan muillakin kuin minulla on, että saattaa kokea aivan kuin Jumalan silmissä vääräksi kieltäytyä auttamasta ja toimimasta muuten toisen tahdon mukaan. Kirjan painotuksissa nousee kuitenkin esiin hyvin tällaisen toiminnan motiivit, jotka eivät välttämättä ollenkaan kumpua aidosta rakkaudesta, vaan ennemminkin pelosta, miellyttämisentarpeesta tai jostakin muusta sellaisesta – orjuudesta ja vääristä siteistä. Lopputuloksena onkin voimien uupuminen ja katkeroituminen eikä aidon palvelun hyvä hedelmä. Jos minua nyt kysyttäisiin johonkin uuteen juttuun mukaan, kuvittelisin, että rauhallisesti mietittyäni ja rukoiltuani aika rehellisesti osaisin vastata kyllä tai ei (ilman että olisi pakottava tarve miellyttää kysyjää – kenties..). Paljon haastavampaa on muuttaa vanhoja jo olemassa olevia tottumuksia. Kuvioita, joihin on jo suostunut ja jotka sitten huomaakin liian raskaiksi tai asenteensa vääräksi. Muistelen edelleen kiitollisuudella kolmen viikon sairauslomaa vuonna 2010, jonka seurauksena sain voimaa irtisanoutua silloisesta työstäni. Mutta sen jälkeen olen päätynyt seuraavaan suohon, mikä nykyään tuntuu paljon upottavammalta kuin normaalista palkkatyöstä irrottautuminen. Nyt on kyseessä vuosisataiset sukuperinteet, omat vanhemmat, koko elämänajan rakentuneet toimintamallit, pitkät sopeutumat ja rajaprosessi, joka on paljon muuta kuin vain työ. Kuka hallitsee ajankäyttöni? Joku muu kuin minä tai Jumala. Se on tuskallista eikä ole itsessä voimaa tilanteen muuttamiseen. Kuvio vain pyörii ja pyörii, melkein kaikilla osallisilla on enemmän tai vähemmän paha olo ja silti muita ratkaisuja ei tunnu löytyvän. Jos selkeästi kokisin, että Jumala kutsuu minua vaikka lähetystyöhön ja kokonaan irrottautumaan maatilasta, ehkä tilanne olisi sitten helpompi ja jättäisi vaan koko touhun. Mutta kuitenkin monet haaveeni liittyvät nimenomaan maatilaan ja sitten kun ei voikaan toimia vapaasti tai juuri ollenkaan, on hämmennys hyvin suurta. Joka suuntaan hyvin suurta ja väsyttävää. Niin. Jos teen jotain, olen se ”paha” ja jos en tee jotain, olen se ”paha”. Tarvitsisin aika paljon tukea ja rohkaisua ymmärtääkseni, että olisi ihan tervettä ja normaalia vain ne omat tekemiset ja tekemättä jättämiset. Ja sitähän tuo kirjakin tuossa koittaa kertoa. Mutta silti tuntuu, että vastassa on jotakin niin paljon itseä suurempaa, joku niin vahva linnoitus, että ihan piiperrykseksi jää joku oma yritys toimia toisin. Tarvittaisiin Jumalan ihme ja Jerikon muurien sortuminen. Vaihe on kieltämättä tuskallinen. Mutta eihän se luvatun maan valloitus israelilaisillekaan helppoa ollut. Jättiläisiä ja linnoituksia vastassa. Eikä sen ilman Jumalaa ollut tarkoitus tapahtuakaan. Lohdutan itseäni muistuttamalla siitä, että jos joku asia on Jumalasta, se aikanaan toteutuu, ja jos ei ole, niin sitten on vaan hyvä, että esteet pysyvät paikoillaan. Nähtäväksi jää, kumpaa tämä on. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31) ”Älkää olko arkoja, älkää pelätkö, älkää hätääntykö älkääkä kauhistuko heitä. Herra, teidän Jumalanne, kulkee kanssanne sotiakseen puolestanne vihollisianne vastaan ja pelastaakseen teidät.” (5. Moos. 20:4)

Avainsanat: kirja kieltäytyä kertoa jää juttu jumala ihme herra hedelmä hallita haave elokuva asunto aika aiheuttaa aihe aito muuttaa muu muistella minä mielipide masennus löytyä lähetystyö lopputulos linnoitus lainata kuvio kuvata kova kokonainen koko kokea kirj kirjasto terve teen teema tee tarvita tarve tarkoitus sittenkään saada räjähdys rakkaus raja raamattu päätyä pitää perusteellinen palvelu paha ottaa oppia onni ongelma olo olin näkökulma yritys voima voi vastata vanhemmat vaihe vahva tässä työ tukea toteutua toivoa tilanne


blogivirta.fi