Tänään on 17.01.2019 21:49 ja nimipäiviään viettävät: Toni, Anton, Anttoni, Antto, Tony ja Antonia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Sanat:

Erilainen matkakirja

Julkaistu: · Päivitetty:

Japanilaisen Susumu Shingun  liikkuva veistos Mudamissa, Modernin taiteen museossa Luxemburgissa ( ja minä  ihailemassa   veistosta).    Shingun näyttely päättyi loppiaisena.  Ihastuin hänen  kineettisiin   veistoksiinsa, joita tuuli  liikutteli Mudamin pihamaalla.  Minusta  on mainiota , että  veistokset  liikkuvat   eivätkä enää jökötä liikkumattomina maassa.                                       Matkat ja museot Joulun ja uudenvuoden  välissä  lensin  Helsingistä  Frankfurtiin, sieltä Luxemburgiin  ja     samaa  reittiä toisinpäin takaisin Suomeen. Matkakirjana  minulla  oli  Tokarczukin    Vaeltajat ( Suom. Tapani Kärkkäinen  2012 .)  Teoksen    teeman  keskeinen lause, minun mielestäni on:  " Se joka  pysähtyy, kivettyy, joka jää, lävistetään kuin hyönteinen, hänen sydämensä läpi isketään puinen neula ."   Vaeltajien   kertoja on nimetön nainen.   Hänen  itineraarinsa on paljon kiinnostaampi kuin minun.  Se  on  seuraavanlainen:  1. Wien, Narrenturm  2. Wien, Josephinum  3. Dresden, Deutsches Hygiene-Museum 4. Berlin, Berliner Medizinhistorische Museum der Charité 5. Leiden  Museum  Boerhaave 6. Amsterdam, Vrolik Museum  7. Riika, Paula Stradina Medicinas vestures muzejs ja Jekaba Primana anatomijas muzejes 8. Pietari, Musei antropologii  (Kunstakamera)  9. Philadelphia, Mütter Museum. Olen linkittänyt  kolme  museota, jotta  lukija voi  käydä  katsomassa mikä  nimetöntä minäkertojaa kiinnostaa.   Hän sanoo, ettei hän ole koskaan  ollut  kovin kiinnostunut taidemuseoista ja  mikäli  hänestä riippuisi,  hän  muuttaisi ne mielihyvin "kuriositeettikabineteiksi, joihin  kootaan esille pantavaksi kaikkea sellaista, mikä on  harvinaista ja ainutkertaista, kummallista ja hirviömäistä. Sellaista mikä lymyää tietoisuuden varjopuolella ja joka sinne kurkistaessa lymyää samantien näköpiiristä."  ( Minun lisäykseni: Kuten yli 300 miljoonaa vuotta vanha sokeritoukka, joka livahtaa piiloon  kun kylpyhuoneeseen sytyttää valon).  Häntä    vetävät   puoleensa sairaaloiden yhteydessä olevat  kokoelmat.      "Ne  kertovat  muinaisten keräilijöidensä  arveluttavasta mausta,   jota  edustavat      vuosien varrella kerätyt luonnonoikut, kaksipäiset ja päättömät     formaldehydiliuoksessa leijuvat reliikit.   Joku on nähtävästi katsonut, että  näille luonnonoikuille kuuluu kuolemattomuus."    Anatomisten museoiden reliikit ovat  kertojan  vaelluksen  päämäärä.   Hän vertaa itseään pyhiinvaeltajaan.   Hän on  sitä mieltä, että  ihmisestä, joka ei pidä yksin matkustamisesta, ei ole  pyhiinvaeltajakasi. Hän     vaeltaa    kaksituhattaluvun  ensimmäisellä  vuosikymmenellä pääasiassa  Euroopassa ,   ehkä vuoden 2005 tienoilla,  koska   minun muistini  mukaan  tuon vuosikymmenen   parina ensimmäisenä  vuonna ei  vielä ollut  videoyhteydellä  varustettuja kännyköitä,  ei Wikipediaa , ei ilmaista internettiä lentokentillä,  ei naisille  minikokoisia kosmetiikkapakkauksia  lentomatkoja varten eikä     Lara Croftia   voinut pelata  lentokoneessa .   Ne olivat viattomuuden aikoja.   Somea ja  Facebookia ei ollut,   Googlekin kulki  vielä lapsenkengissä, mutta jo vuosikymmenen puolivälissä googlaamalla  v oi löytää   melkein kenet tahansa.    Jos ihmistä ei  löydy internetistä , niin häntä ei  ole  olemassa, toteaa  kertoja.  Yksi   Vaeltajien monista tarinoista kertoo miehestä, joka  löytää nuoruudenrakastettunsa     nimen ja osoitteen netistä ja   ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla. Nainen matkustaa toiselta puolen  maapalloa tapaamaan miestä. Kertoja on senikäinen  nainen, että hän  on muuttunut näkymättömäksi.  Se tapahtuu  väistämättä  naisille  keski-iän koittaessa. Hänestä se on hyvä asia. Silloin  voi   tarkkailla ihmisiä ja kirjoittaa rauhassa,  mitä näkee ja ajattelee.    Hän kertoo kirjoittavansa junissa, hotelleissa,  odotushalleissa, lentokoneiden  alas laskettavilla pöydillä, museoiden portailla, kahviloissa, tiensivuun pysäytetyssä autossa. Hän kirjoittaa lounaan aikana, joka pöydän alla ( mikä huvittaa minua) tai vessassa.  Minä ymmärrän häntä. Matkoilla   saa paljon   ideoita, jotka on kirjoitettava heti muistiin  muuten ne katoavat  kuin öiset unet.   On matkustettava yksin  ja   välteltävä maanmiehiä, että voi kirjoittaa.  "Mutta minusta ei koskaan tullut oikeaa kirjailijaa - miehet ylipäätään tuntuvat kirjailijoina vakuuttavammilta,"  kertoja toteaa ja jatkaa: " Teksteissäni elämä muuttui epätäydellisiksi kertomuksiksi, unenomaisiksi pikkutarinoiksi tai  hämäriksi  juonenpätkiksi, se näyttäytyi etäältä, kummallisesti nyrjähtäneistä näkökulmista tai  poikkileikkauksina, ja kokonaisuudesta oli vaikea sanoa yhtään mitään."   Onneksi hän  ei  oppinut  kirjoittamaan kuten miehet.    Vaeltajat -romaanin     kerronta  ei etene lineaarisesti kuin juna  pisteestä A pisteeseen B, vaan  hypähtelee  ajasta,  paikasta, asiasta ja henkilöstä toiseen. Kirjassa on 116 otsikolla varustettua fragmenttia. Jotkut  niistä   ovat vain  lauseen tai parin mittaisia, jotkut kymmenien  sivujen pituisia  tarinoita. Valitsen näytteeksi fragmentin, joka  on vajaan  puolen sivun mittainen . Sen nimi  on:                                                       Naparetket. " Mieleeni muistuu, että Borges muisti joskus lukeneensa  siitä, miten tanskalaispapit olivat tiettävästi joskus Tanskan  suurvalta-aikaan julistaneet kirkoissa, että se joka lähtee  naparetkelle  Pohjoisnavalle saa helpommin  osakseen sielun pelastuksen. Mutta koska halukkaita ei juuri ollut, papit totesivat että retki olisi pitkä ja raskas, eikä se suinkaan sopisi kaikille vaan ainoastaan rohkeimmille. Mutta halukkaita ei edelleenkään ilmaantunut. Jotta papit olisivat  säilyttäneet kasvonsa, he yksinkertaistivat julistustaan: oikeastaan mikä tahansa matka voitaisiin lukea naparetken veroiseksi, vaikka ihan lyhytkin retki, jopa vossikka-ajelu.      Nykyään varmaan metromatkakin." Minä valitsin tuon  fragmentin, koska ennen  matkalle  lähtöä  olin  lukenut  Borgesin esseen    Kafka ja hänen edeltäjänsä kokoelmasta  Haarautuvien polkujen  puutarha. Latasin kokoelman  äänikirjana  matkapuhelimeeni   Tokarczukin Vaeltajien lisäksi   ja riemastuin kun  löysin Borges-muistuman hänen kirjastaan.   Se ei sinänsä  ollut mikään suuri yhteensattuma, mutta  kirjallisuuden lukeminen on    toisinaan  suuri löytöretki. Borges oli pitänyt Kierkegaardia  yhtenä Kafkan edeltäjistä ja perustellut näkemystään  mm. tarinalla tanskalaisista papeista, jonka oli löytänyt Kierkegaard-elämäkerrasta.  Kierkegaardin mukaan   papit ilmoittivat lopulta, että" matka kuin matka, vaikkapa vain  laivaretki Tanskasta Lontooseen, tai sunnuntaiajelu kaupungin keskustassa on oikein tulkittuna  todellinen naparetki."  ( Matti Rossin käännös v. 1969).   Y htä  riemastuttava oli   ensikohtaaminen Olga Tockarczukin  kanssa vuonna  2004, jolloin hänen  romaaninsa  Päivän talo, yön talo  ilmestyi suomeksi Tapani Kärkkäisen suomentamana.  Tockarczukista tuli   suosikkikirjailijana, kun luin että kirjan  minäkertoja  kävi  internetin  unisivustoilla lukemassa  unia.  Unet olivat  kirjan keskeinen teema. Ajattelin, että ehkä me olemme tavanneet jollakin  unisivustolla  yhdeksänkymmentäluvulla, jolloin  vierailin ahkerasti noilla sivustoilla.  Hänestä tuli  tuolloin minun  kirjailijasuosikkini.  Suhde häneen   on ollut kestävä.   Me olemme  tavanneet kerran  Best European Fiction -antologian  sivuilla (se tapahtui vuonna 2011), mutta en  ole varma huomasiko hän minut.                              Kirjan  uusi  tuleminen Vuonna  2018   Tockarczukin matkakirja ilmestyi englanniksi  nimellä  Flights ja  sai  samantien   arvostetun Kansainvälisen Booker- palkinnon.  Flights tarkoittaa lentoja ja pakoja eikä se aivan  vastaa vuonna 2007 ilmestyneen  alkuteoksen nimeä Bieguni.     Kirjan  suomentaja Tapani  Kärkkäinen    selvittää  blogikirjoituksessaan  Olga Tockarczukista,  että    Biegun i -nimi   viittaa 1700 luvulla syntyneeseen vanhauskoiseen lahkoon, joka tunnetaan venäjäksi nimellä  beguny  tai  stranniki,  suomeksi "vaeltajat, "muukalaiset" tai "pakenijat."  Lahko uskoo, että maailma on joutunut saatanan valtaan ja ainoa keino pysyä puhtaana on olla  alituisesti liikkeessä ja välttää kaikkia  yhteiskunnan järjestyneitä organisaatioita.   P alkinnon jälkeen  Australiassa ilmestynyt  pokkarin kansi. En tiedä kuka on  graafikko.  Palkinto  tuli  toukokuussa. ja minä päätin, että luen  kirjan uudelleen heti kun pääsen eroon oman matkakirjani käsikirjoituksesta.  (Pääsin siitä irti vasta joulun alla).  Olin lukenut   Tockarczukin kirjan  kuusi, melkein seitsemän  vuotta   sitten,  kun  kirja ilmestyi  suomeksi,  ja kirjoittanut  siitä    blogitekstin , mutta unohtanut  sekä sen  tekstin  että  kirjan sisällön    lukuun ottamatta yhtä tarinaa, jossa  heinällä  täytetty  itävaltalainen hovimies  ja diplomaatti  Angelo Soliman oli pantu  näytteille  Wienin  Kunstkameraan, koska hän oli  ihonväriltään musta.  Tarina oli tehnyt minuun vaikutuksen.   Kirja kannatti lukea uudelleen. Se oli  ollut  hyvä jo  ensimmäisellä lukukerralla ja vain   parantunut  vanhetessaan.   Kansainvälinen   Booker-palkinto nosti   Tokarczukin  kirjan  unholasta.  Harvoille kirjoille käy  niin onnellisesti, mutta joskus  ajallinen välimatka auttaa näkemään  paremmin kirjan monet tasot. Tokarczuk sanoi palkinnonjakotilaisuudessa olevansa  yllättynyt ja  onnellinen.    Hän oli  uskonut , että    Vaeltajien  aika  oli ohitse, koska se oli  ilmestynyt  jo  yksitoista vuotta sitten.  " Olen  hyvin onnellinen, että  tämä kirja on saavuttanut uuden tason  yleismaailmallisena   kertomuksena  matkustamisesta,  liikkeestä ja liikkuvuudesta.   Kirja tuntuu olevan   yhä ajankohtainen," hän  totesi palkintopuheessa.   Tilaisuuden  jälkeen tehdyssä  haastattelussa   hän kertoi, että  hän oli  aloittanut  Vaeltajien kirjoittamisen  etsimällä uutta muotoa romaanille, "koska  me elämme  sellaisessa hullussa maailmassa, että meidän  on  määriteltävä uudelleen  mikä  romaani on. On mahdotonta  kertoa  kirjan tarinaa alusta loppuun lineaarisella tavalla.  Aluksi  mielessäni oli    hyppiminen  yhdestä pisteestä toiseen. Se  on kuin  tietokoneen ikkunoiden avaaminen, on niin paljon  paikkoja.  Tai kuin  television laittaminen  päälle  - siinä toinen metafora - ja   voi  hyppiä  kanavalta toiselle."                            Ihmisen vahvin elin on kieli Vaeltajat   on kääntäjiä palkitseva kirja.  Vuonna  2013 Tapani Kärkkäinen sai Acgricola-palkinnon parhaasta   suomennoksesta,  ja  vuonna 2018 Jennifer Croft parhaasta englanninnoksesta. Hän jakoi  Kansainvälisen Booker-palkinnon  50 000 puntaa Olga Tokarczukin kanssa.  Jennifer Croft on kirjailija, kriitikko ja kääntäjä.  Hän on opiskellut  puolankieltä Iowan yliopistossa, suorittanut maisterin tutkinnon kirjallisuuden kääntämisestä ja   asunut  kaksi vuotta Puolassa  Fullbright- stipendiaattina.    Kaikin puolin  ansioituneellekin  kääntäjälle tulee  eteen  pulmatilanteita.   Puolan- ja suomenkielessä  on  yksi "kieli" jolla on kaksi merkitystä, se tarkoittaa yhteydestä riippuen joka  anatomista  lihasta tai  puhuttua, kirjoitettua, viitottua kieltä. Englanninkielessä on "tongue" (lihas) ja "language" (kielijärjestelmä).   Ylläoleva otsikko  on  Kärkkäisen käännös suomeksi.  Croft kääntää  saman  otsikon englanniksi: " The    Tongue Is the Smallest Muscle " ( katso Wikipedian artikkeli , jossa on luettelo kirjan otsikoista). En tiedä millainen on alkukielen otsikko,  mutta englanninkielellä otsikko menettää metaforisen merkityksensä.  Kieli on, jos ei ihmisen, niin ainakin kirjailijan vahvin elin.  Englanninkielinen lause ei sitäpaitsi pidä paikaansa.  Ihmisen pienin lihas on  välikorvan jalustinlihas, ei kieli.   Tämänkaltaisiin  ongelmiin  kääntäjä  törmää, kun hän siirtyy kielijärjestelmästä toiseen.   Mutta onneksi on   vielä olemassa lannistumattomia  kääntäjiä. Ilman heidän työtään  lukijoiden maailma jäisi  kovin  nurkkakuntaiseksi.   OlgaTokarczukin romaanin  Vaeltajat  kuvitusta.   Aukeaman  kuva      Odysseuksen   vaelluksista.   Karttakuva  on peräisin   teoksesta The Agile Rabbit Book of  Historical and Curious Maps. The Perin Press, Amsterdam  2005.   http://akonkka.blogspot.com/atom.xml

Avainsanat: alusta ajankohtainen ainoa aika agile 2013 kansi kansainvälisen kansainvälinen kahvila kafka jää juna joulu jolla jennifer jatkaa japanilainen ikä itävaltalainen internet ikkuna ihminen häntä hän hyönteinen huvittaa http hotelli henkilö helsinki harvinaista haastattelu graafikko fiction facebook european eurooppa erilainen englanninkielinen englanniksi elämä edustaa dresden book blogspot blogiteksti berlin auttaa auto australia artikkeli amsterdam maailma löytää aurinkolasi lukija lukeminen lukea luettelo louna loppiainen lontoo liike liha lihas lentokone lento tapani tapahtua tavata tanska lause ladata kääntää kääntäjä käännös käydä kärkkäinen kuva kuusi kriitikko kokoelma kirjoittaminen kirjoittaa kirjoitettu kirja kirjallisuus kirjailija kiinnostaa kieli kestävä keskusta keskeinen kertoa keino kaupunki katso kasvo talo taide sähköposti sytyttää sydän suurvalta suuri suomeksi suomi suhde sopia sivu sisältö sielu selvittää saatana romaani riika retki reitti raskas pöytä päivä pysyä puutarha puoliväli puola punta puinen puhdas press piste pihamaa pietari pieni philadelphia pelata paula pappi palkinto otsikko organisaatio opiskella onnellinen onni ongelma olin olga näyttely näkymättömäksi nimi neula netti nainen musta museum museo muscle muoto muisti moderni mitä minä millainen mies menettää me matti matkustaa matka maps maapallo vaeltajat tapani kärkkäinen susamu shingu olga tockarczuk jennifer croft international man booker prize flights yllättyä yliopisto yksin yhteiskunta xml wikipedia wien vuosikymmenen voi vessa veistos varma vanha vaikea vaeltaa vaellus v uusi uusivuosi usko uni törmätä täytetty työ tuuli tutkinto tuli toukokuu toiselta todellinen tietokone tietoisuus televisio teksti teema taso tarkoittaa tarina


blogivirta.fi