Tänään on 21.04.2019 11:07 ja nimipäiviään viettävät: Anssi, Anselmi ja Camilla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Urbaani metsäläinen:

Erään aikakauden loppu

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänään marssimme pankkiin.  Tili on yhtymän Aalto Lauri Antero ja Markku Tapani tili, voi sen lopettaa, kun kerrran yhtymääkään ei enää ole. Myimme metsän jo syyskuussa 2017, mutta kun emme ekonomeja ole, jätimmme (jätin) tilin henkiin siltä varalta, että tulisi vielä jotakin maksamista.  Ja maksamista tulikin, kun esimerkiksi tiemaksun katsoin oikeaksi maksaa vuodelta 2017: suurimman osan vuotta tieosuus kuului meille, ei ostajalle. Nyt on verohallintokin vahvistanut jo vuoden 2017 tuloksen, tappiota on riittävästi, ei siis maksamista, ja kauppaan ja jakamiseen liittyvät verot ja kulut on maksettu. Jaetaan siis tilillä makaavat huimat varat ja lopetetaan tili. Juu, piti varata aika, pitää ottaa passi mukaan, pitää molempien mennä pankkiin - saa nähdä, onnistuuko? Talous ei kuitenkaan ole metsä. Taloutta oli toki myös se, että piti osata veroilmoituksen teko niin, että kaikki asialliset vähennykset sai tehdyksi.  Täytyy tunnustaa, että verotoimistossa on valtavan hyvä palvelu ja auttamishalu. Paljon isompi muutos on siinä, että stressi metsän hyvästä hoidosta poistui kaupanteossa. Kiitosta jopa tuli, saimme siis enemmän kuin pyysimme! Stressi ulottui myös myrskyihin, lumituhoihin, metsäpaloihin. Työt oli tehtävä ajallaan.  Päätehakkuun jälkeen oli taimitus, koko ajan jokin lohko oli raivattava.  Ensiharvennus, milloin?  Olisiko jossakin jo toisen harvennuksen vuoro?  Pitääkö metsä yllä itsensä, vai pitääkö osuusmiesten sijoittaa lisää? Hakkuilla eri vaiheissa saimme juuri sen, että ei tarvinnut lisää rahaa sijoittaa, emme juuri muuta (no vähän sentään).  Metsä ylläpiti itsensä, mutta tämä kylläkin vaati omaa hikeä yllin kyllin. Ilman metsänhoitoyhdistystä ei hommasta olisi mitään tullut.  Saimme/sain ajankohtaisia ohjeita niin pyytäen kuin yhdistyksen omasta aloitteestakin.  Aluksi ohjeet olivat vaatimuksia tyyliin ”jos ette tee, me teemme, ja se maksaa”.  Tuntui, että kaupunkilaista virkamiestä sopi kurmoottaa ja hänelle esittää vaatimuksia samaan aikaan, kun isännät saivat jättää metsän ihan mihin tilaan vain. Mutta eihän se niin ollut. Tuli lohkokarttoja, satelliittikuvia, maastokäyntien perusteella tehtyjä kartoituksia.  Tuli tietoa, missä on kiireellinen raivaus tai ojanperkuu.  Hankittiin taimet ja lainattiin istutusvälineet, ehdotettiin ja välitettiin kaupat ja jopa hoidettiin metsän myynti.  Ajankohtainen ja relevantti työ ja toimenpiteet olivat aivan selkeästi metsähoitoyhdistyksen ansiosta tehtyä, aluksi sitä huiski siinä, missä työ oli helppoa ja näytti tärkeältä, vaikka isossa kokonaisuudessa sillä ei juuri olisi merkitystä. Toivakan toimistossa oli kiva käydä, usein tapasin yhdistyksen miehiä maastossakin. Olen metsäihminen, mutta en ole mielelläni metsän omistaja.  Minusta on iso periaatteellinen ristiriita siinä, että alkutuotanto olisi virkamiehen omistamaa.  Myös on usein ristiriita talouden ja luonnonarvojen kesken, esimerkiksi aukkohakkuu tuntui todella hirveältä, samoin vaikkapa pajujen ja pihlajien poisto tarpeettomina, so. ei tuottavina. Kyllä metsä metsäläiselle antoikin.  Ihan luontoarvoillakin mitaten sai nauttia vuoresta, puronvarresta, vaikka mesimarjoista ja korvasienistä.  Lappeenrannassakin viihdyn metsässä, saati sitten Toivakassa omassa metsässä.  Mutta ihan hupiretkelle tai pelkkiä halkoja hakemaan ei viittä ja puolta sataa kilometriä voi usein ajaa, aina oli työleiri edessä, kun Toivakassa kävi. Tunnustan erään asian: juri koskaan ei lähtö Toivakkaan tuntunut vasenmieliseltä, ei varsinkaan jälkeen, kun alkoi olla pelisilmää ja oppi työtavat. Myydään pois! Ja myytiin.  Kummankaan lapsista ei jatkohaluja löytynyt, kumpikaan osakas ei voinut toista pois ostaa.  Ikää tuli - itse en työkyvyn tai maastokunnon alenemista myöntänyt tietenkään - ja pitkät ajomatkatkin usein pimeässä ja huonoissa kelioloissa huolettivat läheisiä. Kunnon metsäpalsta olisi, kun Antero ja minä poistuisimme rivistä, jakautunut pieniin metsälöihin. Parempi oli myydä pois.  Sen saa jo itselleenkin myöntää, seitsemänkymppinen äijä. Kiitos, metsä!

Avainsanat: tunnustaa tulos tuli toimisto toimenpide henki esittää esimerkki antero ajaa aikakausi aika aalto 2017 pankki palvelu ottaa ostaa oppi tili teko tehtävä tee tapani talous varata vara vaatimus työt omistaja ohje nähdä nauttia myynti myydä muutos minä mies metsä me markku maksaa lähtö lopettaa lohko lauri lapsi käydä koko kilometri kaupat jättää iso taimi syyskuu stressi sijoittaa sataa raha pitää passi hoito työ tuntua elämänhallintaa äijä yhdistys voi virkamies vero


blogivirta.fi