Tänään on 22.05.2019 04:13 ja nimipäiviään viettävät: Hemminki, Hemmo ja Hemming. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
POLOinen:

Karvalakki-Leon vuokralla

Julkaistu: · Päivitetty:

Voitimme kaverin kanssa Ecorun-kilpailun arvonnasta Avis-autovuokraamon lahjakortin, jolla sai viikonlopuksi käyttöön A-C-luokan auton. Meillä kummallakaan eikä lähipiirilläkään ollut varsinaista tarvetta vuokra-autolle, mutta kun sellainen kerran oli tarjolla, niin pitihän tilaisuus hyödyntää. Päätinkin ottaa autovuokrauksen koeajon kannalta: viikonlopun autoilu Ylivieskaan ja takaisin olisi hyvä mahis testata jotain itselle uutta autoa. Valitettavasti Jyväskylän Avis ei voinut vahvistaa automerkkiä etukäteen, mutta toiveita sai toki esittää. Liikkeen yleisimmät automerkit ovat Peugeot, Skoda ja Seat, joista pyysin Peugeotia, koska en ole yhdelläkään ajanut aiemmin. En kuitenkaan saanut Pösöä, vaan sen kaikista tutuimman eli Seat Leonin, jonka olen koeajanut ainakin kolmesti! :D Noh, ainakin sain ihan laadukkaan auton. Ja vielä ekstraakin, koska Leon olikin farkku ja siten korkeamman hintaluokan auto, kuin mihin lahjakortti oikeutti. Muuten tämä meni kyllä ihan kuin aikoinaan, kun Polo Seniorin päälle ajettiin ja sain Avikselta sijaisautoksi Polon . Eli hyvä auto ajaa, mutta testaamisen kannalta tylsä vaihtoehto. Vuokra-autot eivät ole mitenkään ihmeellisesti varusteltuja, mutta miksi pitäisikään olla, sillä niiden päätehtävä on vain kuljettaa paikasta A paikkaan B. Käyttöön saamani Seat Leon ST oli malliston tehottomin auto (1.2 TSI, 64 kW, 86 hv) yksinkertaisimmalla Reference-varustetasolla + vakionopeussäädin. Koeajo olikin siis tutun mallin karvalakkiversion koeajo. Jännä oli huomata itsestä, miten paljon auton varustelu vaikuttaa ajofiilikseen. Sama auto tehokkaalla moottorilla ja esim. led-valoilla on ihan eri maata! Cuprasta puhumattakaan… Vuokra-autona Seat Leon ST 1.2 TSI 64 kW Leon hoiti tehtävänsä eleettömän varmasti, mutta muuten se ei herättänyt tunteita. Maantienharmaa väri korosti vielä auton tavallisuutta, vaikka lisävarusteväri olikin. FR-varustetason urheilullisiin istuimiin tykästyneenä Leonin peruspenkit tuntuivat aika tavanomaisilta ja esimerkiksi ristiselälle ei ollut kummoista tukea. Musiikin kuuntelu autossa jäi väliin, sillä Leonissa on vakiona vain muistikorttipaikka, eikä ollenkaan usb-pistoketta tai bluetoothia. Manuaalivaihteistoon ehdin kyllästyä jo kahden ensimmäisen kilometrin jälkeen neljän ruuhkassa, mutta maantiellä ja ruuhkattomana aikana se on ihan ok. En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi ihmiset jaksavat vielä nykyäänkin hämmentää vaihteita itse. Kilometrejä Leonin mittariin kertyi viikonlopun aikana reilut 500. Maantiepainotteisen ajon keskikulutus oli 5,0 l/100 km. Mennessäni tankkaamaan Leonia reissun päätteeksi kävin läpi ajotietokoneen näytöt, jotka näyttävät tiedot yksittäisestä ajosta, pitkän matkan ajosta (nollasin saadessani auton) ja tankkausvälin ajosta. Hämmästyksekseni huomasin, että autolla oli ajettu 121 km ennen kuin se oli luovutettu minulle. Ymmärrän kyllä, että bensa-asema ei ole ihan vuokraamon kyljessä, mutta on eri asia luovuttaa asiakkaalle tankkauksen jälkeen max. 20 km ajettu auto kuin yli 100 km ajettu. Nyt jouduin käytännössä maksamaan myös edellisen käyttäjän kilometrejä, mikä tekee noin 10 e. Ylhäällä minun ajoni, alhaalla kaikki ajot edellisen tankkauksen jälkeen. Erotus 121 km ja 2:10 min. Palautin Leonin Avikselle liikkeen ollessa suljettuna. Annoin mielestäni ihan rakentavaa palautetta  tankin tyhjyydestä sähköpostilla, mutta liike ei vastannut minulle mitään. Aviksen sähköpostikommunikaatiosta jäi vähän heikko kuva. Meinasin käyttää lahjakortin jo aiemmin, jolloin kysyin sen käyttöä sähköpostilla. Viestiin ei vastattu viikossa, joten lähetin sen uudestaan ja sitten sainkin vastauksen. Asiakaspalvelija laittoi myös sähköpostiongelmasta tukipyynnön heidän IT-osastolle, siitä plussaa Kun lähestyin Avista kuukautta myöhemmin uudella varaustiedustelulla, luulin että viesti jäi taas perille, mutta lähettämällä sen uudestaan seuraavana päivänä sain vastauksen, että se on koordinoitu eteenpäin. Sitten sainkin heti seuraavana aamuna sovittua vuokrauksen. Jyväskylän liike ei sitten taas vastannutkaan automallitiedusteluuni ennen kuin lähetin sen toistamiseen. Ja tuohon viimeiseen palautteeseeni en siis koskaan saanut vastausta. Auton haku kävi kätevästi ja auto oli ok, mutta sähköpostiongelmien vuoksi liikkeestä jäi vähän huono kuva. Jos tarvitsisin joskus vuokra-autoa, kokeilisin varmaan ihan tästä syystä eri liikettä. Tosin itseni tuntien menisin varmaan kuitenkin halvimman vuokraushinnan perässä, jos autot olisivat samantasoisia. :)

Avainsanat: esimerkki bensa auto autoilu asiakas asema ajaa aika seat muilla autoilla ajaminen väri vuokra viikoloppu viikonloppu viesti vastaus vaikuttaa vaihtoehto usb tuntua tunti tunne tukea toive tilaisuus tieto testata tehtävä tarjota sähköposti ruuhka reissu pyytää polo peugeot palaute ottaa osasto näyttö musiikki max mallisto maksaa lähetin liike leon led laittaa lahjakortti laadukas vanhemmat käyttää käyttäjä kuva kuljettaa kilpailu kilometri kaveria jyväskylä jolla it hyödyntää huono huomata herättää heikko haku farkku esittää


blogivirta.fi