Tänään on 21.02.2019 06:23 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pirjon blogi:

Tammikuun hienot hetket

Julkaistu: · Päivitetty:

Tähän asti olen tehnyt teillekin lukijani saldoa menneen vuoden tapahtumista.Tulinpa sitten katselleeksi kalenterista menneen kuukauden tapahtumia tältä vuodelta ja laitan nyt niitä tänne tästä eteenpäin. Yllättävän paljon siellä onkin mielenkiintoista tapahtunut. Siis tammikuun hienot hetket. 1.1. Vuoden ensimmäisenä päivänä perinteisesti olemme juhlistaneet miehen kanssa vuoden alkamista teekupin tai aterian äärellä. Tänä vuonna poikkeuksellisesti olikin ohjelmassa vierailulla käynti ja rukousilta Kopussa, Nummelassa. 2.1. Jumalanpalvelustoimikunnan kanssa kokoonnuimme Kopussa miettimään  tulevia jumalanpalveluksia. 5.1. Olin mieheni kanssa Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa Nummelassa, Kopussa. Ja kuntoakin pitää hoitaa välillä. Kuvassa on menossa reilun kuuden kilometrin lenkki pakkaspäivänä ystävien kanssa. 6.1. Seurakunnan johtokunnassa mukana olo on mielenkiintoista. Niissä merkeissä taas Kopussa. 8.1. Seurakuntana halusimme ottaa osaa 10-päivän rukouskampanjaan, ryhtymällä rukoilemaan kulloinkin asiaan liittyvän aineiston pohjalta. 10.1. Parturin tuolissa ja kiva kampaus tulikin. 11.1. Olin mieheni kanssa yksityiskodissa raamattu-illassa. Nuo illat ovat oikein keidashetkiä. 12.1. Miehen kanssa taas seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. 15.1. Aamulla postiasioilla ja illalla rukousillassa Nummelassa, Kopussa 18.1. Olin mieheni kanssa kristittyjen Ykseyden jokavuotisessa tapahtumassa Nummelan Ojakkalassa, Vapaakirkossa 19.1. Teimme mieheni kanssa seurakuntavierailun Vantaalle ja tulimme jälleen itsekin siunatuiksi. 20.1. Sukujuhlaa pukkasi, kun mieheni veli vietti 50-vuotissyntymäpäivään Vantaalla Ja kakku oli todella hyvää. 22.1. Mieheni kanssa jälleen 10-päivän rukousillassa Nummelassa,Kopussa. 25.1. Olin jälleen mieheni kanssa vierailulla yksityiskodissa Raamattu-illan merkeissä. 26.1. Viikolla valmistelin raamattutunnin ja pidin sen sitten jumalanpalveluksessa Kopussa. 29.1. Kokoonnuttiin taas Nummelassa,Kopussa, 10-päivän rukoustapahtumaan. 30.1. Aloin valmistella seuraavan seurakuntavierailun raamattutuntia.   

Avainsanat: hengelliset esiintymiset arjen asioita viettää veli vantaa tänne tuleva tapahtuma tammikuu sydän seurakunta raamattu päivä pitää pakkaspäivä ottaa olo olin ohjelma nummela mies lukija lenkki kuva kuukausi kristitty kilometri kampaus kalenteri kakku ilta hoitaa hieno hetki ateria aineisto


blogivirta.fi