Tänään on 21.02.2019 11:57 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Liiolii:

Stressinhallintaa – riittääkö värikynät?

Julkaistu: · Päivitetty:

Täällä stressataan! En juurikaan kirjoita vähäisistä työkuvioistani täällä alunperin harmittomaksi harrastusblogiksi nimeämässäni Liioliissa. Suomentamani kirjan käsikirjoitus on kuitenkin nyt jätetty taittajalle. Meikäläinen aloitti sen kunniaksi aivan käsittämättömän jännittämisen, panikoimisen, ennakoinnin ja stressaamisen. Koska julkistustilaisuus on vasta huhtikuun puolivälissä, joudun kestämään tärinää, kurkun kuristusta ja mahan kärventelyä vielä ainakin reilut kaksi kuukautta. Paitsi, etten tule kestämään. Siispä tulta päin ja stressiä hallitsemaan uusin ja vanhoin niksein! Ensiksikin yritän hoitaa aina kaikki sähköpostit ja käytännön jutut alta pois heti kuin mahdollista. Tunnen itseni välillä jonglööriksi, joka heittelee kuutta palloa yhtä aikaa ilmaan. Oikeasti hoidettavien asioiden työmäärä ei ole edes suuren suuri, mutta tilanteessani ihan riittävä aiheuttamaan kuormitusta. Yritän luopua asioiden liiallisesta kontrolloinnista ja ennakoinnista. Tämä on minulle henkilökohtaisesti yksi suurimmista haasteista. Olen aika vaativa, saatan myös painostaa muita ripeämpään toimintaan. Kaikki ei hallinnassani, se on ihan ok. Tämän jos sisäistäisin myös käytännössä, niin paljon energiaa vapautuisi. Pyrin helpottamaan stressiä joko rauhoittumalla tai aktivoimalla itseäni. Pitää vain tunnistaa rittääkö värityskirja, tuo ihanan aivoton puuhailu, vai kannattaako paremminkin lähteä rivakammalle kävelylle merenrantaan tai kuurata kylpyhuoneen kaakelit. Tällä hetkellä koen, että aktiivinen ja vähän fyysisesti rasittavakin juttu vie stressioireita tehokkaammin pois kuin mikään taiteilu tai meditointi. Niin, ne hengitysjutut. Olen niiden kanssa aika hukassa. Äänenkäytönopettajani on antanut minulle mm. sihinäharjoituksen ja ohjeita oikeaoppiseen palleahengitykseen. Taidan kuitenkin hengittää yhä aika pinnallisesti, keuhkojen yläosalla. Treenausta, treenausta. Unen laadun parantaminen on yksi tavoitteistani. Minulle suositeltiin painopeittoa. Apuvälineliikkeissä ne ovat hirmuisen kalliita, mutta löysin edullisemman version yllättäen Hemtexiltä. Cura of Sweden -merkin viiden kilon peitto maksoi 165 €. Kannattiko hankinta? Cura Pearl -peittoa mainostettiin viileänä, mutta se on yllättäen niin kylmä, että joudun käyttämään sen päällä villahuopaa. Paino tuntuu miellyttävältä, peitto saisi olla jopa hieman painavampi, mutta toisaalta yöllä olen herännyt tukalaan apua-en-pysty-liikkumaan -tunteeseen kääntyessäni. Vähitellen painopeitto tuntuu siirtyvän käytössäni rentoutushetkiin illalla ennen nukkumaanmenoa ja joskus päivälläkin esimerkiksi sohvalla. Vähän ristiriitaiset tunteet siis kyseistä peittoa kohtaan. Tällä hetkellä herään joka yö pikkutunneilla, mikä ei ole mitenkään hauskaa. Alitajuntani tarjoilee minulle unessa meheviä ja aika radikaalejakin ratkaisuja stressaavien asioiden selättämiseen, tyyliin "hei, perutaan koko hemmetin kirjan julkaisu". Meditaatiota vai halonhakkuuta? Jakakaapa parhaat keinonne stressinhallintaan! Jos joku osaa kertoa vastauksen siihen, miten kontrollifriikkeydestä pääsee eroon, kuulen sen mielelläni. Siihen asti: Ommmmm...

Avainsanat: lähteä luopua liikkua riittävä puoliväli pitää peitto parantaminen pallo paino herätä henkilökohtainen hengittää haaste fyysinen esimerkki energia apua aktiivinen aika euro ohje merkki meikäläinen meditointi maksaa maha uni tunne tuli sähköposti sweden suuri sohva mietteitä yrittää vastaus vaatia uusin laatu kävely käsittämätön käsikirjoitus kylpyhuone kylmä koko kirja kilon kertoa kallis juttu ilma ilta hukassa huhtikuu hoitaa


blogivirta.fi