Tänään on 23.02.2019 14:46 ja nimipäiviään viettävät: Aslak ja Bjarne. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
...noir:

Driving Miss Daisy (1989)

Julkaistu: · Päivitetty:

Pippurinen eläkeläisnainen Daisy (Jessica Tandy) ajaa autollaan haaverin jossa uhrina on vain viheriöivä pensas, mutta huolestunut poika Boolie (Dan Aykroyd) on sitä mieltä ettei äitiä voi enää päästää autoa ohjastamaan. Boolie palkkaa äitinsä vastustuksesta huolimatta autonkuljettajaksi kiltin Hoken (Morgan Freeman) ja kun vuodessa 1948 sekä syvällä etelässä ollaan niin köyhä musta mies ajamassa rikkaan perheen juutalaismammaa tarkoittaa tietenkin rotukeskustelua kuten myös muita yhteisön luomia ennakkoluuloja. Joskin kun samalla ollaan esimerkiksi Forrest Gumpistakin tutussa kevytdraamassa jossa opetetaan ns. erilaisuuden ymmärtämistä niin mistään Ku Klux Klan-meiningistä palavine risteineen ei kuitenkaan ole kyse, vaan kuten monissa buddy cop-elokuvissakin taikka Jack Lemmonin yhteistöissä Walter Matthaun kanssa, eripurainen pari ystävystyy ehdollistamisen sekä samaistumisen myötä vahvasti. Ennakkoluuloinen sivistyneistön edustaja Daisy ja lukutaidoton eli siten yksinkertainen Hoke tunnustelevat jäätä kunnes ajan myötä rikkovat sen ja ovat ystäviä ikuisesti. Pulitzer-palkittuun näytelmään pohjautuva elokuva oli sekin varsin arvostettu kun muun muassa Oscareita ja niiden ehdokkuuskia sateli muiden palkintojen ohessa ja esimerkiksi kaikki kolme näkyvintä näyttelijää (Tandy, Freeman sekä Aykroyd) huomioitiin näissä kekkereissä, joista Tandy itselleen näyttelijäoscarin nappasikin. Syystäkin, sillä etenkin näyttelijät ovat erinomaisia Driving Miss Daisyssa, etunenässä nimenomaan Tandy ja Freeman joiden yhteispeli onkin elokuvan merkittävin osa. Tarinansa ja onnellisen mutta sopivasti hetkittäin melankolisen -kevytdraamarakenteensa osalta Driving Miss Daisy on aika ymmärrettävä Oscar-täky joka miellyttää kriitikoiden ohella myös maksavaa yleisöä ja vastaavaa tyylilajia käytti varsin onnistuneesti hyväksi myös jo mainitsemani Forrest Gump, eikä siinä mitään sillä kun kirjoitus on mietittyä ja näyttelijät esittävät osansa vakaumuksella niin totta mooses elokuva toimii. Ja mikä hienointa, nyt ei tunnuta sortuvan siihen liiallisen laskelmointiin jossa koetetaan tehdä vaikka väkisin Oscar-elokuvaa puristamalla kyyneleitä kivestä ja menemällä "full retard" kuten Cuba Gooding Jr. teki Radiossa taikka Sean Penn I Am Samissa. Välillä se saattaa olla vaikea huomata milloin vaihdetaan aitoudesta eksploitaatioon ja kuten niin huono että hyvä -elokuvien tapauksessa se raja voi olla ainoastaan katsojan silmissä, mutta ajoittain se on liiankin ilmiselvää ja sen Driving Miss Daisy väistää olemalla teos jossa jokainen tekee parhaimpansa, mutta sen sellaisella rentoudella ettei luo sisällöstä mielikuvaa sen olevan mitenkään pakotettua hittihakuisuutta. Freeman kuitenkin on se elokuvan Sademies, Gump, etc., ja varsinkin jälkimmäistä ajatellen Tandy on puolestaan vastaava kuin Gary Sinisen (joka olikin Oscar-ehdokkaana roolistaan) esittämä jääräpää luutnantti Dan, joten vaikka Driving Miss Daisy ilmestyikin vuosia aikaisemmin en menisi kutsumaan sitä sisältönsä vuoksi erityisen poikkeukselliseksi, kunhan on käyttänyt apunaan hyvää sapluunaa. Joten taas ollaan sen sairauden/rodun/sukupuolisen suuntautuneisuuden hyväksikäyttäjiä ja se saattaa iskeä eteen jonkinlaista muuria.  Siispä kun katsoo punaista lankaa on kyseessä aika tuttu tarina ja tuttuja hahmoja, mutta kuten jo todettua niin se on hyvin näytelty, hyvin kirjoitettu ja tunnelmassa on juuri sopiva määrä elämäniloa jotta strategisiin kohtiin sijoitetut kyynelkanavien kutittelut eivät jätä surumieltä puseroon. Vaatii siis vahvaa kyynisyyttä löytää jotain todella elokuvanautinnon pilaavaa Driving Miss Daisysta ja minä kovasti yritin, mutta esimerkiksi ainoa oikeasti itseäni kiusaava tekijä elokuvassa on sen musiikki. Hans Zimmer sävelsi kyllä sopivanoloista lurittelua, mutta sen toteutus syntikoilla vieraannuttaa jonkin verran elokuvan tapahtuma-ajasta jolloin ei nyt vielä pahemmin fairlightit soineet. No joo, toinen asia joka jonkin verran vaivaa on elokuvan aikajana jonka perusteella Hoke on hyvin kauan Daisyn palveluksessa ja se on merkityksellistä koska sinä aikana nähtäisiin asioiden sekä asenteiden muuttumista, mutta poislukien se kuinka hiuksiin laitetaan harmaata taikka joku saa silmälasit ei se ajankulu näy kovinkaan hyvin, johon osasyyllisenä lienee elokuvan pituus joka toki on mukavat 95 minuuttia, mutta sen seurauksena tarinan vuodet eivät ole niin pitkiä kuin tarkoitettu. 25 vuotta muuttui viideksi. Lisäminuutit olisivat siis tulleet tarpeeseen. Muuten, tämän elokuvan tapahtuma-aika ja sen hyödyntäminen maailman ja yksilöiden muutoksessa on sekin hyödynnetty jo liian usein mainitussa Forrest Gumpissa. Joskin siinä huomattavasti painokkaammin. Pidän enemmän tästä julisteesta (joka muistaakseni oli käytössä ainakin kasettijulkaisussa) kuin itselläni olevan dvd:n kansikuvasta. Tähdet: **** Driving Miss Daisy

Avainsanat: yksinkertainen yhteisö walter vuosi voi vaiva vaikea vahva uhri tähti tuttu toteutus teos tekijä draama äiti ystävä tarkoittaa tarina tapahtuma sävellys syvä sisältö sinä sinisen silmälasi sean rikas raja radio pusero punainen poika pituus perhe pari palkka palkinto oscar opettaa onnistua näyttelijä näytelmä musta musiikki mooses miss minä minuutti mies merkittävä löytää luutnantti luomi köyhä kirjoitus kirjoitettu kiltti katsoja jää jr jonkinlainen jokainen jack iskeä ikuisesti huono elokuva ennakkoluulo esimerkki esittää etelä huomata hius harmaa hahmo gary freeman ehdokas edustaja dvd dan daisy cop auto ajatella ajaa ainoa aika


blogivirta.fi