Tänään on 23.02.2019 15:15 ja nimipäiviään viettävät: Aslak ja Bjarne. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Mamilda:

Tammikuun tavarat

Julkaistu: · Päivitetty:

En asettanut tälle vuodelle niin suuria tavarapoistotavoitteita kuin viime vuodelle. Hetken aikaa se harmitti, kun tammikuun alussa tuntui, että tavaraa lähtee reippaaseen tahtiin nurkista pois. Toki sitä tavaraa myös tuli varastoon ja suurin osa tulleesta tavarasta on yllä olevassa kuvassa. Sain yhteensä 40 lankakerää, osa täysinäisia ja osa vajaita. Ainoa ostos, jonka itse tein, oli punainen paljettirusetti miehelleni :) Ajattelin, että se on sopiva asuste niin tuleviin jouluihin kuin Euroviisu-juhlintaan. Nurkista poistui enimmäkseen lankakeriä, mutta myös joitakin kirjoja, vaatteita ja hyvin sekalaista tavaraa ikivanhasta kansiosta yhtä vanhaan tekonahkapussukkaan. Kaiken kaikkiaan poistoja oli 51 kappaletta eli sain nollattua tulleet tavarat ja vähän ylikin. Lisäksi lähti parikin muovikassillista tavaraa, jotka ovat odottaneet sopivaa kohdetta viime vuodesta saakka. Nämä olin kuitenkin jo laskenut viime vuonna poistoihin, mutta ne eivät olleet vielä poistuneet asunnostani :) Olen koittanut pitää sellaista periaatetta, että joka viikko pitää saada konkreettisesti jotakin pois nurkista. Helposti noita poistettuja, mutta kohdetta odottavia kertyy nurkkiin ja ne vievät ainakin itseltäni intoa kodin raivaamiseen.

Avainsanat: kuva konkreettinen kohde koti asuste alku ainoa kodin raivaus elämä järjestykseen viikko viedä varasto vaate tuntua tuli tammikuu saada punainen pitää ostos olin noita mies tavaran vähentäminen tavaraliikenne


blogivirta.fi