Tänään on 22.02.2019 11:58 ja nimipäiviään viettävät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hildur ja Hilda. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Silmänkääntövankila:

Morpheus ja minä, eli Sandman top 10, osa 2

Julkaistu: · Päivitetty:

The Sandman -sarjakuvan parhaiden yksittäisten numeroiden listaukseni jälkimmäisen osuuden alkuun vielä muutama sananen omasta historiastani tämän sarjakuvan kanssa. Ensikosketus Kalma-lehden myötä nimittäin oli kyllä välittömästi sähköistävä, mutta ei tainnut lopulta kestää kovin pitkään – joko Kalma jäi lyhytikäiseksi lehdeksi, tai sitten en vain itse onnistunut haalimaan kuukausittain ilmestyvää julkaisua kätösiini. Muutaman ensimmäisen numeron kuitenkin sain, ja kirjastosta lainailin myöhemmin suomeksi julkaistuja kokoomateoksia, joita ei tullut kyllä niitäkään montaa. Toinen kirja The Doll's House  ilmestyi suomeksi, mutta sekin taisi tulla epäkäytännöllisesti kahdessa osassa, mahdettiinko sitä pidemmälle enää päästäkään. Niinpä aloin kerätä Sandmania englanniksi. Ostin kirjat järjestyksessä pitkän aikavälin kuluessa, kenties keskimäärin noin albumin vuodessa. Harvaa, josko mitään, muuta painoteossarjaa olen näin pitkäjänteisesti hyllyyni koonnut. Laiskuudesta usein kärsivä keräilijäminäni on syystäkin ylpeä. Yllättäen muuten sain äskettäin tietää, että koko sarja on rykäisty suomeksi pienen kustantamon toimesta komeina kovakantisina teoksina ihan muutama vuosi sitten. Hieno juttu asiasta kiinnostuneille; jollei Sandman ole tuttu vielä niin nyt kirjasto ainakin auttanee asiaa. Toivottavasti käännöstyö on tehty huolella. (sarjakuvan suhteen jälki on usein vähän kyseenalaista, niin ikävä kuin tätä onkin sanoa...) The Sandmanin kymmenen parasta numeroa, osa 2 5. A Dream of a Thousand Cats (Sandman #18) Huomaan top-listani olevan siten painottunut, että nämä viisi korkeinta sijoitusta tulevat kaikki kolmesta ensimmäisestä kirjasta. Tämä ei kerro siitä että sarjan taso olisi ollut alussa korkeampi, kenties vain muusta kerronnasta terävinä erottuvat huiput tasaantuvat hiljalleen saagan edetessä... Tai ehkä nämä ensimmäisten joukossa luetut tarinat ovat tehneet minuun kovemman vaikutuksen juuri lukujärjestetyksenä vuoksi? Kolmas Sandman-kokoomateos, Dream Country , on neljästä alkuperäislehden numerosta koostuvana koko sarjan ohuin teos, ja vailla yhtenäistä juonta. Kaikki neljä tarinaa ovat kuitenkin kiehtovia kertomuksia, osoitus Gaimanin monipuolisuudesta ja taituruudesta lyhyen mittakaavan tarinoiden parissa (sivumennen sanoen, kun miestä on nyt tullut tässä ylistettyä niin todettakoon, että muutamaa hänen romaaniaan olen yrittänyt lukea, ja kesken ovat kaikki jääneet puistattavan tylsinä). Tämä kissakeskeinen kertomus vetoaa tietysti kaltaiseeni kissaihmiseen. Uni, siis Morpheus, sarjan päähenkilö, on kaikkien olevaisten unien hallitsija, myös siis kissojen – ja kuten melkein jokaisessa Sandmanin numerossa, on tässäkin keskeisessä osassa kertomus joka kerrotaan jollekin toiselle, jonka lukija sitten lukee sarjakuvamuodossa. Pentunsa julmasti ihmisten toimesta menettänyt kissa kulkee maan ja mantujen poikki kertoen lajitovereilleen öisissä kokouksissa Unelta kuulemaansa tarinaa siitä millainen maailmamme oli ennen ihmisten valtakautta: kissojen paratiisi tietenkin. Hän koittaa valaa taistelutahtoa ja uskoa paremmasta huomisesta näihin ylpeisiin olentoihin, ja tietäähän sen kai kuinka hyvin tällaiset korkealentoiset tarinat uppoavat kissamaiseen kuulijakuntaan... Eivät kaksisesti. Mutta meidän näkökulmamme on pienen ja uteliaan pennun, joka ottaa kuulemansa tarinan omakseen. Kaunis, surullinen, aika koskettavakin kertomus saa vielä ison plussan siitä, että Kelley Jones on todella pätevä piirtämään kissoja. Ihmisten kanssa hän ei ihan omimmillaan olekaan, mutta eipä heitä tässä tarinassa juuri esiinnykään. 4. Sleep of the Just (Sandman #1) Olkoonkin että Gaiman on itse todennut Sandmanin ensimmäisen osan olevan vielä jokseenkin hapuileva, minä itse yllätyin taas kerran sen lukiessani miten hyvin se tarinana toimiikaan. 40-sivun mitassaan se on juuri sopivan hitaasti rakentuva, painostavia elementtejään kehittelevä, kertakaikkiaan taidokas kokonaisuus. Tarinan sijoittumisella vuoteen 1916 on historiallinen syynsä: Gaiman on ottanut tuolloin maailmanlaajuisesti esiintyneen unisairauden seuraukseksi siitä mitä tapahtui eräässä englantilaisessa kartanossa, jossa okkultistinen seura sorkki asioita joiden olisi parempi pysyä piilossa... Tässä on elementtejä tyypillisestä jenkkikauhusarjakuvasta, mutta aidolla historiallisella kierteellä, ja jo sikälikin tämä ensimmäinen luku on osoitus tulevasta, että itse päähenkilö on pitkälti syrjässä koko pitkän tarinan ajan. Muualla kyllä tapahtuu, eikä paljon mitään hyvää. Kuvittaja Sam Kieth on ollut vähän groteskeine ja ehkä paikoin humoristisesti liioittelevinekin tyyleineen erikoinen valinta kuvittajaksi, mutta hänen nyrjähtäneet sivutaittonsa ja huiman groteskit visionsa uppoavat kyllä tähän goottilaiseen (sillä hyvällä tavalla goottilaiseen, ei sillä mihin termi nykyisin usein viittaa) kertomukseen kuin naula otsaan. On ehkä hyvä ettei Kieth kuvittanut Sandmania pitkään, mutta on toisaalta myös uskomattoman onnekasta, että hän sattui olemaan sarjan ensimmäinen kuvittaja. Nämä ovat todella nyrjähtäneitä näkyjä parhaimmillaan. 3. Collectors (Sandman #14) The Doll's House lienee suosikkini jos pitäisi Sandman-kirjat rankata. Se on niin hullun huojuva rakennelma kauhua, taidokkaita henkilöhahmoja, Gaimanille tyypillistä tarinoita-tarinoissa -rakennetta, groteskia huumoria ja peräti suruttomasti yliampuen ladattuja viittauksia myytteihin ja klassisiin tarinoihin... ja kuitenkin tämä hutera nukketalo pysyy kasassa. Collectors  on pitkän tarinan viides luku, ja tuplamittainen tämäkin. Monet juonilinjat törmäävät: on yhä edelleen pitkän vankeutensa jälkeen valtakuntansa palasia keräilevä Uni, on eräänlaiseksi Sandman-sarjan ihmispäähenkilöksi tämän kirjan myötä nouseva Rose Walker, on hänen nuori kadonnut veljensä, on unissa supersankarina elävä Hector Hall ja tämän vaimo Hippolyta. Ja on hotellillinen sarjamurhaajia pitämässä keskinäistä konventtiaan. Mike Dringenberg kuvittaa minua mahdottomasti miellyttävällä tyylillään, joka on monesti kulmikkaan luonnosmainen, mutta ampaisee välillä yllättäviin fotorealistisiin sfääreihin ja todella kokeellisiin sivutaittoihin, jotka kuitenkin aina palvelevat itse tarinaa. Syytä siihen, miksi Nukketalo on omalla listallani ykkösenä, on vaikea sanoa. Olin jopa näiden tarinoiden pariin nyt jo monennen kerran palatessani hieman epävarma kolahtaisiko tämä vanha suosikkini yhtä kovaa kuin ennen. Mutta kyllä kolisi. Kenties tässä toisessa kirjassa aistii sen saman hurman joka Gaimanilla itselläänkin on kirjoittaessa ollut – hän on päässyt alkukankeuden yli, huomannut sarjan paitsi toimivan, myös keräävän menestystä. Kaikki on tutunut mahdolliselta, ja ideoita on lennellyt ilman filtteriä. Mahtavaa kamaahan tämä on. 2. 24 Hours (Sandman #6) Itse kirjoittavana en voi kuin kadehtia sitä, miten toimiva 24-sivuinen painajaiskuvaus 24 Hours  on. Gaiman on itse kertonut sen olevan hirvittävin hänen kirjoittamansa kertomus, ja ehkä niinkin. Se on kuvaus yhdestä vuorokaudesta eräässä tyypillisessä jenkki-dinerissa, sen kuudesta asiakkaasta ja yhdestä työntekijästä. Yhdellä heistä on hallussaan Morpheuksen medaljonki, eikä tällainen raa'an unimateriaalin hallussapito kuolevaisen käsissä lupaa hyvää kenellekään. Tämä on kenties jokseenkin fantastisesta lähtöasetelmastaan huolimatta hyvin urbaani kauhutarina, sen keskiössä ovat lähiöelämiinsä eksyneet ihmiset ja heistä (meistä) jokaisen pinnan alla poreilevat salaisuudet. 24 Hours on ravisuttava lukukokemus jo tarinana, ja että nämä muutamin sanoin maalaillut hahmot ehtivät näiden muutamien sivujen aikana käydä tutuiksi, on kirjoittajalta hatunnoston arvoinen suoritus. Mike Dringenberg on kuvittajana hienossa vedossa käyttäen sellaisia keinoja kuin saman kuvan toistuminen ja valokuvakollaasit kuvatakseen sitä miten asiat hajoavat tunti tunnilta pahemmin. Viimeisillä sivuilla laskeutuu hiljaisuus. 1. The Sound of Her Wings (Sandman #8) Tämä ensimmäisen kirjan päättävä hiljainen luku tutustuttaa lukijat melkoiseksi suosikkihahmoksi nousseeseen Kuolemaan, Unen teräväsanaiseen isosiskoon, joka Mike Dringenbergin hahmottelemana on kertakaikkiaan mainio hahmo visuaalisestikin. Hänen ja Unen toistuvat keskustelut ovatkin koko sarjan ehdottomia kohokohtia aina viimeisiin lukuihin asti, ja hän on muutenkin inhimillisin tästä Loputtomien perheen erikoisesta sisaruskatraasta. Tämä kahdeksas luku on näiden kahden ensimmäinen kohtaaminen Unen pitkän vankeuden jälkeen, ja itsesääliinsä uponnut Uni saa kuulla kunniansa, eikä viimeistä kertaa. Mutta hän päättää kuitenkin jättää hetkeksi horteensa ja viettää päivän isosiskonsa mukana, kulkien seurana tämän kohdatessa kaikkia niitä jotka sen päivän kuluessa siirtyvät elävien maasta seuraavaan. Se mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jää lukijalle kertomatta, mikä on tietenkin Gaimanilta ainoa oikea ratkaisu – se on mysteeri, joka ei kuulu sarjakuvan sivuille. Me kuljemme vain mukana, ja ihmiset kuolevat. Se on väistämätön seuraus elämälle, sen Gaiman tuo näiden hahmojen kautta näkyviin, ja hänen suhtautumisensa kuolemaan, rujoon tai rumaankin, on lämmin. Se on vain siirtymä, ei sen enempää. Ennen kuin Sandmanin pariin tällä kertaa palasin, olin varma että 24 Hours olisi se joka taas kerran iskisi kovimmin, mutta johtuuko sitten iästä vai mistä, mutta huomasin että The Sound of Her Wings  kosketti minua nyt eri tavalla kuin aiemmin. Onhan tämä monen muunkin ykkössuosikki, että ei kai tämä sikäli yllätä... Huomasin liikuttuvani tästä maanläheisen mutkattomasta suhtautumisesta aiheista kuluneimpaan. Maineensa arvoinen tarina kaiken kaikkiaan, ja jotain varsin muuta kuin mitä ison amerikkalaisen kustantamon sarjakuvalta on vuonna 1989 osattu odottaa.

Avainsanat: hallitsija hall hahmo erikoinen englanniksi elävä elementti country cats amerikkalainen alku albumi ainoa aika aihe kirja kiehtova keskustelu kerätä kertomus kaunis kauhu kassa kartano kadonnut jää jättää jälki juttu jones jenkki ikävä ihminen idea hän huumori huoli hullu house historiallinen hiljaisuus hieno hector käsissä kuvaus kuva kuulla kuolema kolmas kokous kokonaisuus koko kissa kirjoittaa kirjasto suoritus suomeksi suhde sound sivu seuraus seura sarja sarjakuva sam salaisuus rose ratkaisu rakenne päättää päähenkilö päivä pysyä plussa pinna piilo pieni perhe pentu paratiisi ottaa osoittaa olin odottaa nuori numero nukketalo neljä mysteeri muutama muualla mitä mittakaava minä millainen mike menettää menestys me maine maa maailmanlaajuinen lämmin lukukokemus luku lukija lukea käydä ylpeä wings walker vuosi voi viettää veli varma vanha valinta vaimo vaikea uskoa uni tässä tälläiset tyypillinen tyyli tuttu tunti tietää thousand termi teos taso tarina tapahtua surullinen suosikki


blogivirta.fi