Tänään on 21.02.2019 11:48 ja nimipäiviään viettävät: Keijo, Alf ja Alva. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Älyn väläyksiä:

Uutta juttua

Julkaistu: · Päivitetty:

Koska tämä blogi on jäänyt surkean heikoksi ja harvoin päivitetyksi, päätin kokeilla erilaista lähestymistapaa: alan kirjoittaa musisointiteeman ympärille ja toivoakseni myös siitä harhapoluille poiketen. Aloitan esittelemällä pääasiallisen soittimeni: tenorisaksofoni. Paljastan myös, etten osaa toistaiseksi soittaa sitä kuin välttävästi, taitoni vastaa ehkä suurin piirtein musiikkiopiston 2/3 perustutkintoa, tai sellaisen pystyisin uskoakseni suorittamaan pienellä harjoittelulla. Tavoitteeni ovat kuitenkin korkealla ja pyrin kehittymään niin kauan kuin mielenkiintoa riittää. Toistaiseksi olen hyvin tyytyväinen edistymiseeni, harjoitteluaikaa vain jää melko niukasti. Mikä sai minut aloittamaan soittamisen, miksi vasta aikuisena, miksi juuri saksofonilla, ja miksi juuri tenorilla? Kokeilin lapsena 70-luvun puolella sähköurkuja, silloista "hienoa" soitinta. Kävin muutamalla soittotunnilla paikallisen musiikkiliikkeenpitäjän ryhmätunneilla. Eihän siitä mitään tullut, olin aivan liian kärsimätön pitkäjänteiseen opettelemiseen, eikä opetuskaan ollut kummoista. Itsenäiseen opettelemiseen minusta ei myöskään ollut. Soitonopettelu tuli kuitenkin muulla tavoin tutuksi; näin vierestä, miten veljeni kävi musiikkiopistoa, opetteli soittamaan ja hankki soitonopettamisesta ammatin, jota harjoittaa nyt itse musiikkiopiston opettajana. Paljon musiikkia mahtuu lapsuuden ja nykyhetken väliin. Siitä myöhemmin, nyt kerron, miten hankin saksofonin. Saksofonin olemus on aina viehättänyt minua, mutta olin pitkään siinä luulossa, että se on jollain tavoin hankala tai vaikea soitin. Koska en oppinut oikein omin päin soittamaan kitaraa enkä bassoakaan, päätin kokeilla fonia. Tenoria siksi, että Coltrane ja Wayne Shorterkin soittivat tenoria. Ja onhan se miehekäs soitin. Katsoin paikallisen musiikkiopiston saksofoninopettajan yhteystiedot netistä, otin yhteyttä häneen ja kyselin hieman, onko järkevää aloittaa tässä iässä ja millainen soitin pitäisi hankkia. Hän vastasi, että ilman muuta kannattaa, ja kaiken lisäksi hän tilasi pienen neuvottelun jälkeen minulle soittimen sopivine tarvikkeineen! Olin tietysti hyvin tyytyväinen ja onnekas. Hintaa paketille tuli jonkin verran, kuitenkin alle 2000 euroa, ja kuten eräs kitaristi/basisti/rumpali/banjon soittaja tuttavani tapaa sanoa, soittimessa ei mene koskaan raha hukkaan. Näin alkoi urani oppilaana tenorisaksofonin parissa. Jatkoa seuraa.

Avainsanat: saksofoni musiikki yhteystieto wayne veli vaikea urani tässä tuli tapa soittaa soitin raha pieni opettaja onnekas onko omin olin netti muutama muualla millainen lapsuus lapsi korkealla kokeilla kitara kirjoittaa jää juttu iässä hän hukkaan harjoittaa hankkia hank blogi aikuinen


blogivirta.fi