Tänään on 23.10.2019 05:47 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Saksapäiväkirja:

25.2. Ensimmäisen päivän jännitys

Julkaistu: · Päivitetty:

Olin sunnuntai-iltana Muncheniin saapuessani niin väsynyt, että kun sain vihdoin kengät jalasta ja pääsin sängylle pötkölleen, ei unta tarvinnut odotella. En jaksanut edes suihkussa käydä vaan kömmin suosiolla suoraan puhtaiden lakanoiden ja suljin silmäni. Nukuin sikeää ja rauhallista unta koko yön lukuun ottamatta hetkeä juuri ennen herätystä, jolloin havahduin yhtäkkiä hereille kieleni tarttuessa kuivan suuni kitalakeen tukkien hengityksen. Lasillinen vettä korjasi tilanteen ja nukahdin vielä muutan minuutin ennen sängystä nousemista. Läksiäisviikolla ihmettelin Jyväskylässä kavereilleni kuinka reissuun lähteminen ei jännittänyt juuri ollenkaan. Mieli oli ihmeen rauhallinen myös sunnuntai-aamuna, jolloin nousin tavaroineni Helsinki-Vantaan lentoasemalle matkaavaan bussiin. Ainoa huolenaihe, jota yleensä olin murehtinut liittyi tulevan työharjoittelun vaatimaan vaatetukseen. En ollut koskaan joutunut vaivaamaan päätäni ajatuksilla siististä pukeutumisesta ja nyt kun varustekaapista pitikin yhtäkkiä löytyä niinkin vastenmieliseltä kuulostava kapistus kuin pikkutakki, jouduin vasten vapaata tahtoani Halosen ja Kekäleen miestenvaateosastolle raapimaan päätäni herraskaisten pukimien sekaan. Onneksi sain erittäin arvokasta konsultointiapua sivistyneiltä ystäviltäni, jotka kantoivat asiantuntevasti soveliaita riepuja sovituskoppiin kokeiltavakseni. Nyt on sitten sen pikkutakin seurana suorat housut ja myös pieni valikoima kauluspaitoja. Maanantai-aamuna Tobiaksen äidin luona hampaita pestessäni tajusin, että juuri nyt on se hetki mitä olen odottanut ja miettinyt pitkään. Ei hampaiden huolellinen puhdistus Baijerilaisen kaupunkiasunnon tilavassa vessassa, vaan ensimmäisen työpäivän aamu kaukana turvallisesta kotisuomesta. Tiedänkö minne pitää mennä, osaanko käyttäytyä oikein tavalla, mitä jos kaikki puhuukin pelkästään Saksaa, mitä jos pieraisen vahingossa tai pyörryn kun sanon käsipäivää ensimmäiselle työkaverille, mitä jos kaikki nauraa minulle päin naamaa?! -”Ai sinä olet uusi harjoittelijamme, hei vaan, minä olen Horst, hauska tavata!” -”Ööh, hei nimeni on Mikaghll…” *KLOPS* -”Hahhah! Dieter, katso! Mammanpojalta lähti taju! Tule niin kannetaan tämä vätys maitojunalle ja lähetetään takaisin suomeen!” Yhtäkkiä vatsan yläosaa alkoi oudosti puristaa, eikä mieli tehnyt enää minkäänlaista aamupalaa. Naama vakavana silitin kauluspaidan ja napitin sen päälleni. Ylin nappi kiinni. Tai ehkä auki on sittenkin parempi. No nyt repsottaa tämä kaulus tyhmästi, laitan napin sittenkin kiinni. Ääh, nyt näytän kummalliselta kuikelolta!... Uuden ja pesemättömän paidan kova kaulus hiertää kaulaa ja jotenkin housut tuntuivat hankalilta jalassa. Eteisen peilistä minua vilkuilee siististi pukeutunut, mutta selvästi epävarma haamu, jonka paidan ylin nappi on jätetty auki. Voi miksi lähdin kotikylältä ensinkään! Ajelen metrolla Nordfriedhof-nimiselle asemalle, nousen maan alta katutasoon ja katselen ympärilleni. Tuuli on yllättäen lämmin, vaikka eletään helmikuun loppua. Niistän nenäni ja kävelen netistä katsomaani karttaa muistellen pyörätietä eteenpäin. Hetken kävelymatkan jälkeen edessäni kohoaa kaksi lasista kerrostaloa, joita tekisi mieli kutsua pilvenpiirtäjiksi. Toinen näistä ympäristöstään erottuvista rakennuksista pitää sisällään työpaikkani, en vain tiedä kumpi. Soitan suomalaiselle esimiehelleni ja hän lupaa tulla ovelle vastaan. Yksin en sisälle pääsisi, sillä liikkumiseen tarvitaan kulkukortit. Tai jotain. En minä tiedä. Johanna ottaa minut iloisesti vastaan ja toivottaa tervetulleeksi. Kävelemme tornitalon vastaanottotiskin ohi kohti futuristisia hissejä, joiden edessä olevalle portille vilautetaan kulkukorttia. Portti tilaa paikalle sopivan hissin ja esittää automaattisesti paikalle tilatun hissikopin numeron pienessä näyttötaulussaan. Kyytiin noustuamme lasinen hissi kiihdyttää nopeasti ja tunnen kuinka tyhjä vatsani painautuu kiihdytyksen voimasta kohti lattiaa. Muutaman sekunnin ajan ohitsemme vilisee työssään touhuavia ihmisiä kunnes hissi jarruttaa, ja astun avautuvista ovista Johannan perässä kohti toimistoa. Jarrutus ei ollut kiihdytystä pehmeämpi, ja joudunkin nieleskelemään vatsalaukkuani takasin oikeille sijoilleen astellessani ensimmäistä kertaa sisälle toimitiloihimme. Näkymät ovat huikeat. Kuudestoista kerros kohoaa ylemmäs kuin suurin osa muista kaupungin rakennuksista – ainoastaan kirkkojen tornit ja BMW:n persoonallinen pilvenpiirtäjä erottuvat muutoin matalahkosta kaupunkimaisemasta korkeudellaan. Etelässä siintävät lumihuippuiset vuoret, jotka näkyvät tänään osittain pilvisen sään vuoksi vain silhuetteina horisontissa. Koetan vakuutella itselleni, että olen hereillä. Kaikki tuntuu jotenkin todella hienolta, mutta samaan aikaan jännittää. Kierrämme nopean kierroksen avokonttorissa ja hörppäämme automaatista kahvit. Johanna esittelee minut työpöytänsä lähettyvillä istuville ihmisille ja onnekseni huomaan pysyväni esittelytilanteissa jopa tajuissani. Käden puristus, katse silmiin, oma nimi, hymy, vastapuolen nimen kuunteleminen, hauska tavata. Lukuisten esittäytymisien jälkeen tilanteen rauhoittuessa huomaan, että olen itselleni tyypilliseen tapaan painanut mieleeni joukon kasvoja ja nimiä ilman minkäänlaista keskinäistä yhteyttä. Aina tässä käy näin. Käymme nopeasti läpi joitain yleisiä asioita, mutta siirrymme pian neuvotteluhuoneeseen muihin tehtäviin. Päivän epistolaan kuuluu koulutus eräästä Googlen tuotteesta ja paikalla on heidän gurujaan oikein kaksin kappalein. Meidän puolelta on pari tyyppiä, joita en vielä tunne, minä ja Johanna-esimieheni. Tunnit kuluvat Powerpoint-kalvojen ja nettisivujen vilistessä valkokankaalla ja huomaan, että en pelkästään tajua suurta osaa käsiteltävistä asioista, vaan minulla on jopa tietyissä kohdissa mielipide, jonka pidän tosin arkana suomalaisena visusti omana tietonani. Tarkkailen ihmisiä ja koetan muodostaa jonkinlaista kokonaiskäsitystä touhusta. Kiinnostavaa... Ensimmäisen koulutuspainotteisen päivän kääntyessä iltaan tunnen olevani oikeassa paikassa. Parhaassa tapauksessa minusta voi olla täällä jopa hyötyä! Markkinointisuuntautunut tietojärjestelmätieteilijä, joka ei ole kiinnostunut koodauksesta ei ehkä sittenkään ole täysin toivoton tapaus työelämään sijoitettavaksi. Toivoa on. Myöhemmin illalla palaan takaisin majapaikkaani. Siellä Bakira nukkuu avonaisessa matkalaukussani ja herää venyttelemään kun laitan valot huoneeseen. Istahdan sängylle ja potkin kengät jalastani. Aamun jännittäminen väsyttää ja haukottelen kun kellahdan hetkeksi sänkyyn selälleni. Sinänsä tilanne on mukava, koska koulutusta oli vain yhden päivän verran ja nyt edessä olisi koko viikko lomaa. Mitähän sitä keksisi… Puhelin piippaa tekstiviestin merkiksi. Se on Tuomo, opiskelukaveri, joka on tällä hetkellä vaihdossa Innsbruckissa, Itävallassa. ”Kuulin juttua, että olisit tulossa tänne Innsbruckiin. Pitääkö paikkansa?” Vastaan tekstiviestiin ja vilkuilen samalla lattialla lojuvia tavaroitani, joiden seassa on myös lumilautani. Koskahan seuraava juna lähtee…?

Avainsanat: äiti yksin väsyttää väsynyt vuori voi viikko vessa vatsa vastapuoli vantaa valo valikoima uusi tässä tänne työ työpäivä työelämä tyhjä tuuli tuote tuomo tuntua tunne toivottaa toivoa tilanne tekstiviesti tehtävä tavata tapaus sää sänky suosio suomalainen sunnuntai suihku sittenkään sinä silmä seuraava sekunti saksa reissu rauhallinen päivä puristaa pukeutua puhelin portti pitää pieni persoonallinen peli pari paita ovi ottaa onni olin odottaa näkymä numero nukuin nimi netti nauraa nappi naama muuttaa muutama muodostaa mukava mitä minä mielipide mieli maanantai löytyä lämmin loma lentoasema lattia lasi lasillinen käyttäytyä käydä kävelymatka kävely käsi kova koulutus koko kiinnostavaa kerros kengät kaupunki katse kartta kahvi jännittää jyväskylä juttu juna jonkinlainen johanna itävalta ilta hän hymy huolellinen housut horisontti hissi hetki hereillä helsinki helmikuu hauska hammas halonen haamu google etelä eteinen esittää dieter bussi bmw automaattinen asiantunteva asema arvokas ainoa aamupala aamu


blogivirta.fi