Tänään on 23.09.2019 11:54 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Pikitietä pitkin:

Itseään ei pääse pakoon

Julkaistu: · Päivitetty:

Perjantaina Satu lähtee Nooran luo. Rekka tulee ja pysähtyy ärhäkästi. Satu kipuaa kyytiin. Alkulämmittelyn jälkeen mies aloittaa yksinpuhelun siitä, kuinka Suomessa rekkamiehet eivät saa tehdä tarpeeksi töitä. - Nämä vitun työaikalait, täyttä paskaa. Satu ei jaksa taistella, vaikka sanomista hänellä kyllä olisi ja tulee koko aika lisää, kun hän kuuntelee miestä. Mutta hän ei halua liittyä miehen sotaan kummallekaan puolelle. Niin moni kaipaa vain jotain ulkopuolista, jolle puhua. Satu kuuntelee, mutta pysyttelee enimmäkseen vaiti, vaikka hänellä on vähän syyllinen olo siitä, ettei hän osallistu keskusteluun. Mies tuntuu inhoavan melkein kaikkea ja kaikesta löytyy hänen mielestään jotain negatiivista. - Kunhan kesäloma alkaa, mies alkaa haaveksia. - Niin, Satu kysyy velvollisuudesta. - Mä aion hankkia asuntoauton, mies sanoo pehmeällä äänellä. - Asuntoauton, Satu hämmästyy. - Joo. Alan kierteleen ympäri Suomea, mies sanoo vähän kovemmalla äänellä. - Öh, eksä... kierrä jo ihan tarpeeksi, Satu yrittää sanoa, sillä hän on saanut sen kuvan, että miehellä on mitta aivan täynnä. Mies keskeyttää. - Joo, mä hankin asuntoauton ja alan kierteleen ympäri Suomea, miehen ääni kovenee entisestään. Mä ajelen vittu seittemääkymppiä keskellä tietä vittu joka puolella Suomea ja häiriköin kaikkia joita voin, se huutaa lopun. Satu nauraa. - Okei. Jos tyypit puhuu jostain hullusta asuntoautoilijasta, jolla on takalasissa tarra, jossa on et vittuuntunu rekkakuski lomalla, niin mä tiedän kenestä ne puhuu. Tai sit kuva, jossa sä irvistät ja et täällä ajan minä. - Joo mutta kyllä näitä pellejä täällä liikenteessä näkee ihan tarpeeksi ja liikaaki. Kato nyt tota edessä menevää taukkiaki. Vanha ruskeankeltainen mersu kyttää keskiviivan tuntumassa ohituspaikkaa edessä menevän rekan kannassa kiinni. - Kato nyt, ei se tuosta pääse mihinkään, eihän se näekään minnekään. - Se on varmaan suomalainen mies. - Helvetti näitä taukkeja. Ja mikä tuolla puoliperän edessä menee, ku ei voi painaa pikkusta enempää sitä kaasua. Tällasiin asioihin se liikennekulttuuri Suomessa kaatuu. Jos mentäs tasasen reipasta nopeutta koko aika niin ei tulis pullonkauloja eikä jonoja, mies keuhkoaa. - Kato, no nyt toi mersukuski ei kuitenkaan tajua lähteä ohittamaan, vaikka tilaa ois, mies puhisee. Eikä tuo rekkakaan tajua… Mies joutuu keskeyttämään lauseensa kysyäkseen miksi tuttu rehuauto ajaa täällä ilman kärryä. Satu hätkähtää, hän mietti juuri samaa. Kun Satu pyytää miestä pysähtymään, mies katsoo Satua kumman tarkasti. - Sä et lopeta kulkemista koskaan, se sanoo varmalla äänellä. Minä tiedän, koska oon samanlainen. Satu säikähtää. Ihan kuin hänet olisi kirottu. Mistä se tuon päätteli? Hän alkaa kelata mitä on sanonut ja toivoo, ettei mies ole oikeassa. Miehen ääni kuulostaa melkein hellältä, kun se sanoo, että pärjäile. Koko matkan miehellä on ollut pieni ilkeä irve naamalla ja ymmärtämätön katse silmissä. Nyt se katselee Satua lämpimästi. Koko matkan Satu vihasi miestä, mutta yhtäkkiä hän pitää siitä. - Pärjäile sinäkin. Ja ota kyytiin jos näet minut joskus. Satu katselee, kun rekka kiihdyttää pois. Hän tuntee vieläkin miehen sanat väristyksinä ihollaan. Että hän ei koskaan lopeta kulkemista. Mikä hänestä sitten tulee? Hän kiroaa ääneen. Kulkeminen on pelkkää haihattelua. Mikä siinä on, että pitää muka aina etsiä jotain todellisempaa? Mitä mulla on tekemättä? Mitä minä etsin? Miksi haluan aina vain kuulla uusia tarinoita ja lentää uusien unelmien perään? Miksi kadehdin toisten todellisuuksia? Pikkuhiljaa Satu on huomannut, ettei hänen kannata luvata mitään, koska ei kuitenkaan pysty pitämään lupauksiaan. Hänelle kaikki on vain hetkellistä haihattelua, paitsi kaipuu moottorin jylinään ja viivojen vilinään. Hänelle tulee kumma fiilis, että hän ei mitään muuta haluaisikaan kuin lopettaa kulkemisen. ”Sanot niin paljon, teet niin vähän.” sanoi Noora kerran surullisen kuuloisena. Siltä Sadustakin nyt tuntuu. Hänen suustaan tulee niin suuria sanoja, etteivät ne edes Suomeen mahdu. Ja miksi hänen sydämeensä sattuu? Hänen vitsinsä taivaanrannan maalaamisesta on muuttunut jo liian todeksi. Satu ei tunne paikalta muita kuin Nooran ja hän tuntee itsensä yksinäiseksi ja erilaiseksi. Muut puhuvat ihmisistä nimillä vaivautumatta selittämään Sadulle kenestä on kyse. Hiljalleen Satu valuu omiin mietteisiinsä. Hän havahtuu muiden puheisiin kun kuulee Nooran kertovan muille mitä Satu harrastaa. Se ei paranna tilannetta ollenkaan. Liftaaminen saa ihmisten leuat loksahtamaan auki ja Satu tuntee itsensä näyttelyn dinosaurukseksi tai kamikaze-lentäjäksi, kaikin puolin hölmöksi. Hän yrittää selittää, että maailmassa on helpompiakin keinoja tappaa itsensä kuin liftaaminen, mutta muut ovat mielipiteensä jo muodostaneet. Satua harmittaa. Hän kuvitteli, että Noora voisi tuntea oivaltavia ihmisiä, mutta taas kerran hän joutui pettymään. Hän kaipaa rekkamiesten raakaa, mutta tuttua seuraa. Illan myötä tunnelma hiukan rentoutuu. Yksi ujo vaaleatukkainen tyttö on hiukan massasta poikkeava ja Satu löytää hänestä seuraa. Hän rentoutuu ja löytää muistakin ihmisistä positiivisia puolia. Myöhään illalla Satu istuu ulkona katsomassa kun aurinko laskee ja antaa etelän kesäillalle ominaisen pimeyden. Hän on omituisella tavalla onnellinen ja surullinen, läsnä ja poissa. Noora tulee ja istuu hänen viereensä portaille. Nooran nauru on keveä ja onnellinen ja Satu on siitä kateellinen. Hän ei jaksa nauraa, häntä mietityttää. Noora kysyy mikä on hätänä. - Kaikki ja ei mikään, Satu huokaa. Noora katsoo Sadun kanssa samaan suuntaan. He ovat hiljaa. Viimein Satu saa ajatuksen muotoiltua. - Kun minusta aina tuntuu, että mun pitää juosta upeiden asioiden perässä ja yrittää varoa, ettei mikään haalistuisi, Satu yrittää selittää. - Minusta sinä kaipaat kotia, Noora sanoo viimein. Satuun osuu. - Johonkin tässä maailmassa on kuitenkin jäätävä kiinni, Noora jatkaa. Itseään ei pääse pakoon. Itsestään ei pääse vapaaksi. Eikä itseään pysty edes unohtamaan. Satu nyökkää. Hän naurahtaa ja se tuntuu helpolta. Hän nauraa kokeeksi uudestaan ja nostaa lasiaan Nooraa kohti. Noora kilistää ja he hymyilevät auringonlaskulle.

Avainsanat: katse kaipuu juosta jolla jatkaa ilta ilkeä ihminen häntä hän huutaa helvetti harrastaa hankkia hank fiilis etsiä etelä aurinko antaa ajatus ajaa aika pimeys pieni paska painaa osallistua onnellinen olo näyttely nostaa nopeus noora nauru nauraa muut muka moottori mitä mitta minä miettiä mies löytää lähteä luvata lopettaa loma liittyä lentää kysyy kuva kuunnella kuulla koko kesäloma keskustelu ääni yrittää satu kulkurismi ympäri voi vittu varoa vanha unelma tässä tyyppi tyttö tuttu tuntea tunnelma tunne teet tarra tarina tappaa taistella syyllinen surullinen suomessa suomi suomalainen sota sit sinä rekka pyytää puhua positiivinen pitää


blogivirta.fi