Tänään on 20.06.2019 10:38 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tunnelmia:

Valkean yön vaeltaja

Julkaistu: · Päivitetty:

Eilinen Nuit Blanche oli varsin virkistävä kokemus. Päädyin lopulta seikkailemaan yksin kun kämppis ei jaksanut enää kymmeneltä päättyneen työvuoronsa jälkeen innostua muusta kuin untuvatäkistään. Yksin hiipparointi sopi minulle hyvin, silloin ehtii ajattelemaan ja kokemaan herkemmin kuin silloin kun kaveri höpöttää vieressä. Eikä tarvitse stressata muiden viihtyvyydestä. Voi tulla ja mennä pienimmästäkin päähänpistosta, vaihtaa suunnitelmia kenenkään kanssa neuvottelematta. Suunnistin siis pariisilaisyössä Goutte d'Orin kaupunginosaan. Kortteli on saanut nimensä muinoin siellä tuotetun samannimisen valkoviinin mukaan ja tullut kirjatuksi kirjallisuudenhistoriaan Zolan L'assommoirin (suomeksi Ansa) tapahtumapaikkana. Goutte d'Or on varsinainen kansankortteli, pikku-Afrikaksikin nimitetty siirtolaisten tiuhasti asuttama värikäs nurkkaus. En halunnut etukäteen lukea liikaa oppaasta, mitä minun tulisi odottaa ja bongata. Halusin fiilistellä ja tulla yllätetyksi. Tavanomaisten afrikkalaiskeittiön tuoksujen höysteeksi kaduilta löytyi jänniä proggiksia; videoinstallaatioita, katuteatteria ja yötä myöten auki olevia gallerioita. Yllättävä oli performanssi, jossa erään kadun työhuoneiden näyteikkunoissa saattoi tirkistellä kohtauksia elämästä; seuruetta ruokailemassa, toista viettämässä videoiltaa, nuoren rokkibändin treenejä, keski-ikäistä pariskuntaa paneutumassa nukkumaan. Tirkistely tuntui kiehtovalta, mutta hiukan kiusalliselta. Mietin miltä olisi tuntunut viettää kappale arkielämäänsä vitriinin toisella puolen, lukuisten silmäparien maalitauluna. Vaikka toisaalta, siltä kai sitä joskus paniikkikohtauksessa tuntuukin, että omasta olemisesta tulee vaikeaa performanssia, jokaista elettä ja liikettä tarkkaillaan ja arvostellaan. Vaikuttava oli myös intialaisen Subodh Guptan "Very hugry god" -teos. Valtava pääkalloveistos oli koottu intialaisen keittiön välineistöstä Saint Bernard -kirkkoon. Nykyaikaista vanitas-symboliikkaa... Kirkon edessä jaettiin soppatykistä intialaista kasviskeittoa. Soppajono oli pitkä. Yksi illan kiinnostavimmista kokemuksista oli Jean Hélènen afrikkalaisten veistosten näyttely. Miten monenlaisia kulttuureita, miten hienoja tyylitelmiä ihmisruumiista. Miten rikas, miten unohdettu manner. Seinällä oli myös Malin kulttuuriministerin vetoomus, jossa muistutettiin eurooppalaisesta velasta Afrikalle, sorron menneisyydestä ja nykypäivästä. Lähtökohtana julkilausumassa oli upouuden kulttuurien museon, Quai Branlyn, avaaminen. Ministeri kiitteli museota hienoksi, mutta muistutti, että vaikka kolonialismin aikaan ryövätyt 'primitiiviset' patsaat ja maskit kelpaavatkin eurooppalaisiin eliittipaikkoihin, eivät lukuisat nykyafrikkalaiset pääse Euroopassa kovinkaan kunniakkaisiin asemiin. Olo oli täyteläinen kotiin palatessa, aivot saaneet käyteainetta ja mielihyvää, niinkuin massukin: illan ainoa kustannus koitui kun kotimatkalla ostin sokeria tihkuneen baklava-leivoksen kulman turkkilaisesta leipomosta. Kiitos.

Avainsanat: yötä yksin värikäs voi vitriini viettää vetoomus varsinainen vaikuttava vaihtaa täyteläinen tuoksu tuntua treeni teos tarvita sokeri seinä saint rikas päätyä patsas olo odottaa näyttely nuori museo monenlainen mitä ministeri menneisyys manner malin lukea liike kämppis kustannus kulttuuri kotimatka kortteli koota kokemus kokea kirkko keittiö kaveri kappale katua katu jean jakaa eurooppa bongata blanche bernard aivot ainoa


blogivirta.fi